tiistai 27. marraskuuta 2012

Liebster Blog

Saatiin tämä Viivi-seropin blogista. Kiitos!

"Tämä huomionosoitushan on siis LIEBSTER -palkinto, jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille joilla on alle 200 seuraajaa. Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia."

Liebster - palkinnon & haasteen säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

1. Sofin ja Milan Tassunjäljillä...
2. Agarwaen
3. Taikan blogi
4. Nana ja Rilla
5. MR. Twist

3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

3/4 tanssahtelua takana

Yllätyksenä ei enää taida tulla, että taas oltiin koiratanssikurssilla. Taidankin pysytellä tuossa alkuperäisessä musiikissa, onhan tässä elämässä vielä vaikka kuinka paljon aikaa keksiä muitakin koreografioita. Sitten vain keksimään rekvisiittaa ja vaatetusta itselle tähän hommaan!

Temppuna oli ensin ämpärin kiertämistä. Sujui ihan kivasti. Sitten oli kahdeksikkoa jalkjoen välissä. Se sujui myös hyvin, ollaan harjoiteltu sitä aiemminkin. Agilityriman kiertämistä riman ollessa pystyssä, no problem. Pujottelua (jalka, jalka, rima). Riman yli hyppäämistä. Luoksetulo.

Sitten omaa koreografiaa. Pitikin vähän soveltaa, kun oli niin pieni kehä. Ensi kerralla on kuulemma isompi. Pitääpä sitten keksiä koreografialle jatkoa. Tässä vaiheessa en vielä enempää valaise siitä, mitä koreografia pitää sisällään. Paljastetaan se sitten lähempänä ajankohtaa ;)

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Agilityn alkeis-jatko #2

Taas sitä agiliideltiin. Keppejä itsenäisenä sekä muuta. Kepeissä oli edelleen verkot (tarvitseekohan tätä enää mainita?) ja ihan hyvin meni. Kertauksen vuoksi piti myös harjoitella välistävetoja ja takaakiertoja, sekin oli itsenäinen (kuten melkeinpä kaikki itse asiassa). Nyt alkoi sujua paremmin kuin viimeksi. Kerran Netta tosin tuli siivekkeen aukosta läpi (ja tällä kertaa siinä ei ollut pelkkä aukko, vaan tuollainen keppi [tiedä sitä miksi sitä kutsutaan] aukossa välissä ja silti Netta mahtui menemään siitä!)...

Tosi hieno ja havainnollistava siivekekuva...


Sitten seuraavanlaista. Kahdelta eri puolelta siis. Alussa kun käteni laski, Netta ei hypännyt kakkosesteen yli ("ylemmän" kakkosesteen siis). Saatiin sujumaan ja putkeen Netta pinkoi minkä jaloistaan pääsi. Ikävä kyllä se pääsi pian jyvälle siellä sijaitsevasta namialustasta ja karkasi sinne. Huh mikä vauhti.


Ensin sylikäännöstä. Vähän säätämistä taas, kun koira oli niin väsynyt. Sitten jotain käännösjuttua, jonka nimi ei jäänyt päähän. Eli vasemmanpuoleiselle kakkosesteelle piti ohjata oikealla kädellä koiraa, joka tuli vasemmalta, ja koiran tuli hypätä este ja kiertää. Sama mutta päinvastoin toisella esteellä.


P.S. Nuo ratakuvat näkyvät aina jotenkin suttuisina, taitaa olla bloggerissa syy...

Netan salatut elämät: jakso 1

perjantai 23. marraskuuta 2012

Kapuloita rattaisiin

Taas tokoa, pihalla ja sisällä. Pihalla paikallaolon aikana Netta meinasi nousta ylös kuunnellakseen ääniä, jotka keittiön suunnalta kuuluivat. Nousi siis vähän, mutta laskeutui takaisin. Ulkona otettiin lisäksi kaikkia muitakin juttuja, paitsi ei hyppyä.

Nyt illemmalla oli taas häiriötä Mirusta ja Vilkusta paikallaolon aikana. Hyvin Netta kesti paikallaan, vaikka Vilkku ja Miru saivat namia. Liikeestä seisomaan jääminen sujui taas ihan hyvin, maahan meno ei niin hyvin. Tänään ohjelmaan kuitenkin kuului noutokapulaharjoitusta! Kapulan ollessa maassa Netta vain hutki sitä tassuillaan, mutta sitten sain idean. Heivasin kapulan kauemmas ("Tuotuotuo!") ja Netta innostui, lopulta tapaili kapulaa suuhunsa. Lopulta Netta nostikin kapulaa toisesta päästä! Jesjes, tästähän se harjoittelu lähtikin. Naksutin on lyömätön apuväline.

Kevennyksenä vuorossa oli myös vähän kumartamisharjoittelua, vaikka perin innostunut Netta tarjosi maahanmenoa (samaa se muuten tapasi kapulaharjoituksessa). Sujui se pari kertaa jo. Pitää myös muistaa keskittyä jalkojen välissä pujotteluun, että saadaan sekin sujumaan paremmin.

Loppukevennys: Tehokas motivaattori tokoillessa koiralle on vieressä höseltävä ahne kaveri. Mirun ollessa vierellä Netta pyrkii tekemään parhaansa ;)

torstai 22. marraskuuta 2012

Vähän tokoa pitkästä aikaa

Tänään tokoiltiin ihan vain kotona vähän, lyhyissä pätkissä useamman kertaa. Jostain syystä tokoinnostus pomppasi taas mieleen. Tulipahan huomattua, että perusasentoon tuleminen sujuu Netalta paremmin vanhalla tutulla menetelmällä kuin jos se kiertää takaani (silloin tuppaa menemään vinoon).

Seuraaminen sujui ihan hyvin ja kokeiltiin myös liikkeestä seisomaan jäämistä. Onnistui paremmin kuin muistinkaan. Askel eteen, askel taakse, palkka. Sama uudestaan. Kokeiltiin tätä useamman kerran. Pari kertaa kokeiltiin myös liikkeestä maahanmenoa. Käsimerkkihän tuossa vielä on (maahanmenossa siis). Palkkasin taas samaan tapaan kuin liikkeestä seisomaan jäädessä.

Paikallaoloa otettiin kanssa. Sekin meni aika kivasti. (Menikö tänään mikään edes muuten kuin kivasti, ihan hyvin, hyvin tai paremmin kuin luulinkaan?!) Seuraamista ja käännöksiä, palkkaa oikeasta eikä vasemmasta kädestä. Hyvähyvä. Tässä illalla saatiin seuraamiseen häiriötä Mirusta, joka kulki vieressä marmattaen Netalle, mutta ihme kyllä Netan huomio pysyi minussa (tai tiedossa mahdollisesti saatavilla olevasta namista), eikä Mirussa.

Muuta ei tähän tokoiluun sisältynytkään. Ulkona olisi isän agilitytarkoitukseen tekemä hyppy, joka menisi tokoonkin, mutta tuo sää ja pimeys ei kamalammin houkuttele ulos. Joskus myöhemmin. Noutokapulaan tutustuminen ei Nettaa oikein vielä kiinnostanut, meni tassuilla läpsimiseksi. Pitää kokeilla sitä joskus rauhallisemmassa tilanteessa, eikä silloin, kun Netta on vähän riehaantunut.

Netta tosiaan innostui valtavasti. Nameina oli pelkkiä tavallisia koirankeksejä, mutta ilmeisesti se ei haitannut. Suorituksen lopuksi vielä turkin "pörröttämistä" (miten tuota kuvailisi) ja kehumista, koira oli ihan "Jeejeejeemärakastansuajeejeejee". Tokoilun jälkeenkin Netta läähätti ja silmät loistivat. No, milloinpa tuo ei tempuista tykkäisi.

Temppuharjoituksiakin ollaan tehty, lähinnä sitä kumartamista ja jalkojen välissä pujottelua. Jalkojen välissä pujottelu alkaa sujua ihan hyvin, kumartaminenkin vähän paremmin, vaikka takapuolikin meinaa Netalla välillä tulla maahan. Että tällaista tällä kertaa.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Tanssimaisia kuulumisia

Eilen oltiin taas koiratanssikurssilla. Harjoiteltiin ensiksi kosketusalustaa. Naksutin oli apuna ja Netta oppi hyvin nopeasti tassulla läpsäisemisen, oltiinhan vastaavaa harjoiteltu tietokoneen näppäimistön kanssakin. Alustana oli agitreeneissä namialustana toimiva pakastepurkin kansi, se kun oli sopivasti treeniliivin taskussa.

Seuraavaksi taisi olla tassun antaminen. Netta osaa jo antaa vasenta tassua sekä läpsäistä sillä oikeaa kättäni. Nyt Netta saikin opetella antamaan vasenta tassuaan oikeaan käteeni, sama läpyllä. Hyvinhän se meni. Netta tosin tykkää melko kovasti läpsiä tassuillaan.

Ohjaajan ympäri kiertämisessä tuli vinkiksi, ettei ota samaan kohtaan kuin tokossa, ettei istu viereen. Perusasennon (uudelleen)harjoittelu onkin vähän jäänyt, palataan siihen vanhaan ja yritetään saada jotain aikaankin. Toko ei kuitenkaan tällä hetkellä ole Se Juttu.

Yksi aihe oli ryömiminen, sitä pitäisikin vielä harjoitella vähän kerrallaan. Sitten oli niiaaminen eli leikkikumarrus. Alkuun Netta tuppasi menemään maahan, joten palkkasin jo, kun se vähän kallistui ja lopulta homma alkoi sujua.

Lopussa oli taas temppuja musiikin tahtiin ja läksyksi tuli keksiä koreografian pätkää johonkin kappaleeseen. Keksinkin vain tänään vaihtavani kappaleen, mutta varmaan tehdään tuo juttu siihen vanhaan, tuskin tuota uuttakaan siihen mennessä vielä saadaan. Tai katsotaan nyt. Muuttuva mieli on ikuinen ilo. Alkuperäinen kappalevalinta vaan sopisi HTM:ään paremmin.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Mittanauha esiin

Jälleen epätoivoinen yritys mitata Netan korkeutta. Nyt kun tuli mieleen. Isohan se on, on aina ollut, mutta kun tuloksiksi on saatu kaikenlaista 38-45 cm välillä, ei tiedä mitä uskoa. 38 cm tai 45 cm se ei ainakaan ole, viime vuonna saatiin giljotiinimitalla tulos 41 cm mutta n. 42 cm taitaa olla realistisin tulos. Kotimittauksella tulos häilyy välillä 42-43 cm. Välillä tuo vain tuppaa stressaamaan, ehkä koska agility. Pitäisi vaan saada tulos kunnon mitalla, näyttelyissäkään kertaakaan kukaan ole Netan kohdalla mittakeppiä esiin kaivanut. Ehkäpä siksi, kun tuosta näkee, että se on iso?

No, jotain ei-stressaavaa. Punnitsin Netan tänään vanhalla tutulla menetelmällä. Vaaka kertoi Netalle tulokseksi n. 11-11,5 kg, mikäli vaakaan on luottamista. Eli 0,5-1 kg olisi lähtenyt? Koska lokakuussa vaa'an armoton totuus oli 12 kg. Tarkkaillaan yhä tuon ruokailuja ja treenipäivinä tulee vähemmän ruokaa. Pitää kuitenkin muistaa, että Netta on hiukan pienempi kuin Miru ja Vilkku. Onneksi on se uusi mittakuppi. Tai uusi ja uusi, viime kuussa ostettu.

Ja kun kokoasioiden makuun päästiin, niin... Monesti mantteleiden kokotaulukkoja katsoessa tulee epätoivoinen olo, kun Netan vyötärönympärys on niin paljon pienempi kuin taulukoissa annettu minimivyötärönympärys, vaikka selänpituus täsmäisikin. Mutta ehkä tästä myöhemmin.

Huomenna onkin sitten edessä koiratanssia ja sunnuntaina agilitya. Koiratanssitempuista ollaan vähäsen harjoiteltu pyörimistä sekä jalkojen välissä pujottelua, muu on vähän jäänyt. Ja koiratanssista tulikin mieleen, että pitää taas muistaa CD.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Agilityn alkeis-jatko #1

Eli eka kerta alkeis-jatkokurssilla. Itsenäisinä kepit, keinu, rengas ja A. A meni ihan kivasti. Keinulla Netta on vieläkin hihnassa, mutta sekin meni ihan kivasti. Kepit samoin (verkot oli siis vielä), joskin vauhtia olisi saanut olla enemmän. Renkaan kohdalla Netta aluksi meni muutaman kerran ohi, mutta sitten sujui jo paremmin.

Radanpätkää. Ensiksi takaakiertoja. Että tuossa oli itsellä työtä muistaa kaikki ja yrittää vielä pysytellä koiraa nopeampana. Säätämistähän tuo oli.


Välistävetoja. Meni ihan hyvin kolmosesteelle asti, sitten oli jotain hajuja, mutta lopulta tehtiin kolmoselta vitoselle ja lopetettiin. Vauhtia tosin ei ollut kauheasti.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Tanssahtelua

Tänään oli PoKSin koiratanssikurssin eka kerta. Alkuun oli ihan vain temppuilua. Katsekontakti, istu, maahan. Seuraavaksi otettiin jalkojen välissä pujottelu, jossa lopulta päästiin jo harventamaan palkkaamisväliä. Hyvä Netta!

Mitähän seuraavaksi oli... Pyörimistä? Tätä ollaan harjoiteltu aika vähän vastapäivään, joten harjoiteltiin sitä nyt. Vastapäivään pyöriessä Netta meinaa pyllähtää istualleen aina välillä. Hyvähän se kuitenkin on molemmilta puolin opetella. Seuraavaksi oli jalan yli hyppäämistä, se on vähintäänkin mielenkiintoista kun yrittää katsoa, ettei koira vain kävele yli..

Seuraavaksi otettiin jalkojen välissä kävelyä, jota ollaan vähän harjoiteltu aiemmin. Tämän jälkeen taidettiin soittaa erilaisia musiikkipätkiä, joiden tahdissa tehtiin temppuja. Sitten pieni tauko ja käsien välistä hyppäämisen harjoittelua. Netasta käsien välistä käveleminen taisi olla pelottavaa, joten kokeiltiin sitten niin, että toinen käsi oli niin, että Netan piti hypätä ja houkuttelin toisella.

Muuta ei taidettukaan tehdä, loppuun vielä eri musiikkien tahtiin temppuja. Kotona pitää muistaa harjoitella tuota käsien välistä hyppäämistä sekä pujottelua nyt ainakin.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Ohne Dich

Ajattelin nyt olla uskalias ja siirtyä tutusta ja turvallisesta englannista johonkin muuhun. Ja miksikö tämä kappale? Se vaan on.. ihana. Sanoitusten suomennos löytyy tästä linkistä. Tavallinen postaus tulee huomenna koiratanssikurssin jälkeen.

Rammstein - Ohne Dich

ich werde in die Tannen gehen
dahin wo ich sie zuletz gesehen


doch der Abend wirft ein Tuch aufs Land
und auch die Wege hinterm Waldesrand


und der Wald er steht so schwarz und leer
weh mir, oh weh
und die Vögel singen nicht mehr


ohne dich kann ich nicht sein
ohne dich
mit dir bin ich auch allein
ohne dich
ohne dich zähl ich die Stunden
ohne dich
mit dir stehen die Sekunden
lohnen nicht


auf den Ästen in den Greben
ist es nun still und ohne leben


und das Atmen fällt mir ach so schwer
weh mir, oh weh
und die Vögel singen nicht mehr


ohne dich kann ich nicht sein
ohne dich
mit dir bin ich auch allein
ohne dich
ohne dich zähl ich die Stunden
ohne dich
mit dir stehen die Sekunden
lohnen nicht


ohne dich
ohne dich


und das Atmen fällt mir ach so schwer
weh mir, oh weh
und die Vögel singen nicht mehr


ohne dich kann ich nicht sein
ohne dich
mit dir bin ich auch allein
ohne dich
ohne dich zähl ich die Stunden
ohne dich
mit dir stehen die Sekunden
lohnen nicht


ohne dich
ohne dich
ohne dich
ohne dich

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Listen

Diandra - Listen

listen
to the song here in my heart
a melody I start but can't complete


listen
to the sound from deep within
it's only beginning
to release


oh, the time has come
for my dreams to be heard
they will not be pushed aside and turned
into your own
all 'cause you won't listen


listen
I am alone at a crossroads
I'm not at home in my own home
and I tried and tried to say what's on my mind
and you should have known
oh, now I'm done believing you
you don't know what I'm feeling
I'm more than what you made of me
I followed the voice you gave to me
but now I've gotta find my own


oh you should have listened
there is someone here inside
someone I thought had died
so long ago


oh, I'm screaming out and my dreams will be heard
they will not be pushed aside on words
into your own
all 'cause you won't listen



listen
I am alone at a crossroads
I'm not at home in my own home
and I tried and tried to say what's on my mind
and you should have known
oh, now I'm done believing you
you don't know what I'm feeling
I'm more than what you made of me
I followed the voice you gave to me
but now I've gotta find my own


I don't know where I belong
but I'll be moving on
if you don't
if you don't


listen
listen to the song here in my heart
a melody I start but I will complete
oh, now I'm done believing you
you don't know what I'm feeling
I'm more than what you made of me
I followed the voice you gave to me
but now I've gotta find my own
my own


lauantai 10. marraskuuta 2012

Lost

Katy Perry - Lost

I'm out on my own again
face down in the porcelain
feeling so high but looking so low


party favors on the floor
group of girls banging on the door
so many new fair-weather friends


oh, oh, oh, have you ever been so lost?
known the way and still so lost?


caught in the eye of a hurricane
slowly waving goodbye like a pageant parade
so sick of this town pulling me down, oh


my mother says I should come back home but
can't find the way 'cause the way is gone
so if I pray, am I just sending words into outer space?


have you ever been so lost?
known the way and still so lost?
another night waiting for someone to take me home
have you ever been so lost?


is there a light?
is there a light?
at the end of the road
I'm pushing everyone away
'cause I can't feel this anymore
can't feel this anymore


have you ever been so lost?
known the way and still so lost?
another night waiting for someone to take me home
have you ever been so lost?


have you ever been so lost?


perjantai 9. marraskuuta 2012

Sitä sun tätä

Taas päiväohjelmassa on ollut sitä sun tätä eikä mitään erikoista. Eilen innostuin vähän kouluttamaan Nettaa uusien temppujen muodossa kera naksuttimen. Alkuun vähän noutoyritystä, jakkaran ali ryömimistä sekä uutena ylimääräisen tietokoneen näppäimistön koskemista. Ehkäpä tuon saa opetettua niin, että Netta "näpyttelisi" näppiksellä. Käskyksi tuleekin "Näppis". Temppu on Netalle siitä helppo, että se aina läpsii tassuilla. Netta tajusikin tuon tempun nopeasti.

Tänään otin jo kuvia tänne blogin joulukalenteriin ;) Katsotaan sitten, mitä kaikkea sinne tulee. Otin myös kuvan pannasta, jonka tein kai joskus viikko sitten. Ei meinannut mennä hermot ompelukoneeseen ei.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

11 kysymystä ja vastausta

Saatiin tällainen haaste Oliverin blogista. Ideana on vastata haastajan antamaan 11 kysymykseen ja keksiä 11 uutta ja haastaa uudet bloggaajat vastaamaan.

1. Miksi päädyit hankkimaan koirasi sieltä mistä sen hankit?
Oli vuosi 2010 ja etsittiin minulle shelttiä. Matkaan tuli pieni mutka ja kuultiin Netan kasvattajasta. Siitä se jotenkin lähti.

2. Mikä paras puolesi koirankouluttajana? Entä huonoin?
Apua! Mitä tähän voi vastata? Ehkä Nettaa kouluttaessa alkaa olla se, että olen oppinut lukemaan sitä. Huonoin taas... Pitkäjänteisyyttä saisi olla aina enemmän.

3. Mikä on koiranomistamisessa parasta?
Koiran omistaminen. Okei okei, ehkä voisin keksiä kunnon vastauksen. Netta ainakin on jatkuvasti iloinen ja hyväntuulinen.

4. Minkälaisia metodeja käytät koiriesi kouluttamiseen?
Namit ovat ainakin palkkana ja agilityssä yritän palkata Nettaa lelullakin. Eikä unohdeta naksutinta.

5. Oudoin kommentti koiriisi liittyen?
Jaa-a. Nämä normaalit Lassie-heitot on kuultu. Esimerkiksi kerran käyty keskustelu kaupan edessä: "Minkä ikäinen tuo on?" "Vuoden" "Miten se on noin pieni?" "Se on sheltti". Ehkä erikoisiin kommentteihin menee joku kommentti kajaalien leviämisestä ja se, kun kirpputorilla rattaissa istuva lapsi osoitti Nettaa ja hoki: "Kitta kitta kitta". Ei ole kissa.

6. Mitä koirasi on opettanut sinulle?
Ei kannata luovuttaa, vaikka pentuaikana ei olisi kierrättänyt koiraa mukanaan joka paikassa. Joskus on harmittanut se, että Netta on niin varautunut, mutta siihen on vaikuttanut positiivisesti mätsäreissä sun muissa kiertäminen.

7. Mistä keksit koirasi nimen?
Olin miettinyt eri nimiä, mutta isäni alkoi puhua tulevasta koirasta Nettana ja Netta siitä tuli.

8. Koirasi erikoisin lempinimi?
Onko niistä mikään normaali? Nersa, Nepuli, Neppa, Nebadeus, Nettis, Nepukadneessar, Pipunen...

9. Mikä on ollut paras hetkesi koiranomistajana?
Ainakin se, kun oikeasti tajuaa, mitä se koira itselle merkitsee.

10. Millä perusteella olet valinnut koirasi nykyisen ruokavalion?
Jahtia ja Vahtia kehuttiin joten päädyttiin siihen Royal Caninin ja Golden Eaglen jälkeen. Onhan se edullistakin, muttei se ole ainoa kriteeri.

11. Yksi asia, minkä haluaisit koirasi ehdottomasti tietävän?
Ettei räkyttäminen kannata... Ja ettei tarvitse pysähtyä, jos vastaan tulee jotain "pelottavaa". Viimeisenä muttei vähäisimpänä: sen roskisten tonkimisen voisi jättää väliin!

Uudet kysymykset:

1. Mikä on oma suosikkisi koiraharrastuksista?
2. Montako koiraa olisi sinulle ehdottomasti liikaa?
3. Mikä on koirasi lempilelu?
4. Mitä ruokaa koirasi syö?
5. Mikä on koiraharrastuksen paras puoli?
6. Entä huonoin puoli?
7. Mitä kaikkea koirasi on tuhonnut?
8. Millainen oli ensimmäinen koirasi?
9. Miten kauan olet pitänyt koirablogiasi?
10. Mikä on parasta koirablogin pitämisessä?
11. Entä huonointa?

Haastetut:

http://borderihurtta.blogspot.fi/
http://www.nimenionluna.blogspot.fi/
http://shetlantilainen.blogspot.fi/

tiistai 6. marraskuuta 2012

Agilityn alkeita #9

Tänään oli sitten viimeinen alkeiskurssin kerta. Tehtiin 15 esteen rataa kahdessa pätkässä + lopuksi kokonaisena, itsenäisenä olivat keinu ja rengas. Renkaan Netta kiersi välillä johtuen varmastikin siitä, etten osannut ohjata oikealla tavalla. Muuten meni ihan kivasti. Keinua tehtiin muutaman kerran, laitoin namialustan päätyyn ja namien avulla houkuttelin Nettaa ja kallistin keinua varovasti. Toistettiin muutaman kerran, välillä tuli pienenpieni pamaus ja vielä kerran rauhallisesti ja lopetettiin.

Sitten rataan. Rataa tehtiin tosissaan pätkissä 1-9 ja 10-15. Alkuun oltiin tekemässä pätkää 10-15. Putken kohdalla tuli tehdä takaaleikkaus. Alkuun tehtiin hypyltä putkelle ja kun se sujui, pituus-hyppy-putki ja lopulta koko loppujuttua. Välistä Netta kiersi esteen nro 13. mutta muuten meni ihan kivasti.

Pätkä 1-9.  Nelosella tarkoituksena oli tehdä persjättö ja seiskalla valssi. Esteet 1-4 taisi mennä vielä kivasti, sitten Netta oli täysin hajujen vietävänä kesken radan. Kokeiltiin pari kertaa putkelta pöydälle ja lopulta otettiin ekat hypytkin mukaan.


Sitten... Tättärätää, harvinaista mutta totta, videotodisteita! Niin mikä onkaan tuo toinen käsi, joka tuolla noin heiluu?! Ja joku rimakin tipahti, mitä ei muistaakseni aiemmin ainakaan tänään tapahtunut. Ja unohdin koko valssin seiskaesteen jälkeen. Ja Netta karkasi putkelta keinulle (?!!) mutta onneksi tuli takaisin.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Agilityn alkeita #8

Tänään treenit alkoivat sattuneesta syystä reilut puoli tuntia myöhässä. Tehtiin ensiksi itsenäisenä rengasta. Aluksi Netta meni renkaan alla olevasta väliköstä, loput kerrat meni mistä pitikin ja innostui lelusta. Sitten pari kertaa kujakeppejä, meni kai ihan kivasti. Hyppy-pussi-hyppy-suoraa molemmilta puolilta ja ihan kivasti meni, paitsi Netta meinasi lopussa olla hajujen vietävänä...

Uusina ohjauskuvioina mukana olivat pakkovalssi ja välistäveto. Alla kuvaa, esteitä oli vielä kaksi mutta me harjoiteltiin noilla kolmella. Alkuun piti vain kutsua koira käteen ("Tähän!") kakkosesteen siivekkeen kohdalla ja siihen tuli valssi ja hyppy. Kakkosesteen jälkeen välistäveto ja taas hyppy. Tehtiin siis pätkissä. Melkoista säätämistä oli, olin valssissa etuajassa ja sähläsin muutenkin, unohdin jossain vaiheessa käskynkin... Ja Netta hyppäsi siivekkeen yli kaataen sen kun ohjasin huonosti. Huhhuh.


Varsinainen radanpätkä oli kai seuraavanlainen. Tehtiin alkuun pätkissä eli esteet 1-4 ja sitten 4-7. Esteen 3 jälkeen persjättö ja vitosen jälkeen valssi. Kun mentiin kokonaan, ei vältytty säätämiseltä: Netta oli mennä kakkoshypyn ohi ja kuulemam hyppi omiaan, itse en tiedä  mitä se oikeasti teki kun videota ei ole. Toisella kerralla se meni nelosesteellä siivekkeen aukosta läpi, muuten meni ihan hyvin.


Sopii vain toivoa, että ohjaaja hankkii a) aivot ja b) silmät.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Precious Dark

Indica - Precious Dark
san. Tuomas Holopainen

there's a place I don't want you to know of
hidden deep in a blindfolded heart
where the desperate walk in silence
waiting for the ghosts to depart


there's a game I don't want you to know of
Masquerade, Cirque du Dècadence
a pawn in an empty chessboard
moved around by a hand of a fool


never played it safe
it's a wicked game
any hand, any call, I'm in


it said: "Love like you've never been hurt
and dance till the dawn like you've just been born
a perfect toy made by perfect tools
playing Ring Around the Rosie with a crowd of fools
take a hold of my hand, I have sights to show you
Gingebread house, Treasure Island, Big Blue
turn off the light, open your eyes wide shut
and welcome to the precious dark"


I have seen far, I've never seen close
there are no mirrors on my wall
silent is the call of my ocean
and the sirens washed ashore


all the sins they have long shadows
turn the switch and the past comes alive
live and learn, 1,2,3, learn your ABC
it's their answer to every "why"



never played it safe
it's a wicked game
any hand, any call, I'm in


it said: "Love like you've never been hurt
and dance till the dawn like you've just been born
a perfect toy made by perfect tools
playing Ring Around the Rosie with a crowd of fools
take a hold of my hand, I have sights to show you
Gingebread house, Treasure Island, Big Blue
turn off the light, open your eyes wide shut
and welcome to the precious dark"


there was always a place that you knew of
you were holding the keys all along
there was always a game that you knew of
now you're one of them washed ashore


never played it safe
it's a wicked game
any hand, any call, I'm in


it said: "Love like you've never been hurt
and dance till the dawn like you've just been born
a perfect toy made by perfect tools
playing Ring Around the Rosie with a crowd of fools
take a hold of my hand, I have sights to show you
Gingebread house, Treasure Island, Big Blue
turn off the light, open your eyes wide shut
and welcome to the precious dark"