keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Vastaukset

Tässäpä se on; kysymyspostauksen vastaukset. Kuvina on kesäkuun kuvia, joita en ehtinyt tänne lisätä. Loput kesäkuun kuvat, joita en tänne ehtinyt laittaa, löytyvät osoitteesta http://aniline.kuvat.fi/kuvat/Netta/2013/Kesäkuu.

NETASTA


Miten päädyit nimeen "Netta"?

Nimivaihtoehtoja tulevalle pennulle oli useita, mutta isä keksi nimen Netta. Hän vain alkoi puhua siitä nimellä Netta ja Nettahan siitä tuli.

Mikä asia Netassa ärsyttää ja mikä on taas ihanin piirre?

Netassa ärsyttävintä on ehdottomasti se, kun se joskus vessan oven jäätyä auki levittelee roskiksen sisältöä. Ihaninta siinä on, että se on oikeastaan aina hyvällä tuulella ja iloinen.

Paljonko Netta painaa?

En ole aikoihin punninnut Nettaa, mutta villi veikkaus on n. 11 kg. Ainakin Netan kylkiluut tuntuvat.

Minkä merkkistä ruokaa Netta syö?

Jahti & Vahti Kana ja riisi.

Onko Netta vieraita koiria ja ihmisiä kohtaan varautunut vai lempeä?

Netta on vieraita koiria kohtaan varautunut ja vaatii oman aikansa tutustumiseen. Ihmisten kohdalla se riippuu ihmisistä. Esimerkiksi joidenkin perhetuttujen kohdalla Netta joka kerta jatkaa itsepintaista puhinaansa. Joskus se väistää vieraita ihmisiä, joskus se on niistä kiinnostunut. Aggressiivinen se ei ole, mutta ei myöskään arka siinä mielessä, mitä sana minulle merkitsee.

Mikä on Netassa parasta?

Sen iloisuus ja koulutuksen kannalta se, että se tykkää nameista ja jos sen tekemisiä korjailee, se ei mene täysin lukkoon.

Entä mikä on ollut Netassa vaikeinta?

Nuorempana sisäsiisteyskoulutus. Siinä meni tosi kauan. Vielä alkuvuodesta agilitynkin kohdalla kärsittiin ainakin haisteluongelmasta. Vaikeaa on myös se, ettei Netta oikein palkkaannu leluista. Agilityssä lelulla palkkaaminen olisi niin helppoa..

Mitä olet oppinut Netalta?

Ainakin sen, että pitää edetä koiran ehdoilla. Ainakaan Nettaa ei voisi oikein pakottaa mihinkään.

Mikä on Netan lempilelu?

Kettuherra Kettunen eli Skinneez-kettulelu, josta vinkulelut on revitty irti, on yksi Netan ehdottomista suosikeista.

Mikä biisi kuvastaa Nettaa parhaiten?

Apua, näitä on ollut useampiakin... Nyt otan oikeuden käyttää vastauksessa useampaakin biisiä. Eka koskaan mieleen tullut Nettaa kuvaava biisi oli Anna Puun Sinä olet minä. Myös PMMP:n Koko show sopii meihin. Sopivia pätkiä löytyy myös biiseistä A Thousand Years (Christina Perri), Antaudun (Anna Puu) ja Jälki (Irina)

Sinutta on tyhjyys
Sinutta oon vaan lintu siivetön tai kala kuivan maan
Olet mulle autuus, ainutlaatuisin
Vierelläsi kuljen minne menetkin
Anna Puu - Sinä olet minä

Tekisitkö jotakin Netan kanssa toisin?

Jos voisin palata ajassa takaisin, käyttäisin Nettaa pentuna enemmän kaikenlaisissa tapahtumissa ja veisin sen tutustumaan erilaisiin ihmisiin ja koiriin. Nettaa ei tullut pentuna käytettyä tarpeeksi joka paikassa.

Netan lempiruoka?

Liha, makkara, juusto... Netta pitää myös mustikoista, puolukoista ja vadelmista. Noin yleensäkin se pitää ruuasta.

Onko Netalla pahoja tapoja? Jos on, niin mitä?

Roskiksen levittely...

HARRASTUKSISTA


Mitä harrastusta et voisi ikinä kuvitellakaan sinulle ja Netalle?

Esimerkiksi vepe tuskin koskaan sopisi Netalle.

Onko jotakin harrastusta, mitä tahtoisit kokeilla/harrastaa/aloittaa Netan kanssa?

Tokoa olisi kiva jatkaa eteenpäin, jos olisi aikaa ja tarvittavaa motivaatiota. Rallytokoa ja flyballiakin olisi hauska kokeilla.

Onko teillä agilityn suhteen jotain tavoitteita?

Tämän vuoden tavoitteet olivat seuraavat:
  • Liidellään jatkoryhmässä
  • Kontaktien hiontaa paremmaksi
  • Varmuutta renkaaseen ja keppeihin, kepit kuntoon
  • Keinu kuntoon mahdollisesti
  • Mölleihin

  • Jatkoryhmässä ollaan. Kontakteissa on edelleen hiottavaa. Keinu sujuu jo kokonaan ilman avustusta. Kepeissä emme enää käytä ohjeita. Suurin osa tavoitteista on siis jollain tapaa täytetty, sillä mölliura korkattiin jo maaliskuussa. Syyskuussa on tarkoitus jo suunnata virallisiin kisoihin ja katsoa, mitä ne tuovat tullessaan. Ensi vuonna ainakin pitäisi olla aikaa... Ainahan olisi hienoa saada koira etenemään vaikka valioksi asti, mutta rehellisesti sanottuna en tällä hetkellä osaa kuvitella, että juuri Netta valioituisi.

    Jos sinun pitäisi päättää, haluaisitko enemmän näyttely- vai agilitykoiran?

    Ehdottomasti pidän mieluummin agilityn pääharrastuksena. Miellän sen isommaksi kokonaisuudeksi kuin näyttelyt ja vaikka maailmassa moni asia tuppaa olemaan vähän arpapeliä, olen sitä mieltä, että agilityssä voi vaikuttaa oman koiran osalta useampiin asioihin kuin näyttelyissä. Totta kai taitava ja osaava handleri saa koiran parhaat puolet esille, moni omistaja tekee paljon työtä näyttelykoiransa eteen ja näkee vaivaa harrastuksen eteen, mutta siitä huolimatta minusta tuntuu, että agilityssä on enemmän pieniä asioita, jotka vaikuttavat suureen kokonaisuuteen. Olisihan toki hienoa voida kierrellä näyttelyitä, mutta ehkä pysyttelen ennemmin agilityn parissa.

    KOULUTUKSESTA


    Onko bloggaaminen koirasta ja koiraharrastuksista lisännyt motivaatiotasi koulutukseen?

    Ehkä jollain tapaa. Edistystä tapahtuu tosi paljon huomaamatta ja tietysti tavoitteet vievät eteenpäin.

    Millä tavoin pyrit kouluttamaan koiraasi?

    Palkka tulee onnistuneesta suorituksesta. Palkkana on aina namia, sillä vaikka lelu olisikin mukana, Netta ei koskaan innostu niistä niin paljoa, että se palkkautuisi. Agilityssä pyrin korjaamaan tehdyt virheet, joista suurin osa on tosin minun aiheuttamiani.

    KOIRARODUISTA


    Sano lempirotusi jokaisesta roturyhmästä?

    FCI1: sheltti
    FCI2: tanskandoggi
    FCI3: borderterrieri
    FCI4: karkeakarvainen mäyräkoira
    FCI5: eurasier
    FCI6: suomenajokoira
    FCI7: lyhytkarvainen saksanseisoja
    FCI8: sileäkarvainen noutaja
    FCI9: bolognese
    FCI10: saluki

    Onko shetlanninlammaskoira se "juuri oikea" rotu vai tuletko joskus vaihtamaan rotua?

    Tällä hetkellä olen ainakin hyvin tyytyväinen shelttiin ja ainakin seuraava koirani tulee olemaan myös sheltti. Joskus haluan myös oman sileäkarvaisen collien.

    Mitä muita rotuja olet harkinnut (sheltin lisäksi)?

    Ehkä kymmenen vuotta sitten olisin halunnut kultaisen noutajan. Olen vakavammin harkinnut sileäkarvaista collieta ja pitkäkarvainen colliekin oli hetken harkinnassa, kun Nettaa hankittaessa tuli mutka matkaan. Lisäksi olen joskus harkinnut welsh corgi pembrokea.

    Mielipiteesi "tappajakoira"-nimitykseen tietyille roduille (esim. cane corso, amstaffi, pitbull yms.) ja mistä luulet, että kyseiset rodut ovat saaneet maineensa?

    Nimitys lisää pelkoa kyseisiä rotuja kohtaan. En usko, että syy maineeseen on itse rodussa, vaan näiden "tappajakoirien" omistajista, joilla koulutus on syystä tai toisesta mennyt pieleen, koira on jäänyt kouluttamatta tai ostettu vain egonjatkeeksi.

    Onko shelteillä ja collieilla samanlaisia luonteenpiirteitä?

    Vaikka meillä on on tähän mennessä ollut kaksi sileäkarvaista collieta ja yksi sheltti, en oikeastaan osaa vastata tähän. Esimerkiksi Miru ja Netta ovat tosi erilaisia.

    Minkä rotuista koiraa et ikinä ottaisi?

    Mopsia, bulldoggia, shar peita tmv. Listasta saa vaikka kuinka valtavan. Terveydellisiä ongelmia ei saisi olla liikaa, enkä myöskään henkilökohtaisesti pidä rytty- tai lyttynaamaisista koirista. Metsästyskoiraakaan en haluaisi, sillä sille en voisi tarjota oikeanlaista toimintaa.

    KOIRAN HANKKIMISESTA JA KASVATTAMISESTA


    Mitkä olivat tärkeimmät vaatimukset koiraa ottaessa?

    Vaatimukset ovat muuttuneet ja niiden määrä on kasvanut, kun on oppinut enemmän koirasta. Koiran vanhempien tulee olla terveitä ja hyväluontoisia. Haluan ehdottomasti käydä katsomassa pentua ennen sen hakemista ja emänkin haluan nähdä. Isänkin näkeminen olisi plussaa. Koiran itsensäkin tulisi olla terve, mutta sellaiset asiat, jotka eivät vaikuta koiran elämään, eivät haittaa. Koiran tulisi myöskin olla hyväluonteinen. Arkaa pentua en luultavasti ottaisi.

    Mitä mieltä olet harkitusta seropikasvatuksesta?

    Syystä X jokin pieni osa minusta ihmettelee sitä, vaikkei siinä ole mitään pahaa, jos yhdistelmää on oikeasti harkittu.

    Kuvaile unelmakoiraasi (rotu, ulkonäkö, väri, luonne)?

    Kaikki mitä mä etsin
    Kaikki sinusta löysin
    Chisu - En enää pelkää

    Noh, ei ehkä täysin niinkään. Olen huomannut, että sheltissä on paljon sellaisia piirteitä, joista pidän. Koska en tuosta noin vain osaa ajatuksissani luoda unelmakoiraa, otan pohjaksi sheltin. Turkkia ei tarvitisisi olla liikaa, muttei sen myöskään tarvitsisi olla kovin niukkakaan. Netan turkki on ihan passelio, mutta tuskin vähän turkikkaampi tai niukkaturkkisempikaan olisi pahempi. Muutenkin ulkonäkö saisi olla kuin shelteillä, samoin väri. Luonteelta koira saisi olla avoin ja tulla toimeen kaikenlaisten koirien kanssa. Koiran myös tulisi olla melko ystävällinen vieraita kohtaan, vaikkei sen vieraiden syliin tarvitsisikaan tunkea. Koira saisi olla helposti motivoitava, eikä se saisi olla arka tai aggressiivinen.

    Mitä mieltä olet sairaiden koirien pennuttamisesta?

    Kyllähän se on niin, että olisi ideaalista ja tosi hienoa, jos jalostukseen voisi valita vain terveitä koiria. Jalostus on minulle vielä melko vieras osa-alue, mutta on tiettyjä tapauksia, joissa en voi hyväksyä koirien pennuttamista. Tietyissä tapauksissa on kuitenkin minunkin mielestäni joustettava esimerkiksi shelttien kohdalla.

    Liitelyn parissa taas

    Tosiaan eilisen puolella aamuyöstä tulin kotiin ja koska oli tiistai, mentiin agilitytreeneihinkin. Paria tuntia ennen sitä käytiin Axu-eukun luona lenkkeilemässä. Nyt en jaksanut piirustella rataa, mutta minulla on kyllä videot. Jotkut kohdat radalla tuottivat hämmennystä. Mukana oli myös okseri.

    Video 1

    Melkoista hapuilua lähdön kanssa ja sitten oli huono paikka. Putken väärä pää oli kiehtovampi, mutta lopulta Netta meni oikeaankin päähän. Renkaan kohdalla se meni kaksi kertaa väärästä kohdasta. En tiedä oliko syynä sitten kolme väliin jäänyttä treenikertaa. Kepeillä väärä väli, muuten se kepitti nätisti, mutta hitaasti. A oli ihan liian kiva. Kuulemma tuli hienot juoksarit tai jotain, mutta hypylle sain Netan kun vaihdoin puolta.



    Video 2

    Muurin jälkeisen hypyn jälkeen ratatyöntekijä kiinnosti. Renkaalle asti meni ihan kivasti, sen jälkeen tuli ohjauskämmi part 5689. Miksi ihmeessä ohjasin sen noin, vaikka piti tehdä takaakierto..? Muuten taas aika kivaa menoa, kontaktit vaativat vielä hiontaa. Ja kepit tietysti, mutta onhan niidenkin suhteen nyt ollut taukoa. Kepeillä taas sama juttu kuin ekalla videolla. Tällä kertaa otettiin ihan aikaakin ja Netalla se oli päälle minuutti, mutta kuulemma aika olisi ollut lyhyempi, jos ei olisi tarvinnut korjailla mitään (luonnollisesti).


     
    Minun pitää vain kuulemma juosta enemmän ja luottaa siihen, että Netta osaa tehdä esteet itsenäisemmin.

    maanantai 8. heinäkuuta 2013

    On aika kysyä!


    Näin Netta julistaa kysymyspostauksen avatuksi. Kaikki kysymykset niin Netasta kuin muistakin koirharrastukseen liittyvistä asioista otetaan vastaan. Kysymyksiä voitte laittaa 29.7. asti ja vastaan niihin tuon päivämäärän jälkeen heti, kun jaksan. Asia on nimittäin niin, että olen matkoilla 9.-29.7. eli tässäkin blogissa on pieni tauko. Mutta nyt, kysykää! Kaikkiin kysymyksiin vastataan.

    sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

    Mätsäriä!

    Tänään suunnattiin PoKS ry:n 30-vuotisjuhlamätsäriin. Oltiin avoimessa luokassa kolmennessa parissa ja kyllähän siinä kesti ennen kuin kehään päästiin, sillä samassa kehässä oli aluksi lapsi ja lelukoira -kilpailu ja sen jälkeen juniorit.

    Parina meillä oli kiinanharjakoira. Netta esiintyi hyvin, ei pahemmin aristellut tuomaria (vaan enemmän tavoitteli namia minulta) ja liikkui nätisti. Punainen sieltä sitten irtosi ja oli taas odoteltava, koska avoimessa oli koiria paljon. Yli kymmenen paria taas kerran.

    Nauhakehässä koiria oli siis paljon. Seisotusta. Pienten joukossa ympäri. Seisotusta. Koko porukalla ympäri. Tällä kertaa ei sijoituttu, mutta Netta esiintyi myös nauhakehässä nätisti. Seuraava mätsäri meillä onkin sitten vasta elokuussa.

    Nyt sain muistitikun takaisin. Tässä maistiaisia Netan koiratanssista kahden pätkän muodossa. Kyseessä on siis eka koiratanssiesityksemme, joka oli 8.6. ja kirjoitinkin siitä jo silloin.


    lauantai 6. heinäkuuta 2013

    Netta ja Axu

    Laiskana sain vasta nyt tallenneltua kaverini ottamia kuvia Netasta (ja Axusta, joka välillä oli samassa kuvassa). Ekat kuvat on otettu kesäkuussa joskus ajat sitten, Netalla oli pientä "uimakoulua" taas kerran. Pitäisikin jatkaa sitä uimaopetusta, hups...
     
    Alemmat kaksi kuvaa ovat vähän tuoreempia, ne ovat kesäkuun vikan viikon perjantailta, jolloin kävimme Axun luona ja vuorossa oli taas uimakoulua, josta kirjoitinkin silloin. Siitä ei ole kuvia. Netta innostui pihalla Axun leluista ja jopa vähän kisaili Axun kanssa. Niin, ja saatiinhan noista kahdesta kerrankin kaverikuva!

     



    tiistai 2. heinäkuuta 2013

    Tiedän et valmis en vieläkään oo, mut joka päivä lähempänä aurinkoo

    Ja kas, niin agissa liideltiin! Ja taas on videot. Ratana oli Agirodun FAO Open Class -rata. Aluksi oltiin ihan sisällä ja tein radan treenikaverin koiran kanssa. Hetken kuluttua vuorossa oli Netta. Netta ja superlapanen (=lapanen, johon on käytetty osin sheltinkarvasta tehtyä lankaa ja jonka pari on hukassa ja joka epäonnistuneesti eksyi pesukoneeseen ja kutistui).
     
    Vaan mikä on tuo vauhti? Netta.. ♥ Vähän se vain jäi selän taakse. Mutta miten se menikään putkiin vaikken valssannutkaan! Kontakteissa on vielä parantamisen varaa. Ja omassa ohjauksessa. Ja menihän se lopulta kepeillekin!
     


    Ulkona oli taasen keinu. Nyt oli myös harjoituksena persjättöä ja takanaleikkausta. Molempia tietysti kokeiltiin, ei niin mainittavalla menestyksellä. Selvästi enemmän tarkkuutta ja ohjausta on oltava, ettei Netta persjätöissä jää kokonaan taakse ja ettei mene haahuiluksi. Sellaiseksi takanaleikkauksetkin vähän menivät. Keinusta ei taaskaan sen enempää.

     
    Vielä kerran päästiin tekemään rataa! Se unohtui sanoa, että ekan kerran jälkeen viilattiin vähän alkuosaa, ettei Netta jäisi selän taakse, ja tällä tokalla kertaa, kun rataa tehtiin, se ei jäänyt! Ja nyt ei vaikka puhuta tuosta puomin alastulosta. Muuten ok, mutta näytti jotenkin hassulta. Muuten mainiosti menikin, renkaalla Netta harhautui menemään väärästä välistä. Kepeilläkin meni väärästä välistä, mutta selvästi se oli tajunnut jujun! Ja sitten se meni oikeasta välistä ja teki kepit. Ilman ohjureita. Me ei kuulemma saada enää käyttää niitä.
     

     
    Siis hetkinen. Kepeistä on poissa ohjurit. Kaikki esteet alkavat periaatteessa olla kasassa! Viilausta vielä kontakteihin, keppeihin ja ohjauksen teknisiin puoliin. Että eiköhän tässä ala oikeasti olla aika vaihtaa C-lisenssi A-lisenssiin. En olisi uskonut, että näin tulisi käymään, mutta ei ole varmaan muuta vaihtoehtoa. Mutta mikä ihme meidän tavoitteena on sitten ensi vuonna?
     
    Netta on kehittynyt tosi paljon. Onko makkara ollut tehokkaampi nami vai mistä tämä kaikki johtuu? Alkaako jossain kohtaa hetkellinen alamäki ja pieni putoaminen kuoppaan? Eihän tässä olla vielä lähelläkään mitään sen erikoisempaa enkä tiedä, tullaanko koskaan olemaankaan, mutta kaipa rautaa pitää takoa, jos se on kuumaa edes hetken verran. Ollaan me hetki hetkeltä lähempänä virallisia kisoja, vaikkei koskaan oltaisi valmiitakaan. Ei tässä kai enää voi jäädä pyörimään vain treeneihin tai mölleihin. Kisaamaan.. Ja sen kunniaksi hyvin muutoksille altista kilpailukalenteria tässä alla.
     
    1.9. Möllit, Pärnävaara (Joa)
    29.9. Möllit, Pärnävaara (Joa)
    12.10. Kisat, Pärnävaara (Joa)
    13.10. Kisat, Kajaani (HiFi)
    26.10. Kisat, Kajaani (KSTK)
    27.10. Kisat, Kuopio (ACE)
    9.11. Kisat, Kuopio (Hu-Pu)
    1.12. Möllit, Pärnävaara (Joa)
    6.12. Kisat, Pärnävaara (Joa)
    8.12. Kisat, Kuopio (ACE)
     
    Melkoinen lista, kaikkiin tuskin mennään. Möllejä ja kisoja, mölleihin nyt pyritään pääsemään kaikkiin, että päästään kisaavien radallekin pelleilemään. Kisoista mahdolliset ovat Pärnävaaran kisat ja ehkä 13.10. Kajaani. Muistan en vielä sano juuta tai jaata, kunhan pistän tähän ylös.