maanantai 12. tammikuuta 2015

Herkkuostoksia sun muuta

Netissä surffaillessani (...) sain näppärän idean ostaa Netalle tokotreeninameiksi ihan tavallista koiranruokaa. Jahti&Vahti-nappulat kun ovat aika isoja. Toki näidenkin nappuloiden kanssa pitää tarkkailla ruokintaa, kun treenataan välillä, mutta se tuntuu helpommalta kuin keksien kanssa. 

Yksi vaihtoehto oli Hau-Hau Champion kana-riisi pienille koirille (ja toinen Hau-Hau Champion Senior/Light kana-riisi koirille), mutta Prismassa ei ollut sitä nimenomaan pienille koirille tarkoitettunakaan. Ja koska Prismassa ei ollut, en uskonut, että Citymarketissakaan olisi, Prismassa kun on paljon esim. erilaisia herkkuja. 

Päädyin sitten Mustiin ja Mirriin ostamaan yhden kilon pussin Brit Care Adult Small Breed Lamb & Rice -ruokaa. Ensin käytetään vain koirankeksit pois alta. Pakko muuten kehua tässä välissä Joensuun Mustia ja Mirriä, sieltä saa aina hyvää palvelua. 

Niin joo, sieltä Prismasta ostin Best Friendin pihvitikkuja. Ja Lidlistä Orlando Happy Bones -nameja. Ne maksoivat n. 70 snt. Ja olipa siellä niitä keksejä, mitä meillä usein on kaapissa (ja takin taskussa). Pitänee vertailla hintoja eri kaupassa. Ja joo, vähän sorruin tähän herkkuosastoon, mutten sentään puruluihin..!

Mitä tulee muihin asioihin, olen yrittänyt vähän tyhjentää kaappeja turhista tarvikkeista. Kylläkyllä, luitte oikein. Turhista tarvikkeista kun olisi tarkoitus päästä eroon ja kokeilen onneani Facebookissa koiratarvikekirppiksellä. Johan tässä on jostain eroonkin päästy. Katsotaan vielä mistä päästään eroon ja mitä ei ja mitä sitten tehdään. 

Olen muuten pitänyt sen lupauksen, etten enää osta pantoja Netalle. Niin sanoin tarvikepostauksessa. Säästän kivoimmat ja toisaalta sellaiset, jotka voivat joskus kaukaisessa tulevaisuudessa sopia pennulle, jos sellainen joskus tulee. Mutta onhan se jo voitto päästä jostain eroon.


6 kommenttia

  1. Onks sul mitää ylimääräst pantaa koossa 35-40 tai pitkää hihnaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihnoista en vielä osaa sanoa kun pisimmällä (n. 180 cm) on vielä FB-kirppiksellä alustava varaus, mutta voin huomenna selvittää asian :) Pannoista Best Friendin heijastava panta (ruskea) taitaa pisimillään mennä tuohon 35 cm ja samoin Hurtan heijastava pistolukkopanta (vanhan malliston, väri keltainen), muut eivät siihen mene (tai ehkä solkipanta pisimmillään niukin naukin mutta se on varmaan tosi hilkulla). Mutta tuohon 35 cm menisi siis nuo, isompaa ei ole. :)

      Poista
    2. Okeik :) ja kiitos kun toteutit tuon paracord ohje toiveeni :) pitänee tilata narua :) paljonko 2m hihnaan tarvitsee narua ja kestänee n.8kg vedon

      Poista
    3. Eipä kestä :) En tuohon osaa sanoa, mulla meni siis yhteensä 12 metriä n. 165 cm hihnaan että enemmän ainakin. Ja kestää, Netalla ainakin on kestänyt ja Netta painaa jtn. 12 kg :) Kunhan vaan saa hyvin sen kiinnityskohdan tehtyä, niin uskoisin sen kestävä - se naruhan itsessään on jo tosi kestävää :)

      Poista
    4. Oon nimittäin tosi huono arvioimaan että miten paljon menee mihinkin ja unohdinkin jo äsken että sen narun pituuden osuus on varmaan se 160 cm.

      Poista
    5. Hei kääk, ihan kokonaan unohdin tuon hihna-asian enkä tiedä näetkö tämän täältä, mutta tosiaan se hihna on ihan vapaana :) Lukon päästä toiseen päähän n. 180 cm ja siinä on kanssa heijastimet.

      Poista