lauantai 24. tammikuuta 2015

Rally-tokokoulutuksessa

Tänään oli toinen kosketuksemme rally-tokon maailmaan - nimittäin Saija Jänkävaaran rally-tokokoulutus PoKSin hallilla. Olin Netan kanssa alkeisryhmässä (niitä oli yhteensä kolme ja kullakin ryhmällä oli 3 x 30 min treeniaikaa). Aivan aluksi oli luento ja sitten alkoivat käytännön harjoitukset.

Olimme ryhmässä 2. Ensimmäisellä kierroksella oli käännöksiä. 
  • Käännös oikeaan
  • Käännös vasempaan
  • 270 ° käännös oikeaan
  • Vasen täyskäännös
Käännökset sujuivat aika hyvin, joskin pitää olla tarkkana oikean suorituskohdan kanssa ja katsoa, ettei hihna kiristy. Erityisesti vasen täyskäännös eli saksalainen täyskäännös oli melkein hankala hahmottaa, mutta kyllä senkin sitten tajusi.

Toisella kierroksella oli pysäyttäviä liikkeitä. 
  • Istu
  • Liikkeestä maahan
  • Koira eteen, oikealta sivulle
  • Koira eteen, vasemmalta sivulle, istu
  • Istu, kierrä koiran ympäri

Istumisessahan koira tosiaan vain istuu ohjaajan vierelle kyltillä. Liikkeestä maahanmenossa Netta teki kivoja maahanmenoja. Eteentuloja ei olla harjoiteltu, mutta ne menivät ihan kivasti. Ja vasemmalta perusasentoon tuleminen sujui mainiosti, ei puhettakaan jatkuvasta vinoon menemisestä. Netan kiertäminen onnistui lopulta ilman palkkaa. Hyvä Netta! Kyllä se oikein hyvin osasi ja jaksoi.

Kolmannella kierroksella harjoiteltiin pujottelua edestakaisin ja spiraalia (oikealle). Spiraalia tehtiinkin jo koiraleirillä ja se on kyllä omiaan sekoittamaan ohjaajaa. Pitää painaa mieleen, että pujottelussa pujotellaan aina neljä tötteröä ja spiraalissa kolme, koska kuulemma kisoissa niitä voi olla useampia - ja silloin saa olla tarkka.

Nettaa alkoi jo väsyttää, mutta jotenkin sain sitä tsempattua. Hajut nimittäin alkoivat kiinnostaa. Ja ihmekös tuo jos väsyttää, oltiinhan me hallilla tosi pitkään.

Kolmannella kierroksella tehtiin myös lyhyttä rataa, jolla oli seuraavat kyltit:
  • Maali
  • Pujottelu
  • Käännös oikealle
  • Liikkeestä maahan
  • Vasen täyskäännös
  • Istu
  • Maali
Taas hajut meinasivat vähän viedä. Liikkeestä maahanmenossa Netta meni reippaasti niin, että etupää osui ensin maahan ja pienellä viiveellä takapää. Ei kuitenkaan mennyt ihan venyttelyksi. Etupää edellä maahanmenoahan olen yrittänyt naksutellakin, mutta se meinaa sekoittua kumartamiseen ja Netta on muutenkin mennyt maahan ihan nopeasti.

Voisihan tässä hyvinkin harkita joskus rally-tokokisoihin osallistumista, jos saisi enemmänkin treenattua! 9.5. olisi kisat Liperissä ja 29.8. Joensuussa, mutta katsotaan nyt miten käy. Tässä vaiheessa ei voi vielä sanoa kunnolla mitään.

Vähän jopa mietin, että ehkä Miru voisi päästä tässä lajissa kisailemaan. Opetin sille jo saksalaisen täyskäännöksenkin. Voisi olla Mirulle sopivan rentoa, kun tokokokeisiin en sen kanssa ainakaan aio suunnata. Kai sitä Mirukin voi kokemuksia alkaa kerätä vielä, kun kotona asun ja pystyn sen kanssa treenailemaan. 

2 kommenttia

  1. Mekin innostuttiin lajista ja haaveissa/suunnitelmissa olis, että jos vaan jaksais harjotella riittävästi, ni lähettäis kokeilee tonne Joensuun kisoihin :)

    Meiän ryhmälle (3. ryhmä) oli jätetty siinä spiraalissa ne neljä tötteröä, kun oltiin oltu näkemässä sen suorittaminen nii monta kertaa. Mä sitten onnistuin unohtamaan sen kolmen tötterön säännön, kun Isla nii hienosti seuras mua ja keskityin sen kehumiseen... :D Hups.

    T: Säälittävä cockerin omistaja, joka ei uskaltanu sen kummemin puhua vaikka tunnistikin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vaan kuvitella, että itse saattaisin hyvinkin vaikka kisatilanteessa unohtaa tötteröiden määrän jos niitä olisi enemmän kuin se kolme... :D Mäkin itse asiassa tunnistin teidät, tai siis Isla kuulosti niin tutulta että piti mennä Petsiestä katsomaan :D

      Poista