perjantai 27. helmikuuta 2015

Mursuperjantai: mursupotentiaalia

Ja taas on perjantai ja Mirun tokoilu! Tänään teimme ensiksi paikkista, jossa Miru kerran yritti nousta (sain sen käsimerkin avulla pysymään) ja kerran se nousikin. Ehkä vähän liian pitkä aika sittenkin, vaikka matkaa ei pitkänä pidettykään.

Rallyjutuista tehtiin taas seuraamisjuttuja ja käännöksiä (ainakin yksi käännös sinne pelottavaan vasempaan suuntaankin). Lelu oli taskussa ja ai että Mursu oli innoissaan! Lelu on selvästi hyvä motivaattori. Mursustahan kuoriutuu esiin uusia puolia! Se tosin onkin jo huomattu.. Lelujuttu siis. Yhdessä kohtaa muuten peili vähän hämäsi Mirua.

Pahoin pelkään joutuvani vielä kirjoittamaan uusiksi Mirun ja Netan koulutettavuusvertailupostauksen. Miru on melkoisesti kehittynyt. Enää se ei ala vinkua heti, kun auto pysähtyy hallin pihalle. Melko pitkään se on heti pissatuksen (hallin pihan ulkopuolella) suunnannut mieluusti kulkunsa kohti hallia (eli kiskonut sinne). Ja se on odottanut tavattoman nätisti Netan häkissä.

torstai 26. helmikuuta 2015

Uutta temppua

Joku ehkä muistaa Netan Hop!-tempun (tai sitten ei). Oli miten oli, aloin eilen opettaa Netalle selkääni hyppäämistä, mikä ei viime vuonna oikein ottanut tuulta alleen. No, Netta vain sängylle ja siitä vain houkuttelemaan. Aluksi matalammalta ja sitten korkeammalta. Ja lopulta Netta tuli kokonaan selkäni päälle, eikä vain nojaillut etutassuillaan (mitä se vielä saattaa aluksi yrittää).

Yritettiin jo illalla ottaa videota, mutta eihän Netta sitten näkynyt siinä kokonaan, niin otettiin uusi video tänään. Tässä siis muutamat suoritukset tältä päivältä. Hyppäsipä Netta kerran tuosta sohvalle (tai muutamankin kerran, kun itse liikuin niin, että se pääsi selästäni mukavasti menemään sohvalle).

tiistai 24. helmikuuta 2015

Kauan kauan sitten

Kesällä tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun sheltti-idea putkahti mieleeni. Siis... hetkinen nyt. SEITSEMÄN?! Jälleen kerran saamme huomata ajan kuluneen erittäin nopeasti, vaikka samalla vuodesta 2008 tuntuu olevan pieni ikuisuus.

Vuonna 2009 täytin 14 ja kävin dogsitter-kurssin. Tietokoneeltani löytyi myös mielenkiintoisia tiedostoja liittyen näihin koirajuttuihin. Näistä lisää alla olevassa kuvassa, jossa on poimintoja tekstitiedostoista keväältä 2009.

Nuo johdonmukaisuussäännöt aiheuttavat minussa suruta hilpeyttä... Ei sillä, onhan niissä hyviä pointteja, mutta aika mahtipontisesti nuo on huutomerkkeineen ilmoitettu. Sängylle tai sohvalle Nettaa ei ole nostettu, mutta kyllä se sinne oppi ihan itse hyppäämään...

Ruokintataulukkoa ei käytetty kertaakaan. Olin tehnyt sellaisen myös Pirin tullessa aikanaan, eikä taulukkoa silloinkaan käytetty.. Säkäkorkeustaulukko olisi sen sijaan ollut ihan kiinnostavakin, mutta kukas ei muistanutkaan? Lista koiralle vaarallisista elintarvikkeista sekä siitä, mistä tietää koiran olevan terve, taitaa olla dogsitter-kurssin peruja.


Nuo olivat myös niitä aikoja, kun kovasti korostin luonteen merkitystä. Jälleen kerran sanon, että ketähän minä luulin huijaavani? Eiköhän ulkonäkö ollut kuitenkin se asia, mihin shelteissä ensimmäisen kerran huomiota kiinnitin... Toisaalta luonteen ja erinomaisuuden korostaminen liittyi vankasti myös siihen, että piti osoittaa olevansa tosissaan. Kaikkia tuohon aikaan liittyviä ajatuksiani en taida edes kertoa.

Tarvikkeiden hankinta alkoi varmaan vuonna 2008. Alla olevassa kollaasissa olevat kuvat on otettu vuosina 2009 (vasemman ylälaidan kuva) ja 2010 (muut kuvat). Osa näistä tarvikkeista on päätynyt jo eteenpäin ja sininen pentupantahan hajosi aikanaan. Tarvikkeita kertyi myös ihan kiitettävästi Netan jo tultua meille (hehheh), mutta ennen Netan tuloa oli tosiaan leluja, turkinhoitovälineitä, hihnoja, pantoja, puruluita, peti ja kevythäkki. Ne kaikki ainakin. No, aika aikaa kutakin.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Vaihtelun vuoksi koiratanssia

Treenasin tänään Netan kanssa pihalla vähän juttuja koiratanssiin. Kaikkia temppukertoja (ainakaan Pam!-tempusta) en videolle laittanut, kun mitäpä niitä niin monta tarvitsee. Pamiin oli välillä kovempi käskytys, kun neiti Nappulavarvas oli ehkä vähän ihastunut omaan ääneensä.

Haukkumista tosiaan. Innokas Netta! Palkkaus varmaan vähän väliä myöhässä, kun namin kaivaminen taskusta on kumman hankalaa. Pyörimistemppu on vähän vaiheessa Netan kanssa (varsinkin niin, että minä pyörisin myötäpäivään ja Netta vastapäivään).

Vartaloapuja on edelleen jonkin verran. Pitäisi yrittää muistaa se ryhti ja oppia luottamaan siihen, että Netta tekee (vai tekeekö) asioita, vaikken koko ajan kyttäisikään. Pujottelua ei oltu muuten treenattu johonkin aikaan, joten ehkä siitä syystä Netta ei meinannut heti hahmottaa oikeaa suuntaa.



Itse asiassa musiikki on jo lyhennettynä, joten pitäisi kai vain alkaa keksiä jotain järkevää ohjelmaan. Tälle vuodelle en (muistaakseni) enää luvannut yrittää päästä kisaamaan, kun ei siitä yrityksestä ole ennenkään tullut mitään.

Tuomariohjeen mukaan 5-6 liikettä on passeli määrä alokasluokassa. Kyllähän meillä temppuja on, harmillisen moni on vain jäänyt puolitiehen... Mietin nyt tässä meidän kannalta helpoimpia temppuvaihoehtoja.

  • Pam!
  • Kurre
  • Pujottelu
  • Kierrä/pyörrä
  • Pyöri/ympäri
  • Tanssi!
Pam! on yksi Netan vahvimpia temppuja - ja epäilemättä Netan lempitemppu. Usein siihen sisältyy myös dramaattinen haukahdus. Pamia ei siis tarvitse hirvittävän paljoa työstää (minun mielestäni ainakaan) ja se varmasti johonkin koiratanssiohjelmaan sopii.

Kurressa on pieni käsimerkki, mutta se saa minun puolestani pysyä. Kestävyyttä ja välimatkaa voisi tietysti treenata vielä enemmän, mutta eihän Netan siinä asennossa tarvitsisikaan hirvittävän pitkää aikaa pysyä.

Pujottelussa ongelmana on siis oman ryhdin pitäminen suorana. Kumartelun sijaan olen yrittänyt käsimerkkeinä heilutella käsiä aina siihen suuntaan, mihin Netan pitää mennä. Lisää treeniä vaan.

Kiertämisessä oikeastaan pitäisi harjoitella lisää välimatkaa etenkin toiselta puolelta. Pyörimisissä taas suuntaa on helppo ohjata käsimerkillä (kunhan muistaisi jättää kumartelun pois). Pamin tavoin pyöriminen saa Netan suht helposti kiihtymään.

Takajaloilla anssimista olen myös käden avulla ohjannut, mutta se saa minun puolestani pysyäkin niin. Tämän tempun opettaminenhan alkoi yhdessä mätsärissä, kun piti tuttuun tapaan odotella nauhakehien alkua. Kaikkea sitä onkin!

Onhan meillä muitakin temppuja, mutta nuo tosiaan olisivat varmaan käyttökelpoisimmat. Sitten ovat tietysti tutun ja turvalliset tassunannot. Netta osaa myös mennä koriin ja namilla avustettuna Hop!-käskyllä tulla osittain selkäni päälle kököttämään. Ja osaahan se myös oven sulkemisen, mutta se voi olla koiratanssiin vähän hankalampi. Mutta eiköhän tuon listan tempuissa ole jo käyttökelpoisia.

Muodonmuutoksia vuosien varrella, osa 3: Netta

Tällä kertaa muodonmuutostaan pääsee esittelemään Netta. Miten onkaan Netta muuttunut? Nyt se selvitetään! Kuvat saa jälleen kerran isommiksi klikkaamalla niitä.

2010


Vasemmanpuoleinen kuva on otettu syyskyyssa 2010 ja oikeanpuoleinen kesäkuussa 2010. Tullessaan meille Netta oli tuollainen pennunpyörylä valkoisine piirtoineen hassusti sojottavine karvoineen. Sitten se alkoi kasvattaa koipiaan ja häntäänsä. 

2011


Keväällä 2011 Netta aloitti ensimmäisen karvanlähtönsä (jota ennen sillä oli muhkeampi turkki kuin tuossa kuvassa). Vasemmanpuoleinen kuva on otettu heinäkuussa 2011 ja Netta oli kirjaimellisesti pelkkää koipea tuolloin. Otsan piirto oli pienentynyt, mutta se ei kuitenkaan ollut kadonnut (eikä ole vieläkään).

2012


Turkin tilanne ei vuonna 2012 ollut mainittavasti parempi. Netta steriloitiin toukokuussa 2012, minkä jälkeen turkki alkoi muuttua.

2013


Reilu vuosi steriloinnin jälkeen Netta näytti tältä. Melkoinen hormoniturkki. Turkin laatu muuttui hieman pehmeämmäksi ja turkille tuli myös lisää pituutta (ja varmaan myös paksuutta). Netta alkoi näyttää tasapainoisemmalta.

2014


Muhkuturkki jatkoi seikkailujaan. Karvanlähtöajankohdaksi on vakiintunut syksy... Alkoi myös huomata, että Netta on saanut oikeasti lihaksia. Eläinlääkärillä käydessä se painoi n. 12 kg ja eläinlääkäri sanoi, että se on juuri sopiva.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Petiprojekti

Tänään päädyin tekemään Netan petiin uuden päällisen. Pääsin näin vähän helpommalla kuin odottamalla, josko saisin jostain patjan palan. Alla on kuva pedistä vanhan päällisen kanssa.


Ja tässä uusi Marimekko-päällinen. Se on tehty pussilakanasta, johon Netta on joitain vuosia sitten tehnyt pari reikää. Siksi se nyt pääsi uuteen hyötykäyttöön. (Murr, Netta, oliko silloin pakko pureskella juuri tuota pussilakanaa???)


lauantai 21. helmikuuta 2015

Lenkkimursu

Tänään Miru pääsi Honkalammen maisemiin collielenkille. Yleensä Miru on varsinainen jääprinsessa näissä tilanteissa, mutta lumipallojen heittely sai sen innostumaan. Aivan alussa nähdyt moottorikelkat puolestaan taisivat herättää Mursussa hämmennystä.


perjantai 20. helmikuuta 2015

Mursuperjantai: Mursu Mahtava

Mursu Mahtava pääsi tänään pienen tauon jälkeen tokoon (Nettakin olisi kyllä halunnut mukaan). Tehtiin vähän rallyjuttuja, kun rallykisoja olen Mirua varten silmällä pitänyt. Eikä koko ajatus vaikuta näiden treenien jälkeen ollenkaan mahdottomalta.

Tehtiin ihan seuraamista ja jonkin verran käännöksiä. Saksalainen täyskäännös, ehkä käännös oikealle (mitä ihmettä minun muistini, huhuu) ja 360 astetta ja 270 astetta. Näitä siis oikealle. Tarkoituksena on jossain välissä alkaa harjoitella Mirun kanssa perinteistä vatitemppua. Vati vain voi olla vähän hutera ja kotona sitä on Mirun kanssa muutenkin turha treenata.

Innoissaan oli hän! Tehtiin myös eteentuloa, koska sekään ei ole kotona kovin hyvin sujunut. Lähinnä varmaan lattian liukkauden takia. Treeneissä nimittäin siinä ei ollut ongelmaa (Miru ei jäänyt liian kauas). Syyttäkäämme siis kotona lattiaa ja jatkakaamme harjoituksia luistamattomalla maaperällä.

Käytin Mirua kävelemässä treenien jälkeen. Nyt, kun ei oltu porukassa, Miru oli kiinnostunut hiihtäjistä, pyöräilijöistä ja jalankulkijoista (yksi jalankulkija tuli vastaan ja pari pyöräilijää tuli takaa). Vastaantulijaa se olisi varmaan halunnut käydä haistelemassa, muttei sellainen käy päinsä. Olisikohan tähän kaikkeen syynä se, että porukalla ulkoiltaessa Mirulla on paljon enemmän muuta "pohdittavaa" kuin hiihtäjät sun muut?


sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Valloittamaton

PMMP - Valloittamaton
san. Paula Vesala

Suojasta sisämaan
Tahdoin mä vaaralliseen aukeaan
Suonissa pakottaa roihu
Se tukehdu ei nukkumaan
Ja kun pääsin katsomaan
Vapautuvaa ulappaa
Muistin, etten tahdo unohtaa
Toinen etsii onneaan
Toinen onnettomuuttaan
Helppoa ei ole kumpikaan


Jos oisin voinut nauraen
Jäähyväiset vaihtaa
Mut joskus uusi huominen
Eilistään se kaihtaa


Patsaita pelottaa
Ne kääntyvät takaisinpäin katsomaan
Ne palaa satamaan
Ihmiset kivistä saa kuviaan
Kuinka väkivaltainen
Tekosyy on rakkauden
Mitä tehty on nimissä sen
Näytä, kuinka lähdetään
Pelastutaan, hymyillään
Naurulukin sielu jätetään


Jos oisin voinut nauraen
Jäähyväiset vaihtaa
Mut joskus uusi huominen
Eilistään se kaihtaa
Jos tyytyy kuuntelemaan merisään
Ei tunne myrskyn vaaraa veneellään
Ja eessä siellä on vain valloittamaton


En saanut sitä sanomaa
Että se tahtoo tulla
En taivu sitä suremaan
Että se sinne jää


Jos oisin voinut nauraen
Jäähyväiset vaihtaa
Mut joskus uusi huominen
Eilistään se kaihtaa
Jos tyytyy kuuntelemaan merisään
Ei tunne myrskyn vaaraa veneellään
Ja eessä siellä on vain valloittamaton

torstai 12. helmikuuta 2015

Soopelisirkus

Kuten ehkä huomasitte, vaihdoin ihan tässä äsken blogin nimen. Blogimme kantaa siis nykyisin nimeä Soopelisirkus entisen nimen Netta's Stage sijaan. Osoitetta en kuitenkaan aio vaihtaa, koska se mutkistaisi asioita jonkin veran.

Tässä on videolla meidän "Soopelishow", jota olen alkanut Netan ja Mirun kanssa työstää. Temppuja kahden koiran kanssa. Aloitettiin tuolla ympäri pyörimisellä. Näistä videoista karsin turhat säätämiset, mutta ehkä joskus tulee video poistetuista kohtauksista. Jos tämä idea siis jatkuu pidempään. Varsin alussahan tämä vielä on.

Ekassa kohdassa, jossa koirat odottivat nameille lähtöä, nousi muistaakseni ensin Netta. Siksi alku näytti tuolta. Osoitin nimittäin kohtalokkaasti namia ja sanoin Netan nimen, minkä Netta sitten vähän tulkitsi eri tavalla. 

Ikävä laskee pellon päälle suruhunnun

Tiedän, että elämää ei voi hallita
Se kulkee minne tahtoo vapaana
Alan tänään sen tajuta
Haloo Helsinki! - Lähtövalmiina
san. Elli Haloo / J. Mykkänen

Tänään on päivälleen viisi vuotta Pirin kuolemasta. Viisi vuotta siitä aamusta, kun äitini tuli herättämään minut ja kertomaan, että Piri on jäänyt auton alle ja kuollut. Viimeisen kerran näin Pirin elossa, kun päästin sen 11.2.2010 ja 12.2.2010 välisenä yönä pois huoneestani. 

Ikävä ja haikeus tulevat ja menevät miten sattuu. Nyt olo on ehkä enemmän haikea. Viisi vuotta on samalla niin pitkä ja niin lyhyt aika. Puoli vuosikymmentä. Sen verran aikaa siitä nyt on. Aika menee niin nopeasti...

Vielä tämän päivän aikana täytyy sytyttää kynttilä Pirille. Haudalle ei juuri nyt pääse, mutta onneksi kynttilän voi aina sytyttää sisällä. 

Tässä alla on tekemäni muistovideo. Enemmän siinä tosin on kuvia, koska minulla on Piristä harmillisen vähän videomateriaalia.


Olen muutaman kerran jo laittanut Pirin kappaleen (Laura Närhi - Jokainen yö) sanat tänne blogiin, joten tällä kertaa en niin tee. Alla on lyriikkablogiini kirjoittamani pätkä kyseiseen kappaleeseen liittyen. 

"Laura Närhen kappale Jokainen yö on minulle tärkeä. En muista, milloin kuulin sen ensimmäisen kerran. Mutta ensimmäinen kerta, kun se jäi mieleeni, on joulukuulta 2010, jos oikein muistan. Muistaakseni myös heti (tai ainakin melkein heti) kyseinen kappale muodosti minulle merkityksensä."

Koska tähdenlentoja
Me kaikki ollaan
Ikuisia, vaikka joskus kuollaan
Jannika B - W2 (Tähdenlentoja)
san. J. Wirtanen / H.M. Paalanen

Lepää rauhassa, Piri.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Soopelirallia

Tänään Miru ja Netta pääsivät treenaamaan pihalla rally-tokoa, alla onkin videota räpeltämisestämme. Ensin vuorossa oli Miru. Älkää kysykö tuosta toisen spiraalin jälkeisestä ihmeellisestä "kierroksestamme" - en itsekään tiedä, miksi siihen suuntaan kaarsimme.

Koiran kiertämisestä niin, että Miru seisoi, ei tullut mitään, niin jätin sen kohdan pois videolta. Samoin kuin 360 asteen käännöksen toiseen suuntaan. Neiti Mursupinaatti kaipaa selvästi takapäänhahmotusharjoituksia... Huomatkaa myös loppukevennyspyörimistemppumme. Pää pyörälle vaan..!

Netan kanssa en edes muistanut ottaa noita koiran kiertämisiä. 360 asteen käännös onnistui myös vain yhteen suuntaan, joten pitää muistaa tasapainotyynyllä harjoitella takapäänhahmotusjuttuja. Mirun kanssa pitää varmaan treenata ihan hallilla, kun mitään vatia ei voi sisällä käyttää liukkaan lattian takia. Netta muuten tuossa yhdessä täyskäännöksessä vähän edisti ja alkoi kääntyä ennen kuin itse käännyin.

Netan kanssa otin myös vähän tokoa, mutta siitä ei ole videota. Lähinnä huomasin, että liikkeestä seisomaan jäämisessä käsimerkki pitää häivyttää, koska ilman sitä Netta ei pysähdy. Ja käsi monesti on Netan nenän edessä kertomassa, että nyt pysähdytään. Luoksetulo meni ihan mukavasti. Käsimerkin häivytystä kaikkeen vaan (kun vaan muistaisi kiinnittää siihenkin huomiota).

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Muista, että ilman luottamusta meillä ei oo mitään

Mitenkäs olisi pieni tilannekatsaus tokon ihmeelliseen maailmaan ja vanhoihin sääntöihin. Tässä nyt erinäisten syiden vuoksi voi olla syytä treenata vielä noilla vanhoillakin säännöillä (ei hätää, ei olla menossa viralliseen kokeeseen). Joten miltä näyttää?

Luoksepäästävyys

Jaa-a, jaa-a. Tämän uskon olevan täysin tilanne- ja ihmiskohtaista, että että... Netta voi kyllä väistää, mutta antaahan se mätsärissäkin tuomarin tarkistaa hampaat.

Paikalla makaaminen

Se on se kaksi minuuttia. Voinko luottaa siihen, että Netta kestäisi koemaisessa tilanteessa? Voinko luottaa siihen, ettei se jännityksestä huolimatta vaikka nouse? Entä jos se nousisi ja onnistuisi häiritsemään muita?

Seuraaminen kytkettynä

Riippuu päivästä. Ja ylipäänsä siitä, että opettaisin seuruun kunnolla. Jännitykseen reagoiden Netta tosin luultavasti ei olisi kovin innokas seuraamaan, enkä tiedä, miten tällaisiin asioihiin itse voi tokossa varautua.

Seuraaminen taluttimetta

Sama juttu kuin edellisessä.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä

Tätä ei vielä osata... Muutaman kerran ollaan tehty tätä käsimerkin avulla, mutta se pitäisi saada pois. Sitä paitsi matkassa on voinut olla onnekasta sattumaa.

Luoksetulo

Njoo, Netan pitäisi osata tulla. Jos se vaan jää kiltisti istumaan paikalleen. Jos hajut eivät vie sitä mennessään.

Seisominen seuraamisen yhteydessä

Tämä taitaa tällä hetkellä sujua parhaiten. Ainakin omasta mielestäni.. Toki matkaa pitäisi olla enemmän, mutta yritäpä nyt kotona päästä kauas. Ei ole tilaa. Joskus hallilla sitten. Tai jossain muualla.

Estehyppy

Vanhojen sääntöjen mukaista hyppyä me ollaan treenattu hyvin vähän, mutta kaipa Netta sen oppisi.

Suurin kynnyskysymys on siis saada ensinnäkin käsimerkit pois ja palaset kohdilleen. Ei sen pitäisi olla mahdotonta... Eihän? Mutta miten voin oppia luottamaan siihen, että handlaisin itse koko homman? Että kaikki ei menisi jännityksen takia ihan pipariksi... Sillä siinä vasta olisikin loistavaa tekemistä.

Enitenhän mahdollisia möllitokoja sun muita ajatellessa kuumottaa ajatus siitä, että jokin menee pieleen. Joo, niin voi mennä ja niin varmasti meneekin, mutta en nyt tarkoita niitä pieniä juttuja, vaan jatkuvaa haistelemista tai paikallaolosta nousemista. Vaikka eihän Netta silloin kerrankaan collietokossa noussut, vaikka vieressä ollut koira nousi...

Honey you won't get there if you don't believe.
Christina Perri - Burning Gold
Christina Perri, Kid Harpoon

Miten olisi vain... yrittäminen? Eihän tässä ole mitään suuria suunnitelmia. Me ei olla tavoittelemassa kuuta taivaalta. Entä jos minä vain aliarvioinkin Nettaa? Se on oppivainen. Se on älykäs. Onhan se ennenkin oppinut uutta. Onko kukaan sitä paitsi menettänyt mitään vain yrittämällä?

Mietitäänpä... Meillä on takana 57 mätsäriä. Mietitään, mistä lähdettiin. Netta oli puolivuotias ja vähän arka, eikä se edes tainnut jaksaa seisoa koko aikaa. Miten paljon siitäkin on menty eteenpäin. Ja ties mitä muuta on mahtunut reilun neljän ja puolen vuoden ajalle. 

Niin. Mitä jos kerrankin yrittäisin oikeasti uskoa, että me voitaisiin onnistua oppimaan nämä jutut? Mitä jos kerrankin oikeasti treenaisin Netan kanssa vähän suunnitelmallisemmin tai edes useammin? Mahdoton ajatus, hmm? Onhan tässä jo ennenkin nähty parit ei-koira-asioihin liittyvät jutut, joiden eteen tehty työ kantoi hedelmää. Miksei siis nytkin? 


Muodonmuutoksia vuosien varrella, osa 2: Vilkku

Tällä kertaa muodonmuutospostaukseen on päässyt Vilkku. Se on ehtinyt eniten kokea iän tuomia muutoksia ja onpa sen värikin muuttunut pentuajoista. Ihan joka vuodelta minulla ei postaukseen sopivia kuvia ollut.

2005


Vasemmanpuoleinen kuva on otettu toukokuussa 2005 ja toinen kesäkuun loppupuolella. Värin muutoksen huomaa jo noissa kuvissa. Naamaan on tullut naamari ja vaaleaa väriä on tullut enemmän.

2006


Vilkulla on vielä päässä tuollainen läntti, mutta sittemmin se on jo haalistunut. Musta väri on vetäytynyt jaloistaan pois. Ainakin noissa kuvissa Vilkku antaa itsestään hieman pyylevän vaikutelman (kuvat on otettu joulukuussa 2006).

2007


Ei enää merkittäviä muutoksia värissä. Oikeanpuoleisessa kuvassa Vilkku näyttää taas pulskemmalta ja samalta se näyttää niissä kuvissa, jotka on otettu Pirin tultua. Varsinkin kun nykyiseen olemukseen vertaa.

2009


Vielä on läntti otsassa. Vilkku alkaa näyttää hoikemmalta näissä kuvissa.

2011


Vuonna 2011 Vilkku oli yhdessä vaiheessa laihimmillaan, olisiko painoa ollut vain n. 25 kg. Syynä olivat mahdollisesti madot, koska tilanne muuttui paremmaksi nenäpunkkiin saadun loishäädön myötä.

2013


Ensimmäiset haalistumisen merkit alkoivat varmaan olla jo ilmassa, vaikkei siihen osannut kiinnittää huomiota. Otsan läntti on ainakin haaleampi kuin ennen.

2014


Viime vuonna Vilkusta alkoi selvästi huomata haalistumista. Esimerkiksi sen jaloissa karva on jo alkanut muuttua valkeaksi, samoin kuonossa. Viiksikarvoissa on yhä enemmän valkoista. Varsinaista harmaantumista se ei vielä ole aloittanut. Haalistumisen vain. Mutta Vilkun käytöksestä ei ikinä uskoisi, että kyseessä on melkein kymmenenvuotias koira.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Mätsärivuoden aloitus

Tänään tie vei meidät Rauta-Prisman Eläinmaailman avajaisiin. Tai siis siihen mätsäriin. Olimme ilmoittautuneet jo ennakkoon ja olimme keskikokoisissa koirissa. Mätsäriin osallistuminen ei maksanut mitään ja osallistujia riitti.

Parikehässä saimme sinisen nauhan ja nauhakehässä sijoituimme kolmansiksi. Parikehässä oli tavalliseen tapaan seisotusta, juoksutusta ja kolmiokin tehtiin. Nauhakehässä sitten taas seisotusta ja ympäri kävelemistä sekä ympäri juoksemista. Hienosti Netta jaksoi, vaikka sisämätsärit eivät ole ehkä sen juttu.

Palkinnotkin olivat varsin runsaat. Kuvassa on myös ilmoittautumisen yhteydessä saatuja nameja sekä parit ilmaisnäytteet, jotka saatiin. Saatiin siis kuuden kilon säkki Golden Eaglen ruokaa, joka kaadettiinkin kotona ruokatynnyriin. Namejakaan ei tarvitse vähään aikaan ostaa. Saatiin myös avaimenperä ja tuollainen vinkuva pehmolelu, johon Netta on jo rakastunut. 



perjantai 6. helmikuuta 2015

Mä näen tyhjän taistelukentän, oon ihan yksin sodassa siellä

Netta pääsi tänään Mirun sijaan hallille tokoon. Tai ei me oikeita tokojuttuja edes tehty. Vähän rally-tokojuttuja vain (spiraali ja pujottelu). Ja ihan vähän temppuja. Tokoinnostus on päässyt hiipumaan ja vaikkei treeneissä mitään vikaa ollut, fiilis oli jotenkin perustasoa.

Mistä tämä nyt taas johtuu? Olihan agilityn suhteen jotain tällaisia(kin) kausia, mutta se tuntui eri asialta. Meidän tokoilumme on ollut niin päämäärätöntä aina tokokurssista alkaen. Soutaa ja huopaa ja niin edelleen. Kotitreenitkin ovat jääneet kokonaan, koska se fiilis on kadonnut jonnekin. Eikä sitä ole aina niin helppoa kaivaa esiinkään, kun Netalla ei nyt ole mitään säännöllisiä treenejä.

Halilla Netta tuntui olevan niin hajujen vietävissä, että... Joo. Ollaan käyty Netan kanssa hallilla peräti kaksi kertaa tänä vuonna. Ei sen pitäisi olla ihmekään, että hajut vievät. En tiedä, paineistuiko se jostain vai ei. Sijaistoiminto tai ei, ei se joka kerta voi olla niin. Välillä tuntuu, että olen sittenkin joskus ylitulkinnut tuota koiraa. Ehkä se vain on niin ahne, että se haluaa löytää tippuneet namit. Tai jotain. Ei selitys sille ehkä olekaan joka kerta sama.


Sitten tulee vain ajatus koko tokon hautaamisesta ja rally-tokoon keskittymisestä. Mutta minähän halusin treenata myös tokoa. Mistä siihen tulee into? Mistä siihen saa juuri oikean asenteen? Sillä asenteiden korjaamisesta kaikessa kai aina on kyse. Mutta entä jos ei osaakaan niin hyvin sopeutua siihen tarkkuuteen, mitä tokossa vaaditaan?

Jotenkin joskus on niin helppo unohtaa, että Netta on oikeasti ensimmäinen koira, jonka kanssa olen tehnyt mitään tokoon viittaavaa. Ensimmäinen koira, jonka koulutus on ollut minun vastuullani. Ensimmäinen oma koira. Ei se siitä miksikään muutu, vaikka Netta täyttää huhtikuussa viisi vuotta. Ja sitten sitä vain ajattelee, mitä olevinaan pitäisi tietää tai osata, vaikkei kukaan mitenkään voi pystyä kaikkeen.

Tässä ei ole kyse siitä, että jokin liike olisi hajonnut. Ei niin ole, kun perusasento on ehkä ainoa, mikä on jotenkuten kasassa. Tai joo, ehkä luoksetulo ja tokon uusi hyppy. Mutta muista ei sitten puhutakaan. Eikä se ole se pointti. Ei ollenkaan. Vaikken enää tiedä muutenkaan, mikä tämän postausken pointti on...


Pitäisi motivoida koiraa ja ennen kaikkea opettaa sitä. Mikä siinä siis mättää? Kyllä minä ne perusteet tiedän. Mistä sitten tulee se ajatus, etten osaisi? Onko kukaan sanonut minulle niin? No ei ole. Onko kukaan sanonut, ettei Netasta ole mihinkään? No ei ole. Kukaan ei ole koskaan sanonut meille mitään sellaista.

Niinpä niin. Siellä syy, mistä sitä etsitään. Oman pään sisällä. Enkä minä ole koiraa syyttänytkään. Se vain on sellainen kun se on. Se haistelee ja on varautunut. Eikä se siitä voi ratkaisevissa määrin muuttua. Sitten taas on Miru. Kaksi melko erilaista koulutettavaa. Toinen on juossut agilityssä ja ties missä. Toinen on vähemmän käynyt eri paikoissa, mutta vaikka se voi läähättää, se ei ole samanlainen hajuimuri. Vaikka eihän sitä tiedä, miten se jännitykseen reagoi...

Minähän tässä olen se, joka näiden asioiden kanssa räpistelee. Ei Netta. Eikä rima edes ole niin korkealla, että sen ylittäminen olisi mahdollista. Koska mitään sellaista ei ole. On vain minä, joka tuntee itsensä joskus tumpeloksi ja osaamattomaksi. Kai tämä sitten vain on näitä tällaisia hetkiä. Niitä kun koiraharrastukseen mahtuu. Aina.

Mä tajuun kaiken vihdoin nyt kun sua ei enää oo

Olisitko ollut etupenkin poika
Vai meitä, jotka aina taakse istuttiin?
Happoradio - Pikkuveli
san. Aki Tykki

Pirin kuolemasta tulee ensi viikon torstaina kuluneeksi viisi vuotta. Ehkä (todennäköisesti) juuri siksi Piri on käynyt mielessäni viime aikoina tavanomaista useammin ja olen tehnyt sille muistovideota. Kuinka nopeasti tällainenkin aika voi vain mennä... 

Piri ei ollut ehtinyt täyttää kolmea vuottakaan. Jos se vielä eläisi, se täyttäisi huhtikuussa kahdeksan vuotta. Jos se vielä eläisi, se olisi jo kastroitu, mutta ehkä harkitsisin sen viemistä mätsäriin. Jos se vielä eläisi, olisi laumakin erilainen. Olisi kaksi iältään vanhojen koirien kategoriaan menevää koiraa sekä melkein viisivuotias Netta.

Millainen Piristä olisi tullut, jos se olisi saanut kasvaa aikuiseksi? Sitä kukaan ei saa koskaan tietää. Se ei päässyt koskaan harmaantumaan. Olisiko se käytökseltään yhtä nuorekas kuin Vilkku on?  Vai olisiko se oman arvonsa tunteva melkein veteraani-ikäinen collie? Olisiko sillä jo ensimmäisiä harmaita karvoja?

On niin paljon kysymyksiä, joihin ei koskaan löydy vastausta, koska vastausten antajaa ei enää ole olemassa. Kaksi vuotta ja kymmenen kuukautta. Siinä oli Pirin ikä. Nyt tuntuu, että se todellakin oli vain pintaraapaisu yhden koiran elämään. En koskaan saanut oppia tuntemaan Piriä samalla tavoin kuin tunnen Netan.


Mä tajuun kaiken vihdoin nyt kun sua ei enää oo
Haloo Helsinki! - Silmät kii
san. Martti Vuorinen

Mutta vaikka aina voisi jossitella loputtomiin, on se täysin turhaa. Se ei muuta jo tapahtunutta tapahtumattomaksi. Se ei tuo Piriä takaisin meidän luoksemme. Kahden vanhahkon koiran sijaan laumassamme on kaksi lähes samanikäistä - aikuista - koiraa ja yksi vanhahko koira. 

Jos Piri olisi vielä elossa, ei meillä olisi Mirua. Olen aina sanonut niin ja tulen kai aina sanomaankin. Ei meille olisi koskaan tullut neljättä koiraa. Minulle olisi ainoastaan tullut sheltti - ja siinäkin olisi voinut käydä toisin, jos olisin päätynyt vaihtamaan rotua. Ylipäätään on Pirin ansiota, että kiinnostuin shelteistä ja että minulle tuli idea omasta koirasta. 

Entä jos niin ei olisi koskaan käynytkään? Että en olisikaan keksinyt ideaa oman koiran hankkimiseen. En istuisi nyt tässä kirjoittamassa tätä blogia vaan tekisin luultavasti jotain muuta. Minulla ei olisi silloin Nettaa. Mutta olisinko sittenkin saanut sen idean jostain? Kukaan ei voi tietää.

Kuulostaa karulta sanoa näin, mutta ehkä näin lopulta pitikin käydä. Että Piri jätti tämän maailman ja Miru tuli meille. Ehkä asioilla joskus onkin tarkoituksensa, vaikkei aina siltä näytä. Kun ovi sulkeutuu, toinen avautuu ja niin edelleen. Pirin tuhkat haudattiin Suskun haudan lähelle sinä päivänä, kun Netta oli ollut ensimmäisessä mätsärissään.


Jos sen hetken vois muuttaa
Niin -- sä jäisit eloon
Antti Tuisku - Leila
san. Paula Vesala

Ja vaikka tuntuukin siltä, että jotain jäi kesken, ei sitä voisi muuttaa kuitenkaan. Kaikki ei mennyt niin kuin piti. Totta kai varsinkin alussa tuli mietittyä, miksi piti käydä näin, mutta Suskun kuolemaan verrattuna pääsin Piristä helpommin yli. Siltä se ainakin silloin vaikutti. Sanon vieläkin päässeeni siitä yli, vaikka kyyneleet meinaavat vieläkin tulla silmiin, kun alan miettiä asiaa syvemmin.

Kukaan ei haluaisi vaihtaa Mirua pois. On sittenkin mahdotonta ajatella, että sitä ei olisi meillä. Tilanteisiin sopeutuu kuitenkin. Elämässä tapahtuu niin paljon kaikenlaisia asioita. Jos Piri olisi elossa, olisi Miru jonkun muun koira, joka asuisi jossain muualla.

Onhan se toki surullista, että Pirin elämä jäi niin lyhyeksi. Mutta ainakin se sai elää onnellisen elämän. Ja omalla tavallaan se myös opetti jotain. Sen ansiostahan minä sain kipinän koiraharrastukseen. Sen kanssa minä kävin ensimmäistä kertaa mätsäreissä ja näyttelykoulutuksessa. 

Piri oli myös koira, joka vietti kerran yön ulkona karkureissun jälkeen. Se oli koira, joka söi vahvoja kipulääkkeitä, joita sen ei olisi kuulunut syödä. Se oli myös koira, jonka kanssa olin leirillä ollessani 13-vuotias. Sen leirin aikana Piri oppi näyttelyseisonnan. Ja meidät valittiin leirin kehittyjiksi. Kiitos kaikesta, Piri. Olit hieno koira. Lepää rauhassa. 

Nuku rauhassa, näe unta kaunista
Viimeinkin näkemiin
Happoradio - Pikkuveli
san. Aki Tykki

tiistai 3. helmikuuta 2015

Muodonmuutoksia vuosien varrella, osa 1: Miru

Ulkonäöllisiä muutoksia mahtuu matkaan, kun koira kasvaa. Tämän on päässyt näyttämään muun muassa Miru, joka tässä postauksessa pääsee muodonmuutostaan esittelemään. Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.

2010


Kuvat on otettu toukokuussa 2010 samana päivänä, kun Miru haettin kotiin. Tuolta vuodelta tietysti saisi useampia kasvukuvia Mirusta, muttei postausta voi yhden vuoden kuvilla täyttää... Miru siis oli varsin pieni ja turkkikin oli aika vaalea. Otsassa oli vielä piirto.

2011


Mirun turkki ei vielä ollut tumma, mutta oli se jo tummempi kuin pentuna. Otsassa ollut piirto oli jo kadonnut. Tuon vuoden kuvissa Miru näyttää aika hontelolta nykyiseen olemukseen verrattuna, mutta tuona vuonnahan se täyttikin vasta yhden vuoden.

2012


Tummuminen selvästi oli jo alkanut. Miru myös näyttää näissä kuvissa vähemmän hontelolta kuin vuoden 2011 kuvissa. Ja ehkä myöhemmin Miru on saanut enemmän turkkia kuin mitä sillä viellä vuonna 2011 oli.

2013


Astetta tummempi jo! Ja vähän turkikkaampi kuin kahta vuotta aiemmin. Tulikohan Mirusta tuona vuonna sitten Aikuinen isolla A:lla muutenkin kuin vain henkisesti?

2014


Verrataanpa näitä kuvia pentukuviin! Melkoinen muutos. Tummumisen ja piirron katoamisen lisäksi merkittävämpiä muutoksia ei ole tainnut tapahtua. Tältä vuodelta (2015) Mirusta ei vielä ole naamakuvia, mutta ehtiihän tässä sellaisen ottaa. Pistetään muistiin vaikka synttäripostaukseen...