maanantai 23. helmikuuta 2015

Vaihtelun vuoksi koiratanssia

Treenasin tänään Netan kanssa pihalla vähän juttuja koiratanssiin. Kaikkia temppukertoja (ainakaan Pam!-tempusta) en videolle laittanut, kun mitäpä niitä niin monta tarvitsee. Pamiin oli välillä kovempi käskytys, kun neiti Nappulavarvas oli ehkä vähän ihastunut omaan ääneensä.

Haukkumista tosiaan. Innokas Netta! Palkkaus varmaan vähän väliä myöhässä, kun namin kaivaminen taskusta on kumman hankalaa. Pyörimistemppu on vähän vaiheessa Netan kanssa (varsinkin niin, että minä pyörisin myötäpäivään ja Netta vastapäivään).

Vartaloapuja on edelleen jonkin verran. Pitäisi yrittää muistaa se ryhti ja oppia luottamaan siihen, että Netta tekee (vai tekeekö) asioita, vaikken koko ajan kyttäisikään. Pujottelua ei oltu muuten treenattu johonkin aikaan, joten ehkä siitä syystä Netta ei meinannut heti hahmottaa oikeaa suuntaa.



Itse asiassa musiikki on jo lyhennettynä, joten pitäisi kai vain alkaa keksiä jotain järkevää ohjelmaan. Tälle vuodelle en (muistaakseni) enää luvannut yrittää päästä kisaamaan, kun ei siitä yrityksestä ole ennenkään tullut mitään.

Tuomariohjeen mukaan 5-6 liikettä on passeli määrä alokasluokassa. Kyllähän meillä temppuja on, harmillisen moni on vain jäänyt puolitiehen... Mietin nyt tässä meidän kannalta helpoimpia temppuvaihoehtoja.

  • Pam!
  • Kurre
  • Pujottelu
  • Kierrä/pyörrä
  • Pyöri/ympäri
  • Tanssi!
Pam! on yksi Netan vahvimpia temppuja - ja epäilemättä Netan lempitemppu. Usein siihen sisältyy myös dramaattinen haukahdus. Pamia ei siis tarvitse hirvittävän paljoa työstää (minun mielestäni ainakaan) ja se varmasti johonkin koiratanssiohjelmaan sopii.

Kurressa on pieni käsimerkki, mutta se saa minun puolestani pysyä. Kestävyyttä ja välimatkaa voisi tietysti treenata vielä enemmän, mutta eihän Netan siinä asennossa tarvitsisikaan hirvittävän pitkää aikaa pysyä.

Pujottelussa ongelmana on siis oman ryhdin pitäminen suorana. Kumartelun sijaan olen yrittänyt käsimerkkeinä heilutella käsiä aina siihen suuntaan, mihin Netan pitää mennä. Lisää treeniä vaan.

Kiertämisessä oikeastaan pitäisi harjoitella lisää välimatkaa etenkin toiselta puolelta. Pyörimisissä taas suuntaa on helppo ohjata käsimerkillä (kunhan muistaisi jättää kumartelun pois). Pamin tavoin pyöriminen saa Netan suht helposti kiihtymään.

Takajaloilla anssimista olen myös käden avulla ohjannut, mutta se saa minun puolestani pysyäkin niin. Tämän tempun opettaminenhan alkoi yhdessä mätsärissä, kun piti tuttuun tapaan odotella nauhakehien alkua. Kaikkea sitä onkin!

Onhan meillä muitakin temppuja, mutta nuo tosiaan olisivat varmaan käyttökelpoisimmat. Sitten ovat tietysti tutun ja turvalliset tassunannot. Netta osaa myös mennä koriin ja namilla avustettuna Hop!-käskyllä tulla osittain selkäni päälle kököttämään. Ja osaahan se myös oven sulkemisen, mutta se voi olla koiratanssiin vähän hankalampi. Mutta eiköhän tuon listan tempuissa ole jo käyttökelpoisia.

2 kommenttia

  1. Katoin tätä koneelta ja Axu tuli viereen tölläämään kun kuuli Netan haukun :D:D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Axu mietti, että mitä ihmettä siellä tapahtuu :D

      Poista