lauantai 9. toukokuuta 2015

2/3 (koularii mä metsästän)

Tänään vuorossa olivat Joan rally-tokokisat Pärnävaaralla. Sinne siis suuntasimme. Jonkin verran saatiinkin odotella, koska saavuttiin paikalle aikataulun mukaisesti. Mutta alkoihan se rataantutustuminenkin sitten. Niin, ja tuomarina oli Heikki Palosaari.

Ensimmäiseltä kyltiltä (360 asteen käännös oikeaan) lähti piste puutteellisesta yhteistyöstä, hajut vähän kiinnostivat Nettaa. Toiselta kyltiltä (pujottelu) lähti kaksi pistettä (syynä kontrollin puute ja puutteellinen yhteistyö), minkä lisäksi epätarkasti suoritetusta tehtävästä lähti kolme pistettä. Jotain säätämistä siinä olikin.

Neloskyltiltä (käännös vasempaan) lähti piste erittäin vinosta asennosta. Näihin käännöksiin pitää kyllä puuttua. Kymppikyltiltä (spiraali) lähti kolme pistettä, kun Netta haukkui (se tosin haukahteli jo ennen spiraalia). Ja kyltiltä numero 11 (hitaasti) lähti myös kolme pistettä, syynä epätarkasti suoritettu tehtävä. On tuo hidastaminen vaikeaa, hah. Maalilta tippui piste (koira pois asennosta enemmän kuin 0,5 m).

Kaiken kaikkiaan keräsimme 86 pistettä sadasta, mikä tarkoittaa toista hyväksyttyä tulosta. Se taas tarkoittaa sitä, että elokuussa oman seuran kisoissa metsästetään jo koulutustunnusta. Kaikkea sitä onkin. Ja huomenna lähdetään Kuopioon kouluttautumaan.


Alkurata tosiaan oli vähän haahuilua, sitten löytyi jo vähän intoa. Ja Netan haukkuääni. "Vuhvuhvuh, hei haloo, annapa namit tänne!" tuumasi Netta. Meillä on radalta myös video, mutta valitettavasti en vielä voi ladata sitä Youtubeen (en jaksanut kuitenkaan postauksen kirjoittamisen kanssa odottaa kauemmin). Videon latautuminen Youtubeen kun hidastaa muuta netin käyttöä. Mutta video tulee vielä tämän alla olevan kuvan alle, lupaan sen. Video lisätty kuvan alle!

© Iida


Kisailun lisäksi käytiin tänään lenkillä Callen ja Lotan kanssa (Callen ja Lotan omistaja oli mukana myös kisoissa kuvaamassa meidän rataamme). Sports Trackerin mukaan kävelimme reilut kolme tuntia. Sääkin oli varsin hyvä, vaikka välillä ripeksi vähän vettä.

Saatiin koirista uusi yhteiskuvakin. Olisin halunnut Mirun kannolle, mutta se ei tainnut olla ihan Mirun juttu. Olisi nimittäin ollut hauskaa, että kuvassa olisi ollut "metsän kuningatar" Miru alamaisineen, mutta nyt Netta törkeästi leikkii korkea-arvoisinta.. Taustan ristissä olevat puut ovat melkein kuin portit, vai mitä?

Calle, Lotta, Netta ja Miru
Lotta ja Miru

8 kommenttia

  1. Tuletteko alaosaston rallykoulutukseen? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo :D Alun perin ilmoitin Mirun mutta selvittelin viime viikolla asiaa niin Netta saa tulla (huhtikuun möllien perusteella Mirulle voisi äkkiseltään olla ehkä liian stressaavaa lähteä pidemmälle reissulle ihan vieraaseen paikkaan, kun se ei ole siihen tottunut). The Mursu saa sitten treenata tokotreeneissä, käydä vähän ehkä mätsäreissä ja toivon mukaan elokuussa kisata sekin :D

      Poista
    2. Jee, on sitten muitakin pieniä tulossa kuin Tessu :D Toivottavasti on antoisa päivä!

      Poista
    3. Hehe :D Piti nimittäin varmistaa, että pitääkö olla collie.. Joten Netta pääsee kouluttautumaan. Toivotaan paljon hyviä neuvoja, mitä epäilemättä tuleekin - näillä treenimäärillä kaikki vinkit ovat tervetulleita :')

      Poista
    4. Tessu on aika usein ainoana vääränrotuisena mukana, maskotti.. ;) Se varmaan luulee olevansa collie (tai vähintään sheltti), tarpeeks lähellä! Meillekin varmasti kullanarvoinen koulutus, varsinkin kun haaveissa mahdollisesti syksyllä/loppukesästä lähteä virallisiin :)

      Poista
    5. Ja Nettahan on jo melkein kuin pienoiskokoinen collie ;D Onhan Mirusta ja Netasta joskus kysytty, että onko ne emo ja pentu. :D

      Poista
  2. Onnea soopelisheltille hyvin menneistä kisoista! :) ja tsemppiä koularin metsästykseen! :)

    PS. Videota ootan innolla! ;)

    VastaaPoista