sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Ainahan me mätsärissä

Niin, tänään. Tänään oli mätsäri Sotkuman koululla ja koska sää ei vaikuttanut vallan mahdottomalta, päätin lähteä sinne Netan kanssa. Netta meni avoimeen luokkaan ja kehä menikin suht nopeasti. Parikehässä parinamme oli chihuahua (?). Netta sai punaisen nauhan ja kalasteli kehuja liikkeestään. Kehää ympäri juostessa se liikkuikni nätisti, edestakaisessa taas se taisi vähän liikaa katsoa minuun, kun nami oli kädessä.

Sittenpä odoteltiin nauhakehiä. Sinisten nauhakehän aikana raekuuro sattui mätsäripaikan ylle ja saimme hetken nauttia siitäkin ihanuudesta.. Onneksi kyseessä oli tosiaan vain kuuro, joka meni melko pian yli. Mutta silti. Rakeita.

Nauhakehässä saatiin juosta melkoisen paljon. Sijoitusta meille ei tälläkään kertaa tullut, joten lähdin Netan kanssa ajamaan kotia kohti. Piti nimittäin vielä käydä kaupassa ja tehdä valmisteluja huomenna alkavaa pääsykoereissua varten.

Nytpä ei sitten olekaan tietoa, milloin ensi kerran päästään mätsäriin. Ehkä niitä on sitten ennen Elo-Kareliaa. 4.6. olisi kyllä mätsäri, mutta sekin päivä menee pääsykoereissussa. No can do. Tämän vuoden mätsärisaldo on tähän mennessä neljän mätsärin mittainen. Oho.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti