lauantai 16. toukokuuta 2015

Miru leikkii agikoiraa

Luettuani Hurttahuoneen harrastushaasteesta päätin osallistua siihen. Oli vain sellainen pikkujuttu, että olen jo Netan kanssa kokeillut oikeastaan kaikkia lajeja, joihin oma kiinnostukseni on riittänyt, enkä siis keksinyt Netalle mitään "uutta lajia". Siispä päätin osallistua Mirun kanssa.

Miru pääsi hieman tutustumaan agilityn makuun. Aivan aluksi houkuttelin Mirun "kasassa olevan" putken läpi ja sitten namin perässä koko putken läpi. Meillähän on kaksi Anttilasta ostettua lapsille tarkoitettua putkea. Vähän mataliahan ne ovat Mirulle, muttei sillä kai niin ole väliä, kun Mirun ei ole tarkoitus jatkuvasti putkien läpi mennä.

Tämän kokeilun jälkeen siirryimme pihalle. Jostain syystä ensimmäinen pihalla tehty osuus ei tallentunut videolle. Miten niin kannattaisi aina tarkistaa, että kamera varmasti videoi.. No, videolla on muutamia suorituksia.

Hyppy meni paremmin kuin odotin, sillä Miru ei muistaakseni kovin useasti yrittänyt sitä kiertää. Putkeen se meni parhaiten namien perässä. Ihan hyvin kuitenkin koiralta, joka ei ole ennen mitään agilityasioita tehnyt. 

2 kommenttia

  1. Teille ois haaste(:

    http://shetlandia.blogspot.fi/2015/05/haastetta-jalleen.html

    VastaaPoista