maanantai 27. heinäkuuta 2015

Tirehtööri se Mursunsa mätsäriin ajoi

Tänään oli taas aika napata Miru mukaan mätsäriin. Mätsäripaikka oli Pilkon Citymarketin parkkipaikka. Luokka oli tietenkin aikuiset. Vaikka jossain mätsäreissä se on nimellä avoin luokka. Mutta tuossa luokassa molemmat soopelit nyt ovat aina mätsärissä käydessään.

Parikehässä oli tavallista ympyrän juoksua, seisotusta ja vielä kolmio piti tehdä. Tuomari ihasteli Mirun väriä ja Miru ihasteli minulla olevia nameja. Jotenkin Mursuilija nappasi punaisen nauhan ja taas kerran alkoi totuttuun tapaan nauhakehien odotus. Sinisten nauhakehän aikana laskin, että osallistujia oli 16 tai 17. 

Nauhakehässä saimme aluksi juosta isojen koirien mukana. Sitten juoksivat pienet. Tämän jälkeen tuomari alkoi tehdä valintoja. Neljä sijoittujaa. Hetkinen, me myös. Juoksutusta ja seisotusta. Neljänneksi sijoitettu valittiin. Miru päätti istahtaa. Miru sijoittui kolmanneksi.

Siis meidän Mursu. Kolmanneksi noin ison koiramäärän keskellä. Mirun kolmas mätsärisijoitus tänä vuonna. Ja tämä oli Mirun viides mätsäri. Eikä Mirulla ole paljoakaan kokemusta tällaisesta toiminnasta, sehän oli ensimmäisessä mätsärissään kolmevuotias. Mutta toisaalta se esiintyi mielestäni aika kivasti.

Ovatko nämä kolmossijoitukset meidän juttu? Aina sijoittuessaan Miru on ollut kolmas. Sattumaa, haha. Jotenkin tuntuu myös, että Netankin kanssa olisi kolmossijoituksia tullut keskimäärin eniten. Tosin ehkä se on kuvitelmaa.


Ei kommentteja

Lähetä kommentti