keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Back to business

Palasin viime viikolla Itävallasta Suomeen, joten olen nyt jonkin aikaa täällä koirien seurassa.  Ehkä nyt on sitten aika kirjoittaa hieman koirajutuista, varsinkin kun niitä tässä lähiaikoina ainakin luultavasti on. Vaihtovuosijuttuja voi lukea omasta blogistani.

Eilen katkaistiin Netan melkein kahden vuoden mittainen mätsäritauko, sillä Pilkon Citymarketin parkkipaikalla järjestettiin mätsäri. Tällä kertaa jo seitsemänvuotiaat menivät veteraaneihin, joten Netta pääsi debytoimaan veteraaniluokassa (apua). Vetskuja ei paljoa ollut ja Netta sijoittui sinisten kakkoseksi (sinisen saaneita oli kaksi, punaisen saaneita kolme). Hampaiden katsominen oli Netasta vähän jännittävää näin pitkän tauon jälkeen.

Muuten ei ole tapahtunut mitään tavallisesta poikkeavaa. Katsotaan nyt mitä ehtii tapahtua ennen kuin suuntaan jälleen pääkaupunkiseudulle. Jospa ainakin kuvamateriaalia saataisiin vähän enemmän. Eilen sentään otin pitkästä aikaa kuvia koirista ihan kameralla.

2 kommenttia