sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Sunnuntain tekemisiä

Tänään käytiin aamulla lenkillä ja sitten varustauduttiinkin jo mätsäriin. Rokotustodistuksen mukana oleminen tarkistettiin ennen lähtöä monta kertaa ja sähläämiseltä ei voitu välttyä: ilmoittautumismaksu oli kahdeksan euroa ja mukana oli seitsemän euroa, mutta onneksi saatiin se puuttuva euro. Mätsäri oli PoKSin järjestämä ja se oli Koivuniemen kentällä Joensuussa.


Tällä kertaa Netan pitikin seistä pöydällä. Sitä ei oltu tällä viikolla harjoiteltu, joten Nettaa luonnollisesti vähän pelotti. Esittäjien piti itse näyttää koirien hampaat, koska kuuleman mukaan on liikkeellä kennelyskää. Onneksi sitä sentään oli harjoiteltu kotona! Pöydän jälkeen piti mennä edestakaisin ja Netta meni aika kauniisti ja tuloksena oli se, että saatiin punainen ruusuke. Tuolla ei jaettu nimittäin nauhoja vaan ruusukkeita. Tämä oli kyllä jo suuren luokan yllätys. Siihen se sitten jäikin ja päästiin lähtemään kotiin.




Kotona huomasinkin jossain välissä, että aurinko paistaa ja pakkasin järkkärin kameralaukkuun ja pukeuduin ulkovaatteisiin ja otin Netan mukaan läheiselle pellolle. Netta kävi myös vielä illalla lenkillä, joten aikamoinen päivä pikkuiselle koiralle.


Ei kommentteja

Lähetä kommentti