Netta vastaa

Onko koirilla huumorintajua?
Kyllä. Ainakin joillain koirilla, kuten minulle vaihtelevasti. Esimerkiksi lenkeillä on hauska hyökätä Mirua kohti leikkimielessä, mutta sitä ei aina kiinnosta leikkiä. Höh.

Kuka on paras koirakaverisi?
Miru-collie, joka ei ole paljoa minua vanhempi. Olemme kuin sisaruksia. Toinen paras koirakaverini on Vilkku.

Mistä näet unta Netta?
Milloin mistäkin, en oikein tarkkaan muista. Omistajani väittää, että joskus unissani heiluttelen tassujani, lupsutan kielelläni ja jopa jollain tavalla vingahtelen. Näihin perusteisiin vedoten voisin väittää näkeväni unta metsälenkeistä tai pentuajoista.

Mikä on lempiherkkusi?
Niitä on paaaljon! Rakastan ruokaa, mutten sentään yhtä paljoa kuin Miru, vaikka minua välillä väitetään röyhkeäksi.. Liha on huippua. Liha kuin liha, ei sillä niin ole väliä. Se kelpaa minulle varmasti. Eikä koirien omissa herkuissakaan mitään vikaa ole. En ole nirso.

Mitkä ovat koiranelämän parhaimmat puolet?
Ulkona liikkuminen ja syöminen. Ja temput sun muut, koska niistä seuraa ruokaa!

Talvi, kevät, kesä vai syksy?
Pidän kaikista vuodenajoista. Jokin vuodenaika, jolloin ei olisi vesilätäköitä, miellyttäisi varmaan omistajaani. Samoin kuin se, ettei sataisi. Kaikissa vuodenajoissa on mielestäni puolensa, enkä minä vihaa sadettakaan toisin kuin Miru.

Parasta ja huonointa Mirussa?
Se, että sen kanssa voi leikkiä lenkeillä, on parasta. Huonointa on se, ettei Miru aina ole niin leikkisä ja että se haluaa pistää minut toisinaan ruotuun katseen voimalla. Höh!

Parasta ja huonointa Vilkussa?
Vilkun vieressä on hyvä nukkua ja se myös välillä antaa minun syödä tähteitä samalta lautaselta, vaikka Mirun kohdalla se ei kävisi päinsä. Huonointa.. Se, että Vilkku saattaa joskus ärähtämällä käskeä minut pois lautasen ääreltä?

Parasta ja huonointa omistajassasi?
Se antaa tempuista palkkaa. Ja sen kanssa on kiva tehdä kaikkea. Ja sen huoneessa on nukkumistilaa (hetkinen, liittyikö tämä asiaan?). Huonointa.. Hmm. Sille voisi kertoa, ettei minua tarvitse pestä, jos kierin jossain muka pahanhajuisessa asiassa.

Mitä näistä tekisit mieluiten: nukkuisit, söisit vai juoksentelisit ulkona?
Juoksentelisin ulkona.

Onko sinulla joitakin tapoja, joita ihmiset eivät ymmärrä?
Tykkään nukkua olohuoneen pöydällä. Tykkään myös möyriä sängyllä. Se ei kuulemma ole hyvä asia, koska olen muka joskus purrut tyynyn rikki. Minä en kuitenkaan tunnusta mitään.

Oletko nähnyt kissoja, ja jos olet, mitä mieltä olet niistä?
Olen nähnyt ja ne ovat aika pelottavia.

Miten näet arvojärjestyksen laumassasi?
Miru on pomo. Sitten Vilkku ja alimmaisena minä. Tosin joskus tulee hypittyä Vilkun silmille. Ja ruoka-aikaan Vilkku on pomo. Mirun on parasta pysyä erossa Vilkun ruuasta. Joskus Vilkku menee syömään tähteitä samalta lautaselta kuin Miru ja Miru perääntyy. Niih.

Mitä olet tehnyt tänään?
Olen vain nukkunut. Sitten söin ja kävin lenkillä Mirun, Vilkun, omistajani ja omistajani isän kanssa.

Lempitemppusi? Ja temppu jonka tekemisestä et niin pidä?
Pam! (="leiki kuollutta") on paras. Ja tassun antaminen ja monet muutkin. Minulla ei ole inhokkitemppuja.

Onko olemassa jotain herkkua, jonka eteen olet valmis tekemään mitä tahansa?
Se liha! Treeneissä lihapullat ovat parasta, mitä tiedän. Ja broilerin kivipiirat ja sydämet. Namnam!

Rakennan mä pilvenpiirtäjää, jolta ikkunat puuttuu, josta läpi puhaltaa

PoKSin kisat eivät jääneet vielä Netan viimeisiksi, vaan jo silloin päädyttiin suunnittelemaan kisareissua porukalla. Nimenomaan reissua. Tänään käytiin Varkaudessa kisaamassa Varkauden Seura- ja Palveluskoirat ry:n kisoissa seuranamme Ludo-sheltti ja Mandi-bolognese. Alla olevista kuvista vasemmanpuolimmainen on kisapaikalta ja oikeanpuolimmainen paluumatkalta.

Ratoja oli tarjolla kolme, mutta Netan ilmoitin niistä kahdelle (E-agilityrata ja F-hyppyrata), koska kolme rataa olisi voinut olla liikaa ja toisaalta olisi tuntunut hölmöltä mennä vieraalle paikkakunnalle kisaamaan vain yhden radan verran. Loogista, eikö? Tuomarina oli Jari Helin.

En ollut oikeastaan ehtinyt koko kisoja edes ajatella, kun tälläkin viikolla on ollut stressiä yo-kokeista (jotka vihdoin ovat ohi!!). Jännitys alkoi tuntua vasta omaa rataantutustumista odotellessa, joten mitään kamalaa jännitystilannetta ei (onneksi) ollut tiedossa. Vaikka ennen omaa vuoroa toki jännitti. Ja Nettahan oli toisena molemmilla radoilla, joille osallistuimme.

E-radalla hyllytettiin keppien vuoksi, koska ne eivät ottaneet sujuakseen ja en halunnut tehdä Netalle epämukavaa oloa radalla niiden vuoksi. Myös vieras puomi oli kovin jännä. Mutta hei, käännössysteemi sentään onnistui keppien jälkeisellä hyppyosuudella! Tällä radalla ei tullut medeille ykkösissä ollenkaan tuloksia.

F-radalla Netta päätti alussa komeasti rapsutella itseään (sijaistoiminto), kun olisi ollut aika lähteä liikkeelle. Eh..? Keppihämminkiä taas, tällä kertaa alusta aloittaminen ja etanavauhti. Mutta kun loppupuolella tuli hämminkiä sai matka jatkua siitä huolimatta. Ja miksiköhän Netta kävi juoksemassa radan loppupuolella yleisöä kohti? Oli miten oli, näistäkin kisoista jäi hyvä fiilis.

Ja joo. Ne kepit. Loppuvuoden teemamme, kunhan vapaavuoroillekin menisimme. Mutta ei Netta viime treeneissä jättänyt välejä tekemättä. Hämmensivätköhän nämä kepit koiraparkaa jotenkin, kun joka toinen keppi oli valkoinen? Sen suhteen ekan välin kanssa oli ongelmaa Joan kisoissa kesäkuussa.

Vaikka eiväthän kepit putkeen menneet PoKSin kisoissakaan. Kisatilanne yhdistettynä siihen, etteivät kepit varmat ole. Tiedetään. Tiedetään. Ollaan tehty (okei, minä olen tehnyt) varmaan liiankin monta virhettä agilityn suhteen (toisaalta en ole aiemmin tätä lajia harrastanut).

Onneksi kisaaminen ruokkii treeni-intoa, vaikka toisaalta se myös kasvattaa salaista kisaintoa. Mutta ei. Enää ne Joan möllit tänä vuonna. Vaikka mitä ihmeitä tapahtuisi, ei tänä vuonna ole meille sopivia kisoja. Kiitos mutta ei kiitos kaikuville halleille. Meitä varten ne eivät ole. Treeniä nyt vain.

Nuuskunenä liitää

Ihan näin alkuun muistutan, että Netalle voi perjantaihin asti esittää vielä kysymyksiä. Kysymyspostaukseen pääset tästä klikkaamalla. Blogin sivupalkissa on nyt kysely kuvien latautumisesta, joten käykään vastaamassa. 

Eilen tosiaan oli treenit, mutta sama vanha virsi taas. Ei ratapiirrosta tai videota. Rata ei ollut mitenkään kamalan vaikea, mitä nyt itselläni ei koko ajan ehkä ajatus kulkenut. Nettaa taisi vähän jännittää uusi ryhmäämme tullut koira (muita ei ollutkaan meidän lisäksi paikalla, sää ei ollut ajamiseen mitenkään maailman paras). 

Haistelua siis välillä, mutta kyllä Netan jotenkin sai mukaan. Kepeillä ei jäänyt yksikään väli suorittamatta, joten kyllä se siitä alkaa sujua. Mitään erikoista mainittavaa ei oikeastaan ole. Tuo haisteluongelma on selvästi isoimmillaan hallissa, koska viime kisoissa Netalla ei mennyt kumpikaan radoista pelkäksi haisteluksi.

Tätä haistelujuttuahan on ollut esim. vapaavuoroilla, että mene siinä sitten koiran pään sisään ja yritä tulkita, onko kyseessä paineistumista vai onko halli muka todella täynnä hyviä hajuja... Niitä jäähyjuttuja tuli joskus kokeiltua, mutta minusta tuntuu, ettei Netta kuitenkaan niissä tapauksissa hiffaa, missä on syy. Ja agikoulutuksissa saadut vinkit eri suuntaan juoksemisesta unohtuvat sen siliän tien. Voehan halli. 

Mut meidän avaruus on tässä, vaikka hiffaa muut ei

Kuvat © Minna

Omistajan treenivarusteet

Nyt ne treeniliivit ja -taskut! Kuvat on otettu kameran kaukolaukaisijan avulla, koska olin yksin kotona, kun kuvasin treenivälineitä.

Hurtta Lifeguard -treenilivii

Tämä on kahden vuoden takainen ostos. Liivi sattui silloin olemaan hyvässä alennuksessa Mustin ja Mirrin nettikaupassa. Tämä pitää muistaa ottaa talvikaudella käyttöön, niin ainakin tulee nähdyksi pimeässä. 

Berra Pro Light -liivi

Tämä on hankittu kolme vuotta sitten. Takana on shelttibrodeeraus. Tämä liivi on ollut enemmän käytössä. 

Helsitar-treenitasku

Helsitarin treenitaskun ostin kesällä 2013, enkä ole koskaan tainnut esitellä sitä blogissa. Tosi hyvä treeneissä kesällä, kun se ei ole hiostava, toisin kuin liivit. Taskujakin on kivasti, joten esim. kakkapusseja saa hyvin mukaan. Ja mikä parasta, olen käyttänyt tätä myös mätsäreissä, kun tähän saa numerolapun kiinni. Niin, ja agikisoissa myös. 

Treenikassin sisältö

Päätin tehdä esittelypostauksen treenikassimme sisällöstä. Ja tämän kuvaamisen vuoksi innostuin käymään kassin sisällön läpi ja tsekkaamaan paikkoja, joissa voisi olla jotain treenikassiin kuuluvaa. Treenikassi on mukana lähinnä agilitytreeneissä (hah, käydäänkö me muissa treeneissä?).

Treenikassina tosiaan on pitkäkahvainen kangaskassi, jonka saimme PoKSin vappukisoissa, kun sijoituimme yhdellä radalla kolmansiksi. Tätä ennen käytössä on ollut milloin mitäkin. Ainakin Pompan kassi ja ilmeisesti joskus Marimekon laukku. Tämä on kuitenkin osoittautunut parhaaksi pitkien kahvojensa ansiosta, vaikka jokin reppu olisi varmaan kätevämpi, jos treenaisi enemmän. 

Eteisestä pelastin namialustana toimineen Oivariini-rasian kannen ja Marimekon laukusta tai Pompan kassista nuo lihalastut ja naksuttimen. Naksuttimia meillä on kolme ja niistä kaksi on ties missä. Jotain nameja nyt on aina hyvä olla mukana varmuuden vuoksi, jos varsinaiset namit pääsevät joskus unohtumaan. Varsinaisina nameina mukana on nykyisin joko broilerin kivipiiroja, broilerin sydämiä tai lihapullia. 

Leluosasto on hämmästyttävän suuri siihen nähden, ettei Netta oikein leiki. Kassiin pitäisi haalia vappukisoista saatu fleecevetolelu, jonka sijaintia en tiedä. Kuvassa ylempänä on Berran namitaskullinen lelu ja alhaalla itse tehty lelu, jonka nahkaosassa on paikka namille ja myös vinkupilli.

Joku ehkä muistaakin, kun keväällä (?) esittelin leluja varten tekemiäni namitaskuviritelmiä. Sellainen on Kong Wubba -lelussa sekä narupallon narussa. Sininen vinkupallo on Netan tämän vuoden synttärilahja.

Ankkalelu on.. ankka. Toisessa lelussa taas on namitasku. Kyseinen lelu on Netan puolivuotislahja liki neljän vuoden takaa. 

Kärsinyt rottalelu on ollut (aikoinaan) eniten treenikäytössä, joskin puremisjälkensä se on saanut kotona. Namitaskuviritelmä korvasi aiemman menetelmän, jossa lelussa oli naru ja narussa sukka. Skinneez-flamingokin on Netasta kiva, mutta pitäisi etsiä myös vinkupillinsä menettänyt Skinneez-kettu.

Kassissa on myös pääsiäismunien muovisia sisäjuttuja, koska niihin voi laittaa namin. Tämä oli meidän villitys keväällä. 

Siinäpä se sitten oli! Enemmän turhaa kuin tarpeellista, mutta eipä tuolla kassilla paljoa painoa ole. Jossain vaiheessa tulee myös postaus treeniliiveistä ja -taskuista, mutta ei kaikkea kerralla. 

Kepitikepiti

Tänään käytiin treenaamassa vapaavuorolla Tuulian, Ludon ja Novan kanssa. Treenipostaukset ovat siis palanneet. Vahingossa poistamaani syksyn treenimuistiota ei enää saa takaisin, mutta toisaalta suunta on vain ylöspäin.

Tästä treenistä on myös video, joka on "ratapiirroksen" alla. Kepeille siis mentiin joko hypyn, pussin ja renkaan kautta tai vain pussin ja renkaan kautta. Paksumpi viiva osoittaa, että välillä palkkaus oli tuon hypyn jälkeen. Putkikin on mukana, kun palkkaus oli kerran sen luona.

Tänään tuli opittua (tai ei tämä upouusi juttu ole), että minulla on paha tapa huomaamattani lähestyä keppejä ja että Netta alkaa helposti ennakoida palkkaa. Onneksi oli avustaja, niin palkkaaminen oli paljon helpompaa. Tehtiin ensin seitsemän toistoa ja sitten tauko. Tauon jälkeinen yksi keppisuoritus ei ole videolla - silloin Netta meni omatoimisesti tekemään kepit.

Aluksi oli siis ohjurit, jotka otettiin pois seuraavalle kierrokselle (videolta kaiken näkee). Hetkeksi otettiin viimeiseen väliin ohjuri takaisin, kun se tuppasi jäämään väliin. Keppikämmien kohdalla on videolla Oho!-kuvatekstit videon vasemmassa alareunassa. Ja yhdessä Oho!-kohdassa meni näköjään keppivälit muutenkin sekaisin keskellä.

Nyt tuli aika monta toistoa. Pitää kuitenkin yrittää muistaa, ettei tule liikaa toistoja, ettei Netta väsy niin kuin nyt tauosta huolimatta alkoi käydä. Ensi tiistaina omissa treeneissä pitää keskittyä vielä tähän ja lisäksi nyt tuli mieleen, että voitaisiin taas jossain vaiheessa tehdä vain kuudella kepillä, josko vauhtia tulisi hiukan enemmän (ja toisaalta kahdellatoista kepillä pitää sitä vikaa väliä harjoitella). Eiköhän tämä tästä ala sujua. Onpahan loppuvuodelle projektia. 

Mene vaan, mä voin kääntää pään

Tähän viikkoon on mahtunut monta stressaavaa tai jännittävää asiaa. Englannin yo-kuuntelu maanantaina, historian esitelmä keskiviikkona ja tekstitaidon yo-koe perjantaina. Vaan mitäpäs tuosta, pitäähän pienen ihmisen kahmia itselleen stressitekijöitä lisää ilmoittamalla koiransa agilitykisoihin viikonlopulle.

Niin. Me tosiaan kisattiin eilen ja tänään kotikisoissamme yhteensä kahden radan verran. Eilen osallistuttiin B-hyppyradalle, joka oli ykkösten viimeinen rata (sainpahan nukkua vähän pidempään) ja tänään A-agilityradalle , joka oli tietysti ensimmäisenä. Eilen tuomarina oli Jari Tienhaara ja tänään Anne Savioja. 

Minun oli muuten tarkoitus julkaista syksyn treenipostaus jossain vaiheessa, mutta huolimattomasti onnistuin poistamaan kyseisen luonnoksen. Tarkoitukseni kun oli poistaa toinen luonnos... Että se siitä sitten, en minä niitä kaikkia muista, enkä jaksa muistellakaan. Käytiin joka tapauksessa parilla vapaavuorolla tuloksena huomio siitä, ettei vapaavuorolla treenaaminen oikein ottanut sujuakseen.. Sekä muutamat omat treenit. Lupailemaani keppiprojektipostaustakaan ei tule, kun projekti kesällä vähän kariutui. 

Niin, sitten asiaan. Eilen herätessäni minua ei jännittänyt, mikä hämmästytti minua. Vasta kisapaikalla jännitys alkoi sitten tulla enemmän esille. Ennen omaa vuoroa yritin pitää Netan toimeliaana teettämällä sillä innostavia temppuja, jotta koko juttu ei menisi haisteluksi. 

Radalla otettiin lentävä lähtö, kuten olin suunnitellutkin. Ja Nettahan ei jäänyt haistelemaan, mikä on mielestäni pääasia koko jutussa. Hyllytettiin kuitenkin, koska Netta kielsi yhden esteen ja annoin sen mennä seuraavalle. Totesin vain Netalle: "No mene vaan." Siitä matka sitten jatkui. Haistelua tuli kentän laidalla kohdassa, jossa jokin muukin koira oli jäänyt haistelemaan. Mutta koiramukaan ja rataa loppuun. Kepeillä tuli kämmäilyä ja vähän jäädyinkin hetkeksi, mutta ei jääty sitä kohtaa enää hinkkaamaan. 

Tänään ei myöskään heti aamulla tullut perinteistä kisajännitystä. Oloni oli kisapaikallanikin yllättävän tyyni, kun ei edes rataantutustumisessa alkanut jännittää. Onkohan musiikilla osuutensa asiaan? Mutta omaa vuoroa odotellessa jännitys alkoi taas hiipiä esiin. 

Taas kerran lentävä lähtö. Hyllytettiin jo ihan alussa, koska ei jääty tokaa estettä korjaamaan. Ei sillä meille niin väliä ole. Ennen putkea Netta löysi kentän laidalta hajun.. Mikähän niin hyvä haju oli? Ja noita esteiden väliin jäämisiä tuli enemmänkin. Tarkempaan videon analysointiin en tällä hetkellä jaksa alkaa, mutta näihin olen varmasti syynä vain minä - ja vain yhtä tällaista tapausta korjailtiin. Taas keppimokailua. Lopussa jäi yksi (?) väli suorittamatta, mutta antaa olla. 

Ja joo. Tiedostan kyllä keppiongelmamme. Netta on muistaakseni pääsääntöisesti mennyt kepit treeneissä kokonaan hitaasti (ja kyllä, tiedän, että pitää treenata myös vauhtia), paitsi yksissä treeneissä ilmeisesti toistomäärät alkoivat sitä uuvuttaa (tehtiin rataa muutaman kerran). Ja tiedän myös, että tälle on syytä tehdä jotain. Että on syytä treenata lisää. Tiedän sen erittäin hyvin. 

Oma motivaatio on vain lievästi sanottuna ollut hukassa (joojoo seliseli), mutta nyt kisojen (ja talkoopuuhien) jälkeen agilyinnostus on taas noussut. Aluksi mietin koko ilmoittautumista ja ehdin jo katua sitä ennen kisoja, mutta ei se minun mielestäni niin kamalaa ollut (siis se, että menimme). Minulle on tällä hetkellä pääasia, että näistä kisoista jäi positiivinen fiilis, että innostukseni tuli takaisin ja että Netta ei vetänyt koko rataa haistellen. 

Suunta on vain ylöspäin ja pohjamudissa uinut agilityinnostus lähetetään uuteen lentoon ainakin hetkeksi. Toivottavasti tämän vuoden loppuun asti. Ensi vuonnahan me ei enää olla aikeissa jatkaa (olen toivottavasti vain puolisen vuotta Pohjois-Karjalassa jne.). 

Tässä vielä video molemmista radoista. Tuli mammuttipostaus mutta nyt kävi näin, kun oli paljon asiaa. 

Koiran omistaminen ja vuodenajat

Olen jonkin aikaa miettinyt, että kirjoittaisin vuodenajoista koiran omistamiseen liittyen. Siispä kävin tuumasta toimeen.

Kevät

+ pääsee taas lenkkeilemään sinne, minne ei talvella niin helposti pääse
+ koirien kuvaamisen kannalta yksi mukavimmista vuodenajoista
+ mikä tahansa plussan puolella oleva lämpötila tuntuu talven jälkeen lämpimältä
- koirat kuljettavat hiekkaa sisälle
- välillä omistajan pukeutumisen hankaluus (sopivasti vaatteita, ettei tule liian kuuma tai kylmä)

Kesä

+ on lämmintä
+ omistajan pukeutuminen helpointa
+ valoisaa
+ pääsee lenkille melkein minne tahansa, vrt. talvi ja kevät (silloin, kun lumi ei ole sulanut kokonaan)
- voi olla liian lämmintä
- ötökät ja käärmeet
- pidemmillä lenkeillä joutuu kuljettamaan mukana vesipulloa (lämpötilasta riippuen)

Syksy

+ miellyttävä lämpötila (ainakin toisinaan)
+ toinen lempivuodenaikani koiran kuvaamisen suhteen
- omistajan pukeutumisen hankaluus samoin kuin keväällä
- taas koirat kuljettavat hiekkaa sisälle
- hirvikärpäset

Talvi

+ kun on lunta, koirat eivät kanna hiekkaa sisälle

+ Netta ei pysty löytämään mitään ällöttävää, missä se voisi kieriä (ainakaan niin helposti)

+ ei ole ötököitä

- on yleensä kylmä

- koirillekin tulee kylmä

- yllä mainituista syistä pidemmät lenkit eivät onnistu

- rasittava talvipukeutuminen (omistajalla siis)

- lumipaakut koirien tassuissa

Vilkku videolla

Otinpa tänään ns. koiratarhassamme Vilkusta videota. Vilkulla on tapana riehaantua tarhassa niin, että jos sen luokse menee, se vain juoksee karkuun. Myös maan haisteleminen kiinnosti - yksi nami taisi tippua Vilkun ulottumattomiin. 

Mätsäillen taas vaihteeksi

Mätsäreitä tuntuu olevan nykyisin tosi harvoin, kun miettii niiden määrää kaksi tai kolme vuotta sitten. Varsinkin syksyn tullen niitä ei kovin paljoa näytä olevan. Siispä tartuttiin tänään tilaisuuteen ja mentiin Lehmon monitoimitalon pihalla olevaan mätsäriin. 

Ilmoittautumisjonossa Netta ei olisi halunnut liikkua ilman namia. Ilmeisesti liian pelottavia koiria (Netan mielestä) jonossa siis, mutta onneksi kaivoin laukusta nameja, jotka auttoivat. Koiran kiskominen kun ei kovin fiksulta tunnu varsinkaan tällaisissa tilanteissa.

Mätsäripaikalla olikin tuttuja! Muun muassa Calle-lagotto ja Lotta-bedlingtoninterrieri. Lottaa käytiin Netan kanssa katsomassa joskus elokuussa, Lotta kun on vasta pentu. Ja se näytti muistavan Netan hyvin - ja näyttipä se myös rakastavan Nettaa. Kuin myös Calle. 

Netta oli tietenkin aikuisissa ja pariksemme sattui Calle (ei muuten ollut eka kerta, kun näin oli!). Nettaa kehässä oleminen ei kiinnostanut, vaan esiintyminen oli jotenkin vetelää. Ehkä syynä oli lämpötila, aurinkokin tuppasi paistamaan. Yhdessä ympäri ja yksittäisinä pöydällä olo sekä edestakainen. Saatiin arvatusti sininen nauha.

Aikuisissa ei ollut kovin paljoa koiria - ensimmäinen pari oli numerolla 60 ja viimeinen 66 ja 67 (kolmen pari) eli seitsemän paria vain! Monta kertaa aikuisia on ollut niin paljon, että tämä määrä ihan yllätti. Noh, ainakin päästiin nopeammin nauhakehään (mikä on tietysti hyvä juttu).

Nauhakehässä mentiin ensin yhdessä ympäri. Porukka oli tavalliseen tapaan jaettu kahtia. Sitten oli seisotusta ja tuomari valitsi neljä jatkoon. Mekin päästiin. Vielä liikkumista yhdessä ja seisotusta. Tuomari valitsi neljännen koiran. Meidän piti vielä tehdä edestakainen liike samaan aikaan kuin yhden toisen koiran. Sijoituttiin sitten sinisten kakkosiksi. Kolmas kerta tänä vuonna jo, kun niin on käynyt! Aika hauskaa. 

Miru esittelee: harrastuksena mattojen ruttaaminen

Hei, Miru tässä! Esittelen teille nyt maailman parhaan harrastuksen, joka tietysti on mattojen ruttaaminen. Toivon, etten ole ainoa, joka allekirjoittaa tämän lajin mahtavuuden! Tai ainakin toivon, että tämän postauksen jälkeen moni muukin innostuu tästä huikeasta lajista.

Tämä on siitä mukava harrastus, että tätä voi harrastaa kotona! Tähän tarvitsee vain maton, mutta myös peitto tai viltti sopii. Sitten tarvitsee vain rutata matto ja käydä sen päälle tai viereen makuulle. Mukavaa, eikö?

Joten kaikki koirat, ryhdistäytykää ja vaatikaa omistajiltanne mattoja! Tai muuta rutattavaa! Älkää välittäkö siitä, että omistajanne eivät ehkä pidä siitä, että kylpyhuoneen oven edessä oleva matto on myttynä, kun hän tulee sieltä pois. Siinä on jutun juoni!

Ai niin. Koirakaverit, varautukaa myös siihen, että omistajanne saattaa julmasti suoristaa luomuksenne. Siitä ei tule missään nimessä lannistua. Se tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että voitte tehdä uuden taideteoksen.

Toivottavasti moni innostui uudesta harrastuksesta, jota minä niin rakastan. Harmittelen itse sitä, ettei muovimattoa saa kauniiksi mytyksi. Aika törkeää, eikö teistäkin?

Ajatuksia kasvattamisesta

Olen aina aika ajoin herännyt ajattelemaan koirien kasvattamiseen liittyviä asioita, vaikken rehellisesti sanottuna näe itseäni kasvattajana edes joskus vuosien kuluttua. Ainahan sellaisia ajatuksia välillä on (suomeksi sanottuna hyviä nimi-ideoita), mutta ajatuksen tasolle se saa minun kohdallani jäädäkin. 

Päätin nyt kuitenkin kerätä näitä ajatuksiani paremmin kasaan tänne blogin puolelle, koska muuten kaikki jäisi ehkä vain yksittäisiksi harhaileviksi mietteiksi. Pitkästä aikaa pohdintapostaus siis, johan edellisestä on aikaa. 

Joku saattaa muistaa, kun kerran kirjoitin kasvatusajatusten muuttumisesta. Tiivistetysti haaveilin pitkään koirien kasvattamisesta tietämättä millaista se edes oikeasti oli. Kuusi vuotta sitten koiraleirillä oli luennoimassa kasvattaja ja silloin tajusin asian oikean laidan. 

Yksi ilmiö tuntuu olevan halu saada oman koiran pentu. Tavallaan pystyn käsittämään tämän, mutta toisaalta en voi sanoa, että käsittäisin sen täysin. En näe mitään pahaa siinä, jos haluaa jättää pentueesta yhden pennun itselleen, jos koira on ollut jalostukseen sopiva (ja yhdistelmä tietysti järkevä). Mutta sitä en ymmärrä, jos pennut halutaan teettää juuri siksi, että saisi omasta koirastaan pennun. 

Pienenä ilmoitin äidilleni hankkivani Susku-koirallemme pennun kuultuani, ettei Susku voisi saada pentuja. Se oli aikaa yli kymmenen vuotta sitten. Yksikään koiramme ei ole saanut pentuja. Kaikki on steriloitu ja Piri olisi kastroitu, jos se ei olisi jäänyt auton alle. 

En tiedä, tuleeko omia koiria katsottua jotenkin kriittisemmin silmin, mutten koskaan ole nähnyt syytä teettää pennut esimerkiksi Netalle. Ei, ei, ei. Puhumattakaan riskeistä tai pennuille sopivien kotien löytämisestä tai muusta vastaavasta. Niin suuri vastuu. 

Entä sitten varsinainen kasvattaminen? Sopivan uroksen löytäminen nartulle ja koiran jalostuskelpoisuus noin yleensä (ei puhuta nyt jalostustarkastuksista tai näyttelyistä). Tässä kohdassa pudistelen päätäni hämmentyneenä; en minä luultavasti ymmärtäisi tällaisista asioista niin paljon, kuin kasvattajan on syytä ymmärtää. 

Ajan saatossa olen paremmin alkanut ymmärtää koirien terveyasioita. Hyvä kun tiesin lonkka- ja silmäasiat Nettaa etsiessäni. Olinkohan muusta kuullutkaan? Nyt osaan antaa enemmän arvoa terveystarkastuksille ja arvostaisin sitä, että mahdollisimman paljon tutkittaisiin muutakin kuin pakolliset silmät ja lonkat. Viime vuonna (vihdoin) käytin Netan virallisissa tutkimuksissa ja seuraava koira tulee menemään niihin jo nuorempana. Sitten kun se koira joskus vuosien päästä tulee. 

Sivuraiteille tässä taas ollaan menossa... En tiedä, onko tämä ajatusmalli jotenkin naiivi, mutta mielestäni jalostuksessa terveysasiat tulee ottaa huomioon ja joustaa ennemmin jostain muusta. Tietenkään kaikesta ei voi loputtomiin joustaa, mutta jostain pikkuasioista kaiketi voi. 

Sitten pentuemäärät. Kuinka monta pentuetta on tarpeeksi tai jopa liikaa yhdelle koiralle? Kuinka monta kertaa urosta voi käyttää jalostukseen niin, että se on järkevää? Mielestäni suuri pentuemäärä yksittäistä koiraa kohti kuulostaa jotenkin pelottavalta. 

Myös erinäiset asiat ovat vahvistaneet ajatustani siitä, etten kasvattajaksi halua ja ehkä sen on tästä teksistä paikoitellen rivien välistä lukenut. Tietäisinkö tarpeeksi? Ymmärtäsinkö tarpeeksi? Osaisinko tarpeeksi? Pystyisinkö siihen? Rehellisesti sanottuna en usko. 

Ehkä sen vain kuuluu mennä niin. Ei kaikkien tarvitse olla kasvattajia. Ehkä ajatukset muuttuvat vuosien kuluessa. Ainakin niihin voi tulla lisää syvyyttä ja uusia ulottuvuuksia. Ehkä ajattelen parin vuoden kuluttua toisella tavalla joistain kasvattamiseen liittyvistä asioista. Sen näkee sitten.