Lauman (kesä)kuulumisia

Olen nyt junassa matkalla takaisin Helsinkiin. Olin pikavisiitillä kotikotona. Edellisen kerran kävin siellä kesä-heinäkuun vaihteessa, mutta silloin lauman kuulumisten kirjoittaminen jäi väliin. Onko jotain tapahtunut? Miten lauma voi?

Miru on kuulemma harmaantunut hieman. Se tosin alkoi harmaantua jo ennen kahdeksan vuoden ikää, muistaakseni jo kuuden vuoden iässä. Muuten siinä ei ole näkyvissä vanhuuden merkkejä, vaan se käyttäytyy samalla tavalla kuin aina ennenkin.

Lauman uusin tulokas, villakoira Muru, on täynnä nelivuotisen koiran intoa. Innokas on nimittäin sana, jolla sitä voisi kuvailla. Hauska fakta on muuten se, että Muru pitää salaatista ja kurkusta. Muut koirat eivät niitä syö, jos kukaan toinen koira ei ole paikalla, mutta Murun mielestä ne ovat hyviä.

Mirun tapaan myös Netta käyttäytyy samalla tavalla kuin ennenkin. Vaikka se täytti huhtikuussa kahdeksan vuotta, ei ikää vieläkään näe sen ulkomuodosta. Se on oma pirteä ja nuorekas itsensä. Tuntuu niin oudolta ajatella, että Nettakin pääsisi nyt veteraanikehiin. Vastahan se oli pelkkä palleroinen pentu.

Vilkku on vanhempieni mukaan vanhentunut tänä kesänä nopeasti. Sen kuulo on selvästi heikentynyt, eikä se yksinkertaisesti enää kuule kaikkea. Se tuntuu myös hieman laihtuneen, eikä se enää ole yhtä lihaksikas kuin nuorempana. 

Eilen Vilkku pääsi käymään ihan uimassakin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Nyt vesi oli sen verran lämmintä, ettei tarvinnut huolehtia vesihännän riskistä. Vilkku ei kuitenkaan innostunut menemään kovin syvälle, vaan polskutteli vain hieman puupalojen perässä. Vähän kauempana olevasta sorsastakaan se ei kiinnostunut.

Koko lauma kävi muistaakseni keväällä tai kesällä rokotuksissa. Nytpä olisi taas rokotuksia myöten tiet mätsärikehiin auki. Eri asia milloin niihin oikeasti päästään. Nykyisin en kovin usein ehdi Pohjois-Karjalassa piipahtamaan. Tämä kesä on mennyt pitkälti töiden merkeissä.

Elämä kulkee mut se kulkee liian nopeasti

Jälleen kerran voin vain miettiä, minne aika on valunut. Tämäkin blogi on unohtunut, eikä siihen ole mitään selitystä. Selvää oli jo Netan muutettua pari vuotta sitten takaisin kotikotiin, että tämän blogin postausmäärä tulisi laskemaan. No, postausmäärähän laski kuin lehmän häntä. Omia kuulumisiani kirjoitan omaan blogiini.

Viimeisin tavoitepostaus taitaa olla vuodelta 2016 ja lienee turhaa enää edes tehdä sellaista. Viime vuoden tavoitteena oli terveys ja Mirun RTK1. Se koulutustunnus jäi kuitenkin saamatta ja katsotaan nyt päädytäänkö Mirun kanssa enää kisakentille. Olen myös aika pahasti pudonnut koiraharrastuksen kelkasta, joten jos koskaan kisaamaan mielin, pitäisi varmaan ottaa selvää aika monesta asiasta.

Netta ja Miru täyttävät tänä vuonna jo kahdeksan vuotta. Mitä ihmettä? Vastahan ne olivat nuoria, nyt niiden muka pitäisi kolkutella veteraaniluokkien ovia. Netasta sitä ei voisi edes uskoa. Miru taas on jo viimeisen parin vuoden aikana harmaantunut naamastaan, ja sitä olisi jo aiemmin luullut ikäistään vanhemmaksi. Mutta että ne oikeasti täyttävät kahdeksan vuotta, voiko se olla tottakaan? 

Vilkku puolestaan täyttää kunnioitettavat 13 vuotta. Henkisesti se ei vieläkään ole vanhus, mutta kyllä siitä näkee jo, ettei se enää nuori ole. Muistaakseni sen viiksikarvoista melkein kaikki ovat jo valkoiset, ja onhan se muutenkin viime vuosien aikana harmaantunut. Voi Vilkku. 

Tuntuu niin oudolta selata tätä blogia. Joskus tämä oli se blogi, jota päivitin eniten ja jonka eteen näin enemmän vaivaa. Niin ne asiat muuttuvat. Tämä blogi on kuin matka menneisyyteen. Niin kaukaiselta koko koiraharrastus tuntuu.

Long time no see

Niin pitkä aika edellisestä postauksesta, mutta ei selityksiä. Omasta elämästäni on lisää omassa blogissani ja mitään koirajuttuja ei viime aikoina oikein ole tapahtunut. Jopa elokuinen mätsärireissu jäi kertomatta. Netta oli aikuisten SIN4 mätsärissä Joensuussa 3.8. ainakin Instagramin mukaan. Postauksen kuvat taas on otettu lokakuussa.

Mitä koirille sitten kuuluu? Ihan tavallista ainakin minun käsittääkseni. Syksyn aikana olen aika monta kertaa käynyt kotipuolessa. On muuten outoa ajatella, että Netta ja Miru täyttävät ensi vuonna kahdeksan vuotta ja Vilkku kolmetoista. Tuntuu, että vastahan Netta oli nuori ja meillä oli koko koiraharrastuselämä meneillään. Samoin kuin tämän blogin kulta-aika. Siitä koiraharrastuksen kelkasta olen auttamatta tippunut.

Vilkusta huomaa jo selkeästi, ettei se enää ole nuori. Sen kuulo on huonontunut ja se tuntuu nukkuvan tavallista sikeämmin. Se myös näyttää yhä selkeämmin vanhalta koiralta. Voi Vilkku, missä vaiheessa sinusta tuli vanha? Sekin tuntuu oudolta, vaikka eihän Vilkku henkisesti olekaan vanha. Se tosin on saanut vanhemmiten erioikeuksia lauman muihin jäseniin nähden.

Suskun jälkeenhän Vilkku on koiristamme ensimmäinen, joka on päässyt näkemään vanhuuden. Piri ei päässyt näkemään edes aikuisuutta. Jos se ei olisi kuollut, olisi se täyttänyt huhtikuussa kymmenen vuotta. Niin outoa, että Pirin kuolemasta on ensi vuonna jo kahdeksan vuotta.

Puhelinkuvia ja höpinää

Koska toin Ilosaarirockista tuliaisena flunssan, on nyt parempi katsella puhelinkuvia reilun viikon ajalta. Kännykällä tulee eittämättä otettua aika paljon kuvia nykyisin.

Tämä kuva on otettu maastotreenien jälkeen. Käytiin Netan kanssa melkein kahden vuoden tauon jälkeen collieiden maastotreeneissä palauttelemassa mieleen, millaista se haku oikein olikaan. Ja Netta kyllä tykkäsi edelleen.

Pakollinen saunaposeeraus ennen saunan päälle laittamista. Netan edelliset saunakuvat ovat viiden tai kuuden vuoden takaa.

Miru, Netta ja Vilkku pihalla tarhassa. Törmäsin vanhoihin laumakuviin ja halusin kokeilla, onnistuisivatko kuvat nyt paremmin.

Robotti-imuri ja Vilkku. Miru ei kuulemma ennen halunnut väistää tätä imuria, mutta imurin osuttua sen tassuun tällä viikolla Miru on ilmeisesti päättänyt, että on parempi mennä eri huoneeseen imurin ollessa töissä. Imurin vauhti ei ole kova.

Netta esipesuhommissa. Parhaimmillaan näillä koirilla on äärimmäisen pölhöt ilmeet. On se lautanen tärkeä ja esipesu vakavaa puuhaa!

Netta ja olohuoneen tuoli. Houkuttelin Netan tuoliin ja pitihän siitä sitten räpsäistä kuva. Mutta hei, onhan tuo selvästi Netan mentävä tuoli..!

Vilkku ja Netta eilen tarhassa. Miru ei aluksi ollut kuvaamisesta kiinnostunut, joten se piti hetkeksi häätää vähän kauemmas, jotta edes Vilkku ja Netta pääsisivät kuvaan.

Koko lauma kuvassa. On kyllä oma työnsä saada koko lauma samaan kuvaan ja lisäksi vielä katsomaan (edes suunnilleen) samaan suuntaan.

Vilkku löysi sängystäni mukavan paikan. Tyyny on selvästi nukkuessa tärkeä. Jälleen on saanut huomata, että Vilkun kuuloaisti on oikeasti alkanut heikentyä.

Netta ja vieraileva tähti eli villakoira Muru. Nettaa ei tämän kuvan ottaminen näköjään oikein innostanut.

Netta, Muru, Miru ja Vilkku olohuoneessa. Vilkulle ei ollut tilaa sohvalla. Onneksi kaikille on sentään oikeasti nukkumapaikkoja varsin hyvin.

Valtakunnassa kaikki hyvin

Nyt taitaa olla aika päivittää tätäkin blogia. Vaihdoin vihdoin ja viimein bannerin, sillä johan sitä edellistä tuli katsottua yli vuoden tai melkein kahden vuoden ajan. Vaihtelu virkistää ja niin edelleen. Vielä kun olisi tuoreita kuvia, mutta kaikki tänä vuonna otetut kuvat ovat kännykällä otettuja. Ne päätyivätkin tähän postaukseen.

Niin kuin olen aiemminkin maininnut, olen tällä hetkellä vaihdossa. Paikkana on Graz, Itävallan toiseksi suurin kaupunki. Vaihtojuttuja on omassa blogissani. Vaihtovuosi on tietysti syy siihen, miksi kuvamateriaalia ja asiaa koirista on hyvin vähän. Olin Suomessa lomalla helmikuussa ja sitä ennen joululomalla. Seuraavan kerran menen sinne vasta kesällä vaihtovuoden loputtua. 

Netta ominaisella kyttäyspaikallaan | Miru ja Vilkku allekirjoittaneen sängyssä

Kun helmikuussa saavuin kotiin, oli koirien vastaanotto aika laimea. Netta ja Vilkku sentään vaivautuivat tulemaan eteiseen, mutta Mirua ei kiinnostanut. Se makoili toisessa huoneessa lattialla ja kun menin sinne, se heilautti häntää ehkä kerran. Kiitos vaan tästä innostuksesta, kun toinen palaa kotiin ulkomailta.

Lauma voi ja kuuluu edelleenkin voivan hyvin. Talvella Vilkku välillä nieleskeli hassusti ja kuulemma tekee sitä edelleen välillä. Kyseessä on ilmeisesti närästys ja eri ruokiakin on kokeiltu, mutta nyt on kuulemma helpottanut kun Vilkku on saanut ulkona syötyä sammalta. Ilmeisesti sammal jotenkin auttaa.

Uninen Netta

Maaliskuussa Miru täytti seitsemän vuotta ja Vilkku kaksitoista. Netalla on synttärit reilun viikon päästä. Sitten sekin on seitsemänvuotias. Millään en tahtoisi uskoa, että ensi vuonna mätsäreissä kutsuu jo veteraaniluokka. Tai parhaimmassa (pahimmassa?) tapauksessa jo tänä vuonna, jos ikäraja on seitsemän vuotta. Miten on mahdollista, että pian kaikki koiramme ovat ikänsä puolesta "virallisesti vanhoja"?

En itse asiassa edes muista, milloin viimeksi olen ollut jossain koiratapahtumassa. 2016 oli ainakin möllitoko, joten ehkä silloin oli jotain muutakin. Ai niin, Miru kävi rallykisoissa. Olikohan vielä jotain muuta? Jospa tänä vuonna päästäisiin johonkin mätsäriin. Ja Mirun pitäisi metsästää viimeinen hyväksytty tulos rallysta, jotta se saisi koulutustunnuksen.

Namin odottamista, Miru ei voi irrottaa katsettaan keksistä

Koiraharrastuselämä tuntuu nyt kovin kaukaiselta, kun on tottunut jo elämään ilman sitä puolta. Koirajuttujen parissa meni kunnolla se viisi vuotta Netan kanssa ja muutenkin käytännössä koko teiniaika. Missään nimessä en kadu mitään, enkä edes osaisi kuvitella, että sille ajalle olisi ollut jokin muu vaihtoehto. Se oli sitä aikaa ja tämä on nyt tätä.

Olisihan se hauskaa, jos tänne blogiin olisi enemmänkin asiaa. Ehkä vielä joskus. Blogin kulta-aika on tosin auttamatta ohi, mutta katsotaan onko jatkossa lisää kirjoitettavaa. Tässä alla vielä loput kuvat helmikuulta.

Käytiin Callen kanssa lenkillä

Rapsutukset kelpasivat

Hömelö koira, jonka suuhun sai laitettua keksinpaloja, eikä se tajunnut

Vilkkua ei kiinnostanut nousta sohvalle hakemaan namia

Pakattavien tavaroiden päällä nukkuminen on aina hyvä idea

Da Mursu rally-tokourallaan taas askeleen edellä

Maaliskuussa sain tosi hyvän idean ilmoittaa Miru Joan rallykisoihin. Netan päätin jättää ilmoittamatta, koska se olisi mennyt avoimeen luokkaan ja millä treenimäärällä me oltaisiin sekin mahdollistettu. Tosin Mirunkin kanssa treenit olivat sitä, että kisapäivän aamuna eli eilen palauteltiin mieleen asioita.

Odotukset eivät olleet kovin korkealla. Kun nyt vaan tulisi hyväksytty rata. Rata ei onneksi ollut vaikea. Kertaakaan ei tarvinnut juosta tai mennä hidasta vauhtia. Oikein Mirulle sopiva rata kaikin puolin varsinkin tällaisen pitkän tauon jälkeen.

No, ratamme ei ollut katastrofi. Aluksi Miru oli vähän hankala saada sivulle, mutta rata sujui mukavasti. Miru ei yrittänyt kiertää minua niin kuin ekoissa kisoissa. Ensimmäisellä kyltillä (pujottelu edestakaisin) lähti yksi piste syynä taluttimen kiristyminen, kontrollin puute ja erittäin vino asento. Tällä kyltillä me törmättiinkin toisiimme. 

Kolmannella kyltillä (istu, kierrä koiran ympäri) lähti myös yksi piste. Syy sille oli erittäin vino asento ja epätarkasti suoritettu liike. Seuraavan kerran pisteitä viidennellä kyltillä (istu, yksi askel ja istu, kaksi askelta ja istu, kolme askelta ja istu). Siinä  oli jotain ongelmaa, joten päätin uusia kyltin ja pisteitä lähti siitä kolme. Lopulta pisteitä läht 10, koska askeleet menivät väärin.

Seitsemänneltä kyltiltä (askel oikealle) lähti yksi piste vinouden takia ja yhdeksänneltä kyltiltä (liikkeestä maahan) yksi piste hitaan temmon ja epätarkasti suoritetut tehtävän vuoksi. Muuten mitään erikoista ei tapahtunut. Olin tyytyväinen Mirun rataan, koska menihän se nyt vallan erinomaisesti treenin määrän ja Mirun yleisen treenitaustan (treenaamattomuustaustan) huomioon ottaen.

Radan jälkeen kuumottelin vähän sitä, aloitinko sen uusitun kyltin uusimisen oikeasta kohdasta. No, aloitin. Pisteitähän meille napsahti 79, mikä merkitsi hyväksyttyä tulosta. Tuomarin kommenteissa luki: "Hyvä rata. Mukavaa rauhallista ohjaamista." Hyvä Miru! Nyt puuttuu enää yksi tulos koulutustunnuksesta.

Emmekä elää voi omillamme

Koiraton on sangen postaamaton

Postaustahti hiljeni syksyllä, eikä se ole tiheämmäksi muuttunut. Kun Netta ei asu täällä, minulla ei ole mitään kerrottavaa, eikä minulla ole kuviakaan. Käydessäni Pohjois-Karjalassa tulee hyvällä tuurilla räpsittyä kuvia, joita voi hetken verran lisäillä blogiin. Sitten on... Pelkkä hiljaisuus. En kuitenkaan aio lopettaa tätä blogia näiden kaikkien vuosien jälkeen. Jatketaan vain vähän eri muodossa kuin ennen.

Torstaina Miru täytti kuusi vuotta ja Vilkku huimat yksitoista vuotta. Toivottavasti edessä on vielä monen monta vuotta. Vilkkua ei ikä tosin paina, eikä vanhuutta huomaa sen tahdista ollenkaan. Se ei ole varmaan koskaan kuullutkaan vanhan koiran arvokkuudesta. Sitä arvokkuutta on tässä talossa ollut vajaat kymmenen vuotta sitten kuolleella Suskulla. Piri taas ei koskaan siihen ikään päässyt. Mirun tosin voin hyvin kuvitella ah-niin-arvokkaaksi vanhukseksi, onhan se nytkin kovin omanarvontuntoinen.

Eilen kävimme Lotta-bedlingtoninterrierin kanssa lenkillä ja saimme jopa ihmeen hyvän yhteiskuvan koirista. Se on kuulkaas pienestä kiinni, että useamman koiran saa samaan kuvaan ja että kuva onnistuu. Tällä kertaa muistettiin, että namien pitäminen käsissä ei aiemminkaan edesauttanut tilannetta.

Olin pohtinut Netalle pääsiäiseksi agilitykisoja, mutta en minä nyt jaksa. Mölleissä olisi kiva käydä, mutta saisi olla aika hyvä tuuri, jos möllit olisivat juuri silloin kun olen käymässä Itä-Suomessa. Noo, eiköhän tilaisuuksia vielä tule.

Olen kaavaillut molempien soopeleiden ilmoittamista rally-tokokisaan huhtikuulle Liperiin. Netta oli treenatessa niin tarmokas, että kaipa sen kanssa voisi lähteä avointa luokkaa kokeilemaan. Mirulle taas haluaisin saada sen koularin. Pääsiäisenä pitää tosin kaivella jostain Mirun kisakirja ja rokotustodistus, koska ennen niiden löytymistä en viitsi Mirua minnekään ilmoittaa (koska olisi noloa, jos niitä ei löytyisi).

Toukokuussa taas olisi Lieksassa rallykisat. Voi hyvin olla, että ainakin Netta lähtee sinne. Ehkä Mirukin. Netta nyt on helpoin mukaan otettava, koska sen uskaltaa jättää autoon tai häkkiin odottamaan pelkäämättä että se hajottaa jotain tai murtautuu ulos. Mutta katsotaan nyt, onhan tässä vielä aikaa miettiä. Miru kun tarvitsisi jostain kolmannetkin kisat, jotta koulari olisi mahdollinen saavuttaa.

Sä oot mun ystävä, joka seisoo vierellä

En tahdo että erkanemme koskaan

Löysin sut täältä minne aika valuu hiljalleen