tiistai 31. maaliskuuta 2015

Me vaaditaan nostalgiaa

Viisi vuotta sitten oli odotuksissa shetlanninlammaskoira, joka kantoi isäni keksimää Netta-nimeä, vaikka pennusta ei ollut vielä tietoa. Enpä olisi koirapäivätapahtumassa 24.4. arvannut, että samana päivänä syntyi koira, joka haettiin meille rippijuhliani seuraavana päivänä. 

Vaikka tuntuu, että aika kuluu kamalan nopeasti, tuntuu myös, että Netan tulosta on pitkä aika. Perjantaina on kolme viikkoa Netan synttäreihin. Netta täyttää silloin viisi vuotta. Mutta katsokaapa näitä pentukuvia... Niin söpöä.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Tervetuloa koirien vapaalle keskustelupalstalle #2

Ensimmäiseen osaan pääset tästä klikkaamalla.

Pedigree vai Royal Canin? Nälkäinen
Onks teitä vakuutettu? - Tuntematon
Ootteko Instagramissa? Entä Twitterissä?  - Somehauva
Mitä mieltä tuosta Kingi-ohjelman koirasta?  - Kingi itsekin
Olin näyttelyssä ROP-pentu. Haluatko kysyä jotain? - Stara_to_be
Oletteko seka- vai puhdasrotuisia?  - Tuntematon
Kivoin tietämäsi koira?  - Utelias
Onko sinulla blogia?  - Bloggaaja-Tessu
Mammakoirat hoi! Ultrassa näkyi kolme pentua, mutta sain vaan yhden. Miten tää on mahdollista?  - Hämmästynyt_mamma
Löysin jäniksen raadon metsästä ja...  - ½+½=tupla
Paras paikka karkureissulle?  - EnTokiKarkaa
Onko viiden vuoden ikäinen liian vanha ensisynnyttäjäksi? - Apua!
Rakastan puutöitä!!! Olenko ainoa? - Tuleva_puukäsityön_opettaja


Klikkaamalla tässä alla olevaa Lisätietoja-kohtaa pääset lukemaan koirien vapaan keskustelupalstan keskusteluja. Millä linjalla Wanhus jatkaa? Entä kuka esiintyy kolmella nimimerkillä?

Oon saanut turpaan ehkä liian monta kertaa ja taas oon kaivamas nenästä lisää verta

Kääk, ei postauksen postausta koko viikon aikana! Mitään erikoista ei kieltämättä ole tapahtunut. Perjantaina Netta pääsi mukaan tokotreeneihin, jotka jälleen alkoivat paikkiksella. Kaksi minuuttia kunnon matkan päässä edelleen ilman palkkaamista. Netta kesti hienosti (joskin hieman köllötellen), vaikka viereinen koira vapautettiin Nettaa aiemmin.

Hypyn suhteen Netalla oli omat mieltymyksensä. Jos namialusta oli hypyn toisella puolen lähellä hyppyä, Netta käytännössä meni hypyn yli niin, että se heilautti takapäänsä mukanaan. Jos alusta oli kauempana ja siinä ei ollut namia, ei Netan mielestä ollut syytä hypätä. Ja tuon ensimmäisen taktiikan kanssa Netta myös tuppaisi jäämään niin, etten pääsisi sen viereen. Jotenkin namialustan poistaminen sitten tällä kertaa auttoi.

Tehtiin myös luoksetulo, jonka loppupuolella Netta hidasti vauhtiaan. Perushallimeininkiä. Kokeiltiin myös liikkeestä seisomista, joskaan Netta ei ekalla käskyllä jäänyt. Pitää muistaa kohtuullisissa määrin treenata jääviä liikkeitä. Ja sitä seuraamista.

Jottei elämä olisi tylsää, Netta on tosiaan ilmoitettu tokomölleihin alokasluokkaan ja Miru nakkiluokkaan. Mitähän tulee tapahtumaan? Agilitysäätämisten jälkeen on jo vähän tullut sellainen fiilis, että kaikki on jo nähty. Mutta onko sittenkään? Mitä tulee tokosta jännityksen alla?

Ennen möllejä on pääsiäinen, jolloin tapahtuu. Olen todennut, että saatan olla hieman yllytyshullu. Minulle annettiin mölleissä idea. Mutta eihän mitään lisenssiä viitsi muutamien kisojen takia ostaa... Ja kuinkas sitten kävikään? Ettei vain olisi lisenssi maksettuna ja Netta menossa pääsiäiskisoihin kahdelle radalle.

Tuntuu jotenkin, että kun ei enää treenata agilityä, siihen suhtautuu eri tavalla. Mölli- ja kisajuttuihin on eri näkökulma. Ehkä ihan hyvä niin. Ehkä satunnainen kisailu sopii meille paremmin kuin viikoittaiset treenit.

Ensi viikon sunnuntaina onkin sitten rally-tokomöllit, joihin nyt ilmoitin niin Mirun kuin Netankin. Mirun harrastusdebyytti, jos ei lasketa yhtä mätsäriä (hei ei lasketa sitä). Tavattoman kiinnostavaa nähdä, mitä siitä oikeasti tulee. Ja taas täällä höpötetään samoista asioista. Viikosta toiseen samat jutut, mutta olkoon. Tuleepahan mielenkiintoinen kuukausi.

Viime viikon sunnuntaina

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

You'll never know if you never try

Tänään Nettaa on hemmoteltu reilun kahdeksan ja puolen kilometrin lenkillä. Käytiin tutustumassa uuteen metsätiehen (ainahan voi kääntyä takaisin, jos jokin ei vaikuta ihan oikealta, ja Sports Trackerin avulla pysyy jopa kartalla), eikä mitään järisyttävää tapahtunut. Paitsi että Netta meinasi välillä olla vähän korvaton. Illalla sitten käytiin vielä äidin ja Mirun kanssa lyhyemmällä lenkillä (ihme kyllä Vilkku ei yrittänytkään ängetä mukaan).

Sittenpä muihin asioihin. Huhtikuu on selvästi möllien luvattu kuukausi, kun edessä on rally-tokomöllit (Joalla), tokomöllit (collieporukan järjestämät) ja vieläpä agilitymöllit (Joalla, joskin osallistumisesta on mahdotonta sanoa mitään tässä vaiheessa.

Toden totta, rallymölleihin haluaisin kovasti molemmat soopelit. Ainakin Mirun. Niihin mölleihin on nyt kaksi viikkoa ja alkaa tuntua, että oma suhtautumiseni mölleihin on melkein liiankin kevyttä. Krhm, osaamisista ei sitten puhuta. Kukaanhan ei toki muista, että meidän pitäisi harjoitella niitä käännöksiä (vasemmalle), koiran kiertämisiä ja vähän muutakin. Vaan ei siinä mitään, rallymölleissä on möllialokasluokka, jossa saa vielä palkatakin. Kas, sehän sopii.


Jos jotain agility on opettanut, niin ainakin suhtautumista kilpailutilanteisiin. Ja agility on myös opettanut minut tietämään, miten itse kisatilanteessa reagoin. Kaikkien agilityjuttujen jälkeen tuntuu pikkujutulta lähteä kokeilemaan rally-tokoa (katsotaanpa vain tilannetta möllipäivän aamuna, hahhah).

Tokomölleihin Miru menee nakkiluokkaan ja Netta ihan alokasluokkaan. Voi veljet... Mutta hei, collietokossa se pysyi paikkiksessa vaaditut kaksi minuuttia, vaikka vierellä ihmiset palkkasivat koiriaan ja taisi joku käydä vapauttamassakin koiransa ennen ajan täyttymistä. Vielä vähän lisää treeniä tähän, etenkin häiriön osalta, niin hyvä tulee. En nimittäin halua Netan nousevan paikkiksesta. Aina ei kai vain voi ennustaa mitään, muttamutta. Ja hei, tässä meillä on koira, joka ei kolme vuotta sitten vielä osannut paikkista!

Jos ei puhutakaan muista liikkeistä... Seuraaminen on omasta mielestäni vähän mitä on, liikkeestä seisominen on sujunut kotona ainakin käsimerkin kanssa, luoksetulossa ei pitäisi olla isompia ongelmia. Liikkeestä maahanmeno on erittäin vaiheessa (melkoisen käsimerkin avulla) ja samoin hyppy. Onko muita liikkeitä enää?


Aika ottaa itseään niskasta kiinni? Netta on edelleen oppivainen, jos sille antaa tilaisuuden. Jostain syystä vain ns. "turhien temppujen" opettaminen on motivoinut minua enemmän. Miten voisi kääntää ajatukset tokosta toisenlaisiksi? Toko vain jotenkin tuntuu tarkalta pilkunviilaukselta, enkä käytä tähän perusteluna sitä, etten ole jotain osannut opettaa. Kun vain uskaltaisi enemmän kysyä neuvoja ja toisaalta - kun mennyttä miettii - uskaltaa kokeilla uusia juttuja ja olla olematta liian kiinni omissa tutuissa tavoissa (olla olematta liian jääräpäinen). Joitain asioita tiedostaa vasta, kun niihin saa tarpeeksi etäisyyttä.. Vuosi sitten en olisi uskonut siirtäväni nameja treeniliivin vasempaan taskuun, mutta niin on nyt tokossa päässyt käymään.

Mutta niin, mölleihin mennään alokasluokkaan. Käsimerkkien ja palkkaamisen kera, vaikka se huonontaa pisteitä. Onpahan taas uusi kokemus mietittäväksi. Nähtäväksi jääkin Netan suhtautuminen kisatilanteeseen tokossa. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta, vai miten se oli? Sitä paitsi tässä on vielä kolme viikkoa tehokasta työaikaa ja aikaa tehdä ihmeitä. Eikä sitten unohdeta muita suunnitelmia, haha.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Liftaajakylttejä ja hihnasankari

Tänään suuntasin Netan ja Mirun kanssa Lehmoon treenaamaan Calle-lagoton ja Lotta-bedlingtoninterrierin kanssa. Rallyssa yritettiin jonkinlaista tee-se-itse-rataa (jatkossa taidetaan turvautua katsomaan netistä rally-tokoratoja) ja koottiin autoistamme sopivia tavaroita painoksi kylteille. 

Vähän ennen kotipihasta lähtemistä
Miru oli ihan hämmästyksissään ja kun yritin näyttää paria tokojuttua, se oli niin sanotusti ihan pihalla eikä olisi malttanut ollenkaan keskittyä. Rallyvideolta leikkasin suosiolla alusta pois kohdan, jossa perusasento oli silkkaa sähläämistä.. Hihna vähän taisi päästä kiristymään välillä ja varsinkin silloin, kun neiti collie yritti suunnata omatoimisesti eteenpäin.

Käsitinpä muuten aluksi väärin tuon askel oikealle -kyltin, joten uusittiin sitten se. Täyskäännös oikeaan (?) -kyltti yritti paeta kesken treenin, joten kävin pelastamassa sen. Melkoista sähläämistä tämä treenaaminen meidän osalta siis. Ehkä olisi pitänyt ruokkia ainakin Miru ennen treenaamista.

Nettakaan ei olisi malttanut tulla perusasentoon nätisti heti alkuun. Mokattiin ekassa täyskäännös kohdassa tekemällä väärä täyskäännös.. Ja spiraali oli ehtinyt vähän muuttaa muotoaan (suuntaansa)! Johan on. Katastrofaalista tällainen tuuli kyllä! Tuli kylmä. Ja yksi kyltti (ilmeisesti askel oikealle) karkasi jalkakäytävälle, kun aloimme kerätä kylttejä talteen. Minne lie sekin yrittänyt liftata..


Treenaamisen jälkeen lähdettiin Jaamankankaalle lenkkeilemään. Eikös Netta sitten kierinyt hevonpaskassa.. Ei sitä olisi huomannut kuin haistamalla. Pyh, Netta. Miru taas lenkiltä palatessa kävi yhdessä kohtaa maistamassa samaa herkkua, mutta onneksi se ei sortunut kierittelyyn. Uskomatonta, että Miru on jo viisivuotias, eikä sitä ole koskaan pesty kokonaan shampoolla.

Ideaksi tuli myös ottaa ryhmäkuva koirista ja se osoittautui erittäin vaativaksi operaatioksi. Lopulta koirat saatiin kuitenkin hetkeksi paikoilleen - ja sen jälkeen ne kaikki tulivat Netan johdolla pois. Mirun ilme tuossa kuvassa on kohtuullisen koominen.. Miru muuten vähän leikki Lotan kanssa.

Lotta, Calle, Netta ja Miru
Palasimme suunnilleen samaa reittiä takaisin etsiessämme kadonnutta hihnaa (Callen tai Lotan), muttemme nähneet sitä. Yhdessä kohtaa Netta sitten jäi haahuilemaan ja kun menimme lähemmäs sitä kohtaa, oli hihna siellä. Netta siis löysi pudonneen hihnan. Hyvä Netta!

Autoon mennessään Netta sai päälleen fleecehuovan, jotta se ei levittäisi hajuja autoon tai valjaisiinsa. Aika komea laahus kieltämättä... Oli pakko ottaa kotipihassa vielä kuva tästä ilmestyksestä. Sitten Netta pääsikin pesulle (pesulle joutuminen pitäisi sen mielestä kieltää lailla). Pesuhetkinä huomaa, miten kapea Netta oikeasti on.


Netan vuoron aikaan Miru muuten oli häkissä viltti häkin päällä ja siansaparo seuranaan. No, eikös viltti jossain vaiheessa pudonnut ja Miru keksinyt raapia häkin oveen kolme viiltoa (onhan se törkeää, että Netta treenaa). Peitin reiät sitten jesarilla..

Miru 1 - minä 2

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Käsken kevään ilmoille, että uusi kasvaa vois

Kaupunkialueella kevään tulon eittämättä huomaa. Meidän pihalla sitä ei huomaa vielä pitkään aikaan. Lumikasan perusteella voisi hyvin olettaa, että lunta on pihalla vielä vappunakin. Se ei olisi edes tavatonta - olihan pihalla lunta sinäkin vappuna, kun Vilkku tuli. Eikä muuten unohdeta pihan liukkautta. Yhtä uhkarohkeaa kertaa lukuun ottamatta olen tyytynyt käyttämään kenkiä, jotka eivät kuulu sarjaan liian liukkaat talvitennarit.


Netta sentään pääsi lumikasaan poseeraamaan toissapäivänä. Tämän kuvauksellisemmaksi ei pihaa oikein saa. Se aina kantaa leimaa nimeltä kotipiha, ja se leima yleensä pakottaa meidät kauemmas ottamaan kuvia. 


Monistin myös Netan, ei kun... Tämä oli vain tällainen kokeilu. Pihan lumivuoresta huolimatta kevät voisi jo saapua meillekin. Pian nimittäin voi olla tiedossa taas sellainen vaihe, ettei metsään voi mennä (ellei halua upota pehmeään lumeen).

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kuka siellä?


Nyt kokeillaan niin sanotusti kepillä jäätä ja heitetään pallo blogin lukijoille. Hoi, meillä on teille pari kysymystä, joihin olisi kiva saada vastaus!

1. Mitä kautta seuraat blogiamme? (Perinteisesti Bloggerin kautta, Bloglovinin, Blogilistan tai muun vastaavan kautta, Facebookissa vai kenties anonyyminä?)
2. Miten kauan olet lukenut blogiamme?
3. Miten ja miksi päädyit blogiamme lukemaan?
+ Postausehdotuksiakin saa heittää, jos niitä on.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Ja loistetaan kirkkaampaa kuin koskaan

Tänään lähdettiin Netan kanssa Joan agilitymölleihin Pärnävaaralle. Edellisestä agilitykerrasta oli vierähtänyt aikaa, koska joulukuun jälkeen emme olleet agijuttuja tehneet (mitä nyt kerran hallilla Netta teki yhden hypyn oma-aloitteisesti, kun kävimme peilin edessä yrittämässä treenata perusasentoa). Oodutksia ei siis ollut ja tavoitteena (toiveena) oli päästä tekemään vauhdikkaat radat.

Möllirata oli mukava ja suoraviivainen. Lähdettiin tavalliseen tapaamme lentävällä lähdöllä. Jo ennen rataa innostin Nettaa ja se olikin tarkkana ja innoissaan. Ja että se juoksikin tuolla radalla! Ei puhettakaan haistelusta tai hidastelusta vaikkapa puomilla. Yhdessä kohdassa hämmennystä meinasi aiheuttaa se, että törmäsin Nettaan.. Ja yhdessä vaiheessa Netta jäi hetkeksi putkeen, mutta tuli sieltä pois yhtä innoissaan. Sanonpahan vain vielä, että mikä vauhti ja into! Puhdas rata siis saatiin aikaan - ja jäi hyvä fiilis. Mieltä lämmittävää oli myös saada tutuilta hyvää palautetta Netan suorituksesta.



Kisaavien radassa oli jo haastetta. Rataantutustumisessa meinasin jo yhdessä vaiheessa harjoitella rataa väärin, hah. Onneksi huomasin sen itse. Jotenkin kokonaiskuva radasta jäi aika hataraksi, kun rataantutustumisen aika vielä loppui. Kun tähän vielä lisätään se, etten oikeasti hallitse mitään hienoja ohjauskikkoja hyvin, oli meillä hyvät ainekset melkoiseen soppaan.

Alku meni hyvin. Kolmosesteen jälkeen hyppy tosin veti Nettaa (hassu irtoaminen, eihän Netta yleensä ole tuollaisia tehnyt) niin, että hyllytimme. Kepeillä vika väli oli ongelmallinen, en sitten tiedä hahmottiko Netta valkoista keppiä kunnolla. Tosin todennäköisempi syy varmasti on se, että kepit ovat meillä muutenkin olleet vähän niin ja näin ja tässä on tosiaan ollut taukoa. Mietteitä, mietteitä.

Ennen keinua Netalla oli vauhti päällä ja pelkkä käsky (keinu) ei hillinnyt Nettaa, vaan se teki lentokeinun. Eihän se ennen ole sellaista tehnyt! Ei ainakaan noin korkealta (joskushan se on kyllä näyttänyt tippuneen keinulta keinun laskeutuessa, että en tiedä onko se ollut sitten tulkintakysymys). Kai siinä olisi voinut enemmän yrittää saada Nettaa hidastamaan, mutta en toden teolla uskonut Netan tekevän tuollaista loikkaa. Jälkiviisaus, paras viisaus.

Tuomari kehotti sitten tekemään keinun uudestaan ja  onneksi Netta ei säikähtänyt sitä juttua. Ja onneksi en itse ehtinyt kunnolla säikähtää, koska se olisi vaikuttanut koiraan. Tästähän onkin tullut kehotus jatkaa eräissä treeneissä, joissa keinun kanssa sattui sellainen osittainputoamisjuttu. Jatkettiin rata loppuun, mölleissä kun oltiin, mutta viimeistään tuon keinun jälkeen oma pakka kyllä levähti pahemman kerran. Hyvä fiilis jäi kuitenkin tältä radalta, vaikka sähläämiseltä ei vältytty. 



Sellaista se siis oli. Pisteet Netalle siitä, että se oli molempien ratojen ajan innokas ja motivoitunut. Innostin Nettaa jonkin verran ennen ratoja, mutta tällä kertaa Netta ei pahaenteisesti rapsutellut itseään tai haistellut maata paljoa ennen radalle menoa. Vähän vain, eikä rapsutusta tapahtunut pannan ja hihnan lentäessä pois. 

Saanko viekä varmaan miljoonannen kerran sanoa, miten hyvä fiilis näistä mölleistä jäi? Tauko son selvästi tehnyt hyvää. Netan kanssa harrastaminen ei aina ole ollut kaikkein helpointa, kun agilityjuttujakin miettii, ja niin tänään ei ollut haistelua tai hidastelua. Tosin minä sentään muistin juosta molemmilla radoilla! Enkä oikeasti jännittänyt paljoa, vasta ratoja ennen jännitystaso tuntui vähän nousevan (hyvällä tavalla, ei tästä varmaan mitään tulisi, jos ei yhtään jännittäisi). Mietitään sitten ekoja möllejä melkein kahden vuoden takaa.. Hyvä kun sain sinä päivänä syötyä aamupalan!

Kuuliainen, innokas, vauhdikas. Netta ♥ Mihin me tässä vielä oikein päädytään? Etenkin möllirata oli hyvää buustausta itsetunnolle, kun on tullut vähän ajateltua miten toivottomalta tokoon liittyvät asiat ovat viikonloppuna tuntuneet ja miten Netta muka ei osaa tai opi mitään. Ja silti se on oppinut selkäänhyppäämistempun ja monia muita juttuja. Ei se ole tyhmä. Hauskinta on, ettei kukaan edes koskaan ole sanonut, ettei Netasta olisi tokoon, vaan toivottomuudet tulevat jostain ihan muualta. Haloo pää, voisitko ymmärtää, että Netta on oppivainen, jos sille vain antaa tilaisuuden ja jaksaa yrittää. Siinä kaikki.

Ai niin, kävi sellainen juttu, että sijoituttiin mölliradalla. Sanoin Netan kisanneen jo (miten niin rehelliset periaatteet), mutta tuomari kutsui meidät silti hakemaan palkintoa, koska kyseessä oli hänen mukaansa toimitsijoiden virhe (ja kun ilmoittautumisessa kysyttiin kisaamisesta, sanoin Netan kisanneen jo). Jopas jotain!

Lelun sai valita vapaasti, niin otin tuollaisen Skinneezin, jossa on sisällä tyhjä muovipullo. Pullon yritän poistaa, niin Netalla on ainakin hetken ehjempi (joskin vinkumaton) kettu. Ja jälleen kerran pääsin toteamaan, etten enää koskaan osta Netalle nameja. Ainakaan ennen kuin vanhat loppuvat, koska sain synttärilahjan mukana kivan "ämpärillisen" nameja, jotka pääsevät treenikäyttöön. Tänään iltapäivällä ostin lisäksi kaksi pussia jauhelihakuutioita, joista aion myöhemmin tehdä nameja mm. treeneihin. Näemmä siis rikoin tavallaan ostamattomuuspäätöstäni.


sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Dynamiittii

Diandra - Dynamiittii
san. Ilkka Wirtanen, Henrik Tala & Sanni Kurkisuo

Kaksion seinät on kartonkia
Naapurista kantautuu naurua
Mut me ollaan hiljaa


Ne lauseet, joita mä en tahdo kuulla
Leijuvat tässä ilmatilassa
Mut me ollaan hiljaa


Sytytyslankaa poltetaan
Aika seisoo paikallaan
Mä en jaksais odottaa
Että leimahtaa


Raapaistaan sammunut liekki palamaan
Bensalla toistemme vaatteet valellaan
Ja loistetaan kirkkaampaa kuin koskaan
Viimeistä kertaa me ollaan, me ollaan
Dynamiittii


Jos voitaisiin lähtöruutuun palata
Pysähdyttäisiin hetkissä parhaissa
Mut me juostiin lujaa


Takana tulevaisuus loistava
Se ei täs pimeydessä meitä pelasta
Siks me ollaan hiljaa


Sytytyslankaa poltetaan
Aika seisoo paikallaan
Mä en jaksais odottaa
Että leimahtaa


Raapaistaan sammunut liekki palamaan
Bensalla toistemme vaatteet valellaan
Ja loistetaan kirkkaampaa kuin koskaan
Viimeistä kertaa me ollaan, me ollaan
Dynamiittii

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Kevät tulee, valo kooman lävistää

Liitytään mekin kevään ihmettelijöiden kerhoon ja todetaan, että kyllä on ollut niin nätti sää ettei ole tosikaan! Kävin Netan kanssa eilen kävelemässä suunnilleen yhdeksän kilometrin pituisen lenkin. Hanki kantoi tosi hyvin - jossain kohtaa lumi oli ehkä vähän pehmeämpää, muttei upottavaa kuitenkaan. Moottorikelkan jäljet varsinkin kantoivat erinomaisesti. Vaikeimpiin osuuksiin kuuluikin muun muassa piha ja pihatie, koska koko piha ja suurin osa pihatiestä oli jään peitossa.

Otin Netan eilen collietokoon mukaan ja heti alussa oli paikkamakuu. Aikaa täydet kaksi minuuttia ja välimatkaa reippaasti (koirat olivat hallin pitkän seinän päädyssä ja päätin tosiaan mennä ihan melkein vastapäisen seinän viereen). Netta ehkä vähän vaihtoi asentoa, mutta muuten se oli todella rauhallisesti ja nätisti. Hyvähyvä!

Vanhojen sääntöjen mukainen tokohyppy on kenkku ja parhaaksi osoittautui, että toistaiseksi käytetään sen kanssa namialustaa. Pitää taas kotona vahvistella perusasentoa, mutta hyppyäpä ei voidakaan kotona treenata. Liikkeestä maahanmenollekin voisi alkaa suoda ajatuksia...

Kun vielä treenien jälkeen käytiin porukalla heittämässä pieni lenkki, tuli Netalle tuolle päivälle aikamoinen kävelymäärä. Sehän kävi silloin aamulla jo isän sekä Mirun ja Vilkun kanssa lenkillä. Siksi treeni-idea oli ehkä vähän riskialtis, mutta ei ollut paikkiksessa ongelmaa. Aktiivi-Netta!

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Suuri Mursupostaus

En kyennyt voittamaan kiusausta laittaa otsikko tuollaiseksi. Miru siis vietti synttäreitään viime tiistaina (10.3.) ja ikää mittariin tuli viisi vuotta. Kun palataan ajassa viisi vuotta taaksepäin, oli Pirin kasvattajalla pentuja, meillä vain Vilkku ja suunnitelmissa vain minulle tuleva sheltti. Jossain vaiheessa keväämmällä isäni sanoi, että saattaisimme ottaa sen narttupinan. Toukokuussa lähdimme matkaan ja Miru mukanamme palasimme äitienpäivää edeltävänä lauantaina.

Voi veljet, miten pieni ja vaalea Miru on joskus ollut. Ei sillä, että se vieläkään isokokoinen olisi, mutta turkin värin muuttumisesta olen täällä blogissakin jo kirjoittanut. Ja koska pentuaikaan nyt juututtiin, niin Mirulla oli jo silloin tapana kieriä lattialla selällään. Samaa se tekee välillä vieläkin - kierii selällään ja marisee.

Hyvää ajanvietettä Mirun mielestä on myös mattojen ruttaus. Joskus se on seissyt sohvalla yrittäen kuopia sitä (ja marissut samalla), mutta eihän sohvasta ole siinä asiassa mihinkään. Ja jos Mirun turkki on kastunut, hankaa Miru itseään sohvaan.


Miru ei pentuna muuten tehnyt paljoakaan tihutöitä, mutta tuolien poikkipuita oli sen mielestä kiva pureskella. Ja joskus pentuajan jälkeenkin se on nähty yrittämässä samaa hommaa. Pureskeluintoa on voinut laannuttaa se, että Miru pureskeli sähköjohtoa pentuna. Ihmettelin sen haukkumista ja kun menin vanhempieni makuuhuoneeseen, näin johdon hieman kipinöivän. Onneksi ei käynyt mitenkään pahasti.

Pentuna Miru oli nirso. Sitten tuli Netta. Äärimmäisen nirsosta koirasta tuli siis äärimmäisen ahne. Nirso-Miru ei olisi välittänyt ruuasta, mutta kerran se ehti maistaa (astianpesukoneen) pesuainetta. Onneksi se ei taida enää kiinnostua sellaisesta.

Mirun edistys colliejuttujen parissa on ollut melko huimaa, kun miettii mistä lähdettiin. Aluksi jo auton pysähtyessä parkkipaikalle alkoi vinkuminen. Autossa odottaminen vaikutti mahdottomalta (nykyisin se saattaisi jo onnistua). Miru oli ihmeissään. Ja ensimmäiset collietreenit, joissa olimme, olivat syksyllä 2013.


Olen jo kertonutkin siitä, että Miru ei enää vingu auton pysähtyessä. Se odottaa hallilla häkissä mallikelpoisesti ja menee metallihäkkiin yleisesti ottaen namin perässä, eli sitä ei enää tarvitse sinne nostaa. Toisaalta Netan kevythäkki on paras vaihtoehto. Jos sen vain muistaisi aina ottaa mukaan.

Voehan Mursu ja treeneissä löytynyt tekemisen meininki! Varsinkin, jos lelu on taskussa, yrittää Miru aivan parastaan. Siis koira, joka kotioloissa yleisesti ottaen on se jääkuningatar. Uusia puolia löytyy nähtävästi aina ja kaikesta (ja kaikista).

Miruhan on ennen näitä colliejuttuja käynyt vain pentukurssin (samaan aikaan kuin Netta), tokon alkeiskurssin ja yhden kerran näyttelykoulutuksessa. Sekä koiraleirillä. Siellä se yöllä läähätteli ja vinkui, kun se ei ole niin tottunut vieraisiin paikkoihin.


Neiti Kohtalon Koira pitää (tai yrittää pitää) alamaisensa kurissa Pahan Silmän eli katseensa voimalla. Aina se ei vain ihan tehoa, mutta pääosin Netta ja Vilkku antavat Mirun olla se ruhtinatar, jollaisena se taitaa itseäänkin pitää. Ruhtinatar Miru.

Sellainen on Mursupinaatti. Harrasteleva kotikoira, jonka lempilelu on iänikuinen narulelu. Muilla ei niin ole väliä. Ja nameista menee aivan kaikki. Maullakaan ei siis ole väliä, tuumaa Miru, kunhan nameja vain on. Niin hillitty Miru, joka kuitenkin pitää joskus ihmeellistä kiljumista ennen ruokintaa (tähän olen yrittänyt puuttua molempien soopelien osalta) ja joka ei halua ihmisten juoksevan sisällä. 

Vielä myöhästyneet onnittelut siis Mirulle. Nyt olet viimeistään Oikeasti Aikuinen Koira, vaikka jo nuorena aloit olla aikuismainen.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Jopas jotain

Täällä taas. Jo toista kertaa saman päivän aikana. Ensinnäkin on sellaista ilmoitusluontoista asiaa, että perustin Netalle kotisivu, jotka löytyvät täältä. Sivuilla on toistaiseksi samat esittelytekstit kuin blogissa, mutta tarkoitus olisi tehdä sinne paremmat esittelytekstit ja saamalla muokata hieman koirien sivuja blogin puolella. Että sellaista!

Mirun synttäripostausta lupailin jo Vilkun postauksessa ja jonkinmoinen Mursu-postaus on varmasti tulossa. Kuin myös videota synttärisankareiden kakunsyönnistä. Ja varmaan siitä ja tästä ja tuosta ja mitä nyt ikinä joskus keksinkin. Tässä on vain sellainen pieni juttu, että työkokeilu alkoi viime viikolla ja lisäksi pääsykokeisiin lukemista täytyy taas jatkaa, joten blogi saattaa välillä jäädä vähemmälle huomiolle.

Maanantaina tie vie meidät agilitymölleihin. Viimeinen treenikerta oli joulukuussa, mutta eihän se tarkoittanut vielä totaalista agilityn hylkäämistä. Eikä noita möllejäkään pilvin pimein ole, joten tartutaan tilaisuuteen, kun sinne päästään.

Tiedossa olevista mätsäreistä en osaa sanoa juuta tai jaata, kun en vielä tiedä, päästäänkö kumpaankaan niistä... Päivämääriä en ulkoa muista, mutta lauantaipäivistä on kyse. Ei voi mitään, jos ei päästä, vaikka olisihan se ihan hauska joskus käyttää Miruakin jossain.

Niin, Miru! Rally-tokokisat kiinnostaisivat kovasti, mutta aika näyttää ovatko Joan kisat (9.5.) mahdolliset. 3.5. tosin olisi kisat Imatralla, ei siis kovin kaukana. Kamalasti on näitä no-jos-nyt-vähän-katsellaan-juttuja. Totuuden nimissä collieiden rally-tokomestaruuskilpailu Jyväskylässä houkuttelisi myös, mutta se on vasta heinäkuussa.

Sellainen kuulumispläjäys tällä kertaa. Jospa ensi kerralla palattaisiin blogin äärelle vähän muissa merkeissä. Ja vaikka uusien kuvien kanssa. Toistaiseksi ainoat "oikeat" maaliskuun koirakuvat kun ovat Vilkun synttärikuvat. Siksi tässä alla on kuva Mirusta helmikuussa.

Vuosikymmen pelis, eikä koskaan palaa alkuu

Maaliskuu on synttärikuu. Miru täytti eilen viisi vuotta (postaus siitä tulee myöhemmin, en eilen ehtinyt kirjoittaa) ja tänään Vilkku täyttää peräti 10 vuotta! Pyöreitä vuosia siis juhlitaan. Suskun jälkeen Vilkku on meidän koiristamme ensimmäinen näinkin vanhaan ikään yltänyt koira.

Mitenkäs ikä on sitten alkanut näkyä? Jossain vaiheessa huomasin Vilkun alkaneen haalistua. Se ei siis ole varsinaisesti harmaantunut, vaan tuo turkin vaalea osuus on alkanut muuttua valkeaksi jaloista, "kulmakarvoista" ja suupielistä. Reunoista haalistuva koira siis! Jossain vaiheessa luulin Vilkun hännänkin haalistuneen, mutta siinä on tainnut aina olla vähän vaaleaa kärjessä.

Iän myötä Vilkulle on myös tullut jonkin verran rasvapatteja. Niistä isoin taitaa olla Vilkun reidessä (sieltä Vilkku on joskus natustanut, mutta patit eivät kaiketi ole vaivanneet). Lisäksi Vilkku on välillä nuollut jalkojaan, mistä syystä sillä oli syksyllä särkylääkekuuri. Voi nimittäin olla, että niveliin on vähän koskenut.


Käytöksestä ei Vilkun ikää uskoisi - ei ainakaan lenkeillä. Samalla tavalla se porhaltaa edelleenkin... Ja sisällä se on yleisesti tainnut olla rauhallinen. Vilkun kuulo on tosin tainnutheikentyä, sillä se ei enää aina ole skarppina, kun auto vaikka ajaa pihaan. On tällaista autojen huomaamattomuutta ollut ennenkin, mutta tosiaan kuulon heikkenemistä en ihmettele ollenkaan. Onhan se koiralle tuossa iässä jo luonnollista.

Muita vanhenemisen merkkejä ei oikeastaan ole. Vilkku on hyvässä kunnossa (syksyllä se kuulemma sai eläinlääkäriltä hyvää palautetta lihaksistaan) - lihaksikas koirahan se on. Painokin taitaa olla juuri passeli. Steriloinnin jälkeenhän Vilkku lihoi ja esim. seitsemän vuotta sitten se oli kuvista päätellen pulskassa kunnossa. Sitten jossain vaiheessa se ei tahtonut lihoa mitenkään. No, parempi tietysti niin, ettei se liho kovin herkästi. Senior

Tuosta kuonon jäljestä sen verran, että satunnaisten rasvailujen myötä siihen on alkanut kasvaa karvaa. Pitäisi siis muistaa rasvailu, vaikkei tuo jälki kipeä olekaan. Ajattelin vain mainita tämän, niin ei tarvitse erikseen kysyä.


Mikäs on Vilkun saldo näiltä kymmeneltä vuodelta? Lukuisia opetuksia omistajille. Voitettu eroahdistus. Monta pureskeltua sohvaa ja muitakin pureskeltuja juttuja (mm. kaiuttimet ja keittiön tuolit). Naarmuja keittiön pöydässä. 

Mitähän "legendaarista" Vilkku olisi tehnyt? Karkureissujen määrästä ei ole voinut pysyä perillä, mutta syksyn 2010 jälkeen (koiraportti tuli taloon) karkuun pääseminen ei ole ollut niin helppoa. Lokakuun alussa Vilkku oli neljä tuntia karkuteillä. Ei siitä sen enempää, mutta kyllähän tuollainen jonkun verran hätkähdyttää. Onneksi Vilkku kaikesta päätellen ei ollut kuitenkaan liikkunut kovinkaan pitkän matkan päässä kotoa. Yötä se muuten ei ole koskaan ollut pois kotoa, ja sen suuntavaisto on ilmeisen hyvä. 

Sydämentykytyksiä Vilkku on aiheuttanut omistajille mm. silloin, kun se nuorempana lähti uimalla sorsien perään. Se ei osannut silloin (eikä varmaan vieläkään) arvioida, miten omat voimat riittävät. Uipa Vilkku myös nuorempana kerran saaresta mantereelle (matka ei ollut pitkä). Melkoinen uimamaisteri se siis on, niin rauhallisesti se polskii. Eikä unohdeta sitä kertaa, kun se yhtenä syksynä vuosia sitten ui virtaavan joen yli. Siitä tosin seurasi vesihäntä. Ehkä Vilkku luulee olevansa jonkin sortin lintukoira tai muuta vastaavaa.


Sellainen hömelö on Vilkku. Varsin lempeä ja kovasti rakkauttaan osoittava kaveri. Varustuksena on usein heiluva häntä, joka parhaimmillaan aiheuttaa kunnon "paukutuksen" osuessaan vaikkapa seinään. Rumpalikoira.

Vilkku on nöyrästi (ainakin näennäisesti) hyväksynyt Mirun valta-aseman ja Nettakin joskus hyppii Vilkun silmille tarhassa (voi Netta, Netta), eikä Vilkku mene siitä moksiskaan. Mutta samalle kupille Mirulla ei todellakaan ole asiaa. Tällainen on aiheuttanut tappelutilanteita Vilkun ja Mirun jäljellä. Joskus ehkä pari viikkoa sitten Miru kerjäsi verta nenästään tunkemalla kuonoaan kohti lautasta, jota Vilkku nuoli. Vilkku ärähti, mutta onneksi Miru ymmärsi perääntyä.

Hauskaa on se, että Vilkku päästää yleensä (ei kuitenkaan aina) Netan nuolemaan samaa lautasta. Netta, pieni poikkeus. Ja kun Vilkku on ärähtänyt Netalle varoittavasti, on Netta vain vetäytynyt pois tilanteesta. Selkeä ero soopeleiden toiminnassa. Ja mitään rähinää Vilkun ja Mirun välillä ei siis normaalisti ole, vaan ruokatilanteet ovat olleet ainoita tämän jutun aiheuttajia.


Sellaisen stoorin saitte 10 vuotta täyttäneestä Vilkusta. Paljon onnea, Vilkku! Vappuna juhlitaan sitten sitä, että Vilkun tulosta meille on 10 vuotta.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Vinkkinurkka: pelihetki

Nyt alkunsa saa uusi (epäsäännöllinen) määrittelemättömän pituinen postaussarja - vinkkinurkka. Ensimmäisessä vinkkinurkassa esillä on Hau-Hau koiravisa, joka on pakkauksen mukaan "hauska tietopeli iloisille koiran ystäville" ja jonka on toimittanut Olli Haikka.


Meille tämä peli on rantautunut kirpputorin kautta joitakin vuosia varmasti enemmän kuin viisi vuotta sitten. En muista, oliko pelissä ostohetkellä nappulat ja noppa, koska tällä hetkellä niitä ei laatikossa ole. Tosin muistelisin nappuloiden muuttaneen Afrikan Tähden laatikkoon, eikä meillä kuitenkaan pelata kahta peliä samaan aikaan, joten hyvin voi lainata toisen pelin noppaa ja nappuloita.


Sääntöjä en nyt selosta. Meillä tätä peliä on pelattu vähän soveltaen, sillä jo silloinkin pelissä kestää todella kauan. Jos sääntöjä noudatettaisiin aivan orjallisesti, menisi varmaan ikä ja terveys ennen maaliin saapumista. Pelilautoja siis on neljä (kaksi pahvilautaa, joiden molemmilla puolilla on erilaiset laudat).


Pelin hauskin osuus ovat kysymykset, joista on eittämättä ollut suurta hupia. On kompakysymyksiä ja ties mitä. Kysymykset jakautuivat lääketieteellisiin, yleistietoon, rotuihin ja harrastuksiin. Kysymyksistä (jotkin liittyivät vuoteen 1991) päätellen peli on 1990-luvulta, joten osa asioista on jo ehtinyt muuttumaan. Aina ei edes ole vastausvaihtoehtoja ja tänään, kun kavereiden kanssa kortteja luettiin, löytyi yksi kysymys, jonka alla ei edes ollut vastausta. 

Sanatarkasti en kysymyksiä muista, mutta on mm. ollut kysymys siitä, miksi narttukoiralla ei voi olla kivessyöpää tai -kasvainta tai jotain muuta vastaavaa. Tänään löytyi kysymys, joka liittyi uroskoiraan ja synnyttämiseen. Ensimmäiseksi mainittuun kysymykseen vastauksena oli tietenkin, ettei narttukoiralla ole kiveksiä ja toiseen, etteivät urokset synnytä. Lisäksi muistan typistämisaiheisen kysymyksen, jonka vastauksessa luki, että kaikki vaihtoehdot ovat vääriä, sillä koirien typistäminen on kielletty. 

Melko hauska peli siis, vaikka haasteita löytyykin. Eipähän käy aika pitkäksi, kun voi ihmetellä joitain kysymyksiä (ja vastauksia). Niin kuin sitä, että sekarotuisia koiria yhden kortin mukaan kutsutaan bastardeiksi. Kerran kysyttiin rautakansleri Otto von Bismarckin koiran rotua, ja muistanpa osanneeni joskus vastata oikein koiran kylkiluiden määrän, kun olin joskus kortteja selaillut.

Tämä peli täytyy ehdottomasti ottaa mukaan sitten, kun muutan pois kotoa. Pitäähän tätä iloa levittää muillekin. Sattuisiko kukaan tietämään muita hauskoja (ei mielellään esim. lapsille tarkoitettuja) koirapelejä? 

Mistä näitä katselukertoja oikein tulee?

Tänään huomasin, että 70 000 katselukerran raja on mennyt rikki. 60 000 katselukerran raja rikottiin viime vuonna marraskuun lopulla. 10 000 katselukertaa tässä ajassa eli käytännössä kolme kokonaista kuukautta ja tämä maaliskuun ensimmäinen viikko. Ohhoh.


Sitten asiaan. Netta pääsi eilen Mirun sijasta tokotreeneihin, joskaan tokojuttuja ei tehty, vaan lähinnä temppuja. Kartion kiertämistä sun muuta. Neiti Nappulavarvas yritti kovasti haistella, minkä seurauksena menin piiloon. Varovasti, Nepunen, noiden haisteluiden kanssa. Muuten voi omistaja kadota...

Tänään käytiin vapaavuorolla muutaman collien (ja niiden omistajien) voimin. Paikkamakuussa da Mursu ei oikein tahtonut malttaa pysyä. Pöh. Mutta nyt meillä on "rallyjuttuja" (= pääosin seuraamisjuttuja) videolla! Ekaksi tehtiin ilman hihnaa, kun silloin on huomattavasti helpompi lopuksi palkata lelulla. Lelun olemassaolonhan Mursunen tiesi - siitähän se eniten intoa saa.

Heh, koiran kiertämisen jälkeen Miru ei heti meinannut tajuta, että matkaa saa vielä jatkaa. Neiti Kotikoirasesta on kuoriutunut mukava harrastuskaveri, jolle on tullut motivaatiotakin näihin hommiin. Melkoista kehitystä siis verrattuna aikoihin joskus menneisyydessä. Vaikka harrastuspotentiaalinsa Miru näyttääkin eniten hallilla.

Tehtiin myös pujottelua (edestakaisin) ja spiraalia. Näitä juttujahan ollaan aiemmin tehty niissä yksissä pihatreeneissä. Ja kun Mirusta vielä löpistään, niin aluksi sitä epäilytti estevarastossa oleva häkki, mutta lopulta se suostui sinne ilman namejakin (aluksi se piti siis houkutella siihen paikkaan, jossa häkit nykyisin ovat, kun en muistanut ottaa omaa mukaan).



Hitsi vie, kun en oikein tiedä, onko 9.5. vapaa. Silloinhan olisi Liperissä rallykisat. Toisaalta sunnuntaina 3.5. olisi kisat Imatralla ja sinne ei olisi kamalan pitkä matka. Mirun kanssa olisi siis tarkoitus jonkinmoista kisailua aloittaa. Ja myöhemmin tietysti Netan kanssa, mutta ehkä ensin on parempi aloittaa Mirun kanssa. Se kun tuskin reagoi jännitykseeni niin kuin Netta. Niin, ja heinäkuussa olisi collieiden rally-tokomestaruuskilpailu Jyväskylässä.

Tänään treenasin Netan kanssa selkäänhyppäämistemppua. Aluksi sängyltä ja sitten ihan lattialta. Yksi kerta matalammalta ja sitten Netta jo hiffasikin. Kädellä avustaminen on toki tässä hieman haastavaa ja yhdessä vaiheessa äiti saikin toimia avustajana. Mutta niin, mahdottoman taitava tuo Netta!

Mirua yritin opettaa antamaan tassua, mutta lopulta sitkeyteni ei riittänyt odotteluun (koska Miru ei tarjonnut juuri mitään). Hop!-temppu (selkäänhyppäämistempun ns. esiaste) karsiutui myös harjoiteltavista ja kapulan pito astui ohjelmaan. Miru ei vain olisi tahtonut ottaa kapulaa suuhunsa - ja kun kapula oli lattialla, se katsoi parhaaksi huomauttaa Netalle, että kapula on sen (Netta liikkui sen jälkeen hyvin hitaasti).

Ja eikös Miru luullut jo kapulaa puruleluksi yhdessä vaiheessa. Toisesta päästä kiinni ja tassu päälle. Ei Miru, ei ihan noin. Kapulaan tarttumisesta se kiinnostui sitten, kun kapulasta tavallaan tuli "saalis". Muuten kapula taitaa olla Mirun mielestä aika tylsä... Ja sai Nettakin kapulan pitoa harjoitella samaan tapaan kuin ennenkin. Se tosin yritti harjoituksen lopuksi kiikuttaa kapulan tuunattavaksi.

Tällaista on elämämme ollut tänä viikonloppuna. Mitähän sitä seuraavaksi keksisi? Joko joskus muistaisi ottaa rallykyltit hallille mukaan? 

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Hankintoja, hankintoja

Tänään tuli Zooplussan paketti, jossa oli mitäs muutakaan kuin Netalle tilatut uudet Allsafe-autovaljaat. Koko on M ja se on passeli, kun se säädetään tarpeeksi pienelle (eli etuosa säädetään mahdollisimman pieneksi). Mirullekin nämä valjaat mitä ilmeisemmin mahtuvat. Hintaa oli tilaushetkellä 49,90 € tuolla koolla, nyt näkyvät hinnat vähän nousseen. Mutta heihei muut autovaljaat, me siirrytään nyt näihin.

Helmikuun lopulla tuli myös käytyä Biltemassa ostamassa koirashampoo hintaan 3,69 €. Ja shampoota on tuossa pullossa litran verran, joten luulisi joksikin aikaa riittävän. Kuva on tällä kertaa mustavalkoinen, kun en jaksanut ruveta säätämään minkään asian kanssa erikoisemmin - en kameran tai kuvankäsittelyn.