Valtakunnassa kaikki hyvin

Nyt taitaa olla aika päivittää tätäkin blogia. Vaihdoin vihdoin ja viimein bannerin, sillä johan sitä edellistä tuli katsottua yli vuoden tai melkein kahden vuoden ajan. Vaihtelu virkistää ja niin edelleen. Vielä kun olisi tuoreita kuvia, mutta kaikki tänä vuonna otetut kuvat ovat kännykällä otettuja. Ne päätyivätkin tähän postaukseen.

Niin kuin olen aiemminkin maininnut, olen tällä hetkellä vaihdossa. Paikkana on Graz, Itävallan toiseksi suurin kaupunki. Vaihtojuttuja on omassa blogissani. Vaihtovuosi on tietysti syy siihen, miksi kuvamateriaalia ja asiaa koirista on hyvin vähän. Olin Suomessa lomalla helmikuussa ja sitä ennen joululomalla. Seuraavan kerran menen sinne vasta kesällä vaihtovuoden loputtua. 

Netta ominaisella kyttäyspaikallaan | Miru ja Vilkku allekirjoittaneen sängyssä

Kun helmikuussa saavuin kotiin, oli koirien vastaanotto aika laimea. Netta ja Vilkku sentään vaivautuivat tulemaan eteiseen, mutta Mirua ei kiinnostanut. Se makoili toisessa huoneessa lattialla ja kun menin sinne, se heilautti häntää ehkä kerran. Kiitos vaan tästä innostuksesta, kun toinen palaa kotiin ulkomailta.

Lauma voi ja kuuluu edelleenkin voivan hyvin. Talvella Vilkku välillä nieleskeli hassusti ja kuulemma tekee sitä edelleen välillä. Kyseessä on ilmeisesti närästys ja eri ruokiakin on kokeiltu, mutta nyt on kuulemma helpottanut kun Vilkku on saanut ulkona syötyä sammalta. Ilmeisesti sammal jotenkin auttaa.

Uninen Netta

Maaliskuussa Miru täytti seitsemän vuotta ja Vilkku kaksitoista. Netalla on synttärit reilun viikon päästä. Sitten sekin on seitsemänvuotias. Millään en tahtoisi uskoa, että ensi vuonna mätsäreissä kutsuu jo veteraaniluokka. Tai parhaimmassa (pahimmassa?) tapauksessa jo tänä vuonna, jos ikäraja on seitsemän vuotta. Miten on mahdollista, että pian kaikki koiramme ovat ikänsä puolesta "virallisesti vanhoja"?

En itse asiassa edes muista, milloin viimeksi olen ollut jossain koiratapahtumassa. 2016 oli ainakin möllitoko, joten ehkä silloin oli jotain muutakin. Ai niin, Miru kävi rallykisoissa. Olikohan vielä jotain muuta? Jospa tänä vuonna päästäisiin johonkin mätsäriin. Ja Mirun pitäisi metsästää viimeinen hyväksytty tulos rallysta, jotta se saisi koulutustunnuksen.

Namin odottamista, Miru ei voi irrottaa katsettaan keksistä

Koiraharrastuselämä tuntuu nyt kovin kaukaiselta, kun on tottunut jo elämään ilman sitä puolta. Koirajuttujen parissa meni kunnolla se viisi vuotta Netan kanssa ja muutenkin käytännössä koko teiniaika. Missään nimessä en kadu mitään, enkä edes osaisi kuvitella, että sille ajalle olisi ollut jokin muu vaihtoehto. Se oli sitä aikaa ja tämä on nyt tätä.

Olisihan se hauskaa, jos tänne blogiin olisi enemmänkin asiaa. Ehkä vielä joskus. Blogin kulta-aika on tosin auttamatta ohi, mutta katsotaan onko jatkossa lisää kirjoitettavaa. Tässä alla vielä loput kuvat helmikuulta.

Käytiin Callen kanssa lenkillä

Rapsutukset kelpasivat

Hömelö koira, jonka suuhun sai laitettua keksinpaloja, eikä se tajunnut

Vilkkua ei kiinnostanut nousta sohvalle hakemaan namia

Pakattavien tavaroiden päällä nukkuminen on aina hyvä idea