torstai 18. syyskuuta 2014

Treenikassin sisältö

Päätin tehdä esittelypostauksen treenikassimme sisällöstä. Ja tämän kuvaamisen vuoksi innostuin käymään kassin sisällön läpi ja tsekkaamaan paikkoja, joissa voisi olla jotain treenikassiin kuuluvaa. Treenikassi on mukana lähinnä agilitytreeneissä (hah, käydäänkö me muissa treeneissä?).


Treenikassina tosiaan on pitkäkahvainen kangaskassi, jonka saimme PoKSin vappukisoissa, kun sijoituimme yhdellä radalla kolmansiksi. Tätä ennen käytössä on ollut milloin mitäkin. Ainakin Pompan kassi ja ilmeisesti joskus Marimekon laukku. Tämä on kuitenkin osoittautunut parhaaksi pitkien kahvojensa ansiosta, vaikka jokin reppu olisi varmaan kätevämpi, jos treenaisi enemmän. 


Eteisestä pelastin namialustana toimineen Oivariini-rasian kannen ja Marimekon laukusta tai Pompan kassista nuo lihalastut ja naksuttimen. Naksuttimia meillä on kolme ja niistä kaksi on ties missä. Jotain nameja nyt on aina hyvä olla mukana varmuuden vuoksi, jos varsinaiset namit pääsevät joskus unohtumaan. Varsinaisina nameina mukana on nykyisin joko broilerin kivipiiroja, broilerin sydämiä tai lihapullia. 


Leluosasto on hämmästyttävän suuri siihen nähden, ettei Netta oikein leiki. Kassiin pitäisi haalia vappukisoista saatu fleecevetolelu, jonka sijaintia en tiedä. Kuvassa ylempänä on Berran namitaskullinen lelu ja alhaalla itse tehty lelu, jonka nahkaosassa on paikka namille ja myös vinkupilli.


Joku ehkä muistaakin, kun keväällä (?) esittelin leluja varten tekemiäni namitaskuviritelmiä. Sellainen on Kong Wubba -lelussa sekä narupallon narussa. Sininen vinkupallo on Netan tämän vuoden synttärilahja.


Ankkalelu on.. ankka. Toisessa lelussa taas on namitasku. Kyseinen lelu on Netan puolivuotislahja liki neljän vuoden takaa. 


Kärsinyt rottalelu on ollut (aikoinaan) eniten treenikäytössä, joskin puremisjälkensä se on saanut kotona. Namitaskuviritelmä korvasi aiemman menetelmän, jossa lelussa oli naru ja narussa sukka. Skinneez-flamingokin on Netasta kiva, mutta pitäisi etsiä myös vinkupillinsä menettänyt Skinneez-kettu.


Kassissa on myös pääsiäismunien muovisia sisäjuttuja, koska niihin voi laittaa namin. Tämä oli meidän villitys keväällä. 

Siinäpä se sitten oli! Enemmän turhaa kuin tarpeellista, mutta eipä tuolla kassilla paljoa painoa ole. Jossain vaiheessa tulee myös postaus treeniliiveistä ja -taskuista, mutta ei kaikkea kerralla. 

2 kommenttia

  1. Miten teillä muuten toimi toi namimunasysteemi? Innostuiko Netta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oikeastaan mitenkään erikoisesti kun tuo on päässyt unohtumaan, oli lähinnä vaihtoehto sille, ettei tarvitsisi namia heittää suoraan maahankaan (ettei lietsoisi haistelua, vaikka olenkin muistaakseni joissain treeneissä namin maahan heittänyt).

      Poista