Mene vaan, mä voin kääntää pään

Tähän viikkoon on mahtunut monta stressaavaa tai jännittävää asiaa. Englannin yo-kuuntelu maanantaina, historian esitelmä keskiviikkona ja tekstitaidon yo-koe perjantaina. Vaan mitäpäs tuosta, pitäähän pienen ihmisen kahmia itselleen stressitekijöitä lisää ilmoittamalla koiransa agilitykisoihin viikonlopulle.

Niin. Me tosiaan kisattiin eilen ja tänään kotikisoissamme yhteensä kahden radan verran. Eilen osallistuttiin B-hyppyradalle, joka oli ykkösten viimeinen rata (sainpahan nukkua vähän pidempään) ja tänään A-agilityradalle , joka oli tietysti ensimmäisenä. Eilen tuomarina oli Jari Tienhaara ja tänään Anne Savioja. 

Minun oli muuten tarkoitus julkaista syksyn treenipostaus jossain vaiheessa, mutta huolimattomasti onnistuin poistamaan kyseisen luonnoksen. Tarkoitukseni kun oli poistaa toinen luonnos... Että se siitä sitten, en minä niitä kaikkia muista, enkä jaksa muistellakaan. Käytiin joka tapauksessa parilla vapaavuorolla tuloksena huomio siitä, ettei vapaavuorolla treenaaminen oikein ottanut sujuakseen.. Sekä muutamat omat treenit. Lupailemaani keppiprojektipostaustakaan ei tule, kun projekti kesällä vähän kariutui. 

Niin, sitten asiaan. Eilen herätessäni minua ei jännittänyt, mikä hämmästytti minua. Vasta kisapaikalla jännitys alkoi sitten tulla enemmän esille. Ennen omaa vuoroa yritin pitää Netan toimeliaana teettämällä sillä innostavia temppuja, jotta koko juttu ei menisi haisteluksi. 

Radalla otettiin lentävä lähtö, kuten olin suunnitellutkin. Ja Nettahan ei jäänyt haistelemaan, mikä on mielestäni pääasia koko jutussa. Hyllytettiin kuitenkin, koska Netta kielsi yhden esteen ja annoin sen mennä seuraavalle. Totesin vain Netalle: "No mene vaan." Siitä matka sitten jatkui. Haistelua tuli kentän laidalla kohdassa, jossa jokin muukin koira oli jäänyt haistelemaan. Mutta koiramukaan ja rataa loppuun. Kepeillä tuli kämmäilyä ja vähän jäädyinkin hetkeksi, mutta ei jääty sitä kohtaa enää hinkkaamaan. 

Tänään ei myöskään heti aamulla tullut perinteistä kisajännitystä. Oloni oli kisapaikallanikin yllättävän tyyni, kun ei edes rataantutustumisessa alkanut jännittää. Onkohan musiikilla osuutensa asiaan? Mutta omaa vuoroa odotellessa jännitys alkoi taas hiipiä esiin. 

Taas kerran lentävä lähtö. Hyllytettiin jo ihan alussa, koska ei jääty tokaa estettä korjaamaan. Ei sillä meille niin väliä ole. Ennen putkea Netta löysi kentän laidalta hajun.. Mikähän niin hyvä haju oli? Ja noita esteiden väliin jäämisiä tuli enemmänkin. Tarkempaan videon analysointiin en tällä hetkellä jaksa alkaa, mutta näihin olen varmasti syynä vain minä - ja vain yhtä tällaista tapausta korjailtiin. Taas keppimokailua. Lopussa jäi yksi (?) väli suorittamatta, mutta antaa olla. 

Ja joo. Tiedostan kyllä keppiongelmamme. Netta on muistaakseni pääsääntöisesti mennyt kepit treeneissä kokonaan hitaasti (ja kyllä, tiedän, että pitää treenata myös vauhtia), paitsi yksissä treeneissä ilmeisesti toistomäärät alkoivat sitä uuvuttaa (tehtiin rataa muutaman kerran). Ja tiedän myös, että tälle on syytä tehdä jotain. Että on syytä treenata lisää. Tiedän sen erittäin hyvin. 

Oma motivaatio on vain lievästi sanottuna ollut hukassa (joojoo seliseli), mutta nyt kisojen (ja talkoopuuhien) jälkeen agilyinnostus on taas noussut. Aluksi mietin koko ilmoittautumista ja ehdin jo katua sitä ennen kisoja, mutta ei se minun mielestäni niin kamalaa ollut (siis se, että menimme). Minulle on tällä hetkellä pääasia, että näistä kisoista jäi positiivinen fiilis, että innostukseni tuli takaisin ja että Netta ei vetänyt koko rataa haistellen. 

Suunta on vain ylöspäin ja pohjamudissa uinut agilityinnostus lähetetään uuteen lentoon ainakin hetkeksi. Toivottavasti tämän vuoden loppuun asti. Ensi vuonnahan me ei enää olla aikeissa jatkaa (olen toivottavasti vain puolisen vuotta Pohjois-Karjalassa jne.). 

Tässä vielä video molemmista radoista. Tuli mammuttipostaus mutta nyt kävi näin, kun oli paljon asiaa.