perjantai 6. huhtikuuta 2018

Netta Helsingissä

Sunnuntaina palatessani kotimaisemista Helsinkiin otin Netan mukaani. Netan on nyt tarkoitus lomailla hetki täällä eteläisemmässä Suomessa. Junamatka meni hyvin, mitä nyt juna oli kaksi ja puoli tuntia myöhässä (asiasta lisää omassa blogissani).

Netalla on ollut ihmettelemistä muun muassa hajujen osalta. Ulkoillessa pitäisi koko ajan olla haistelemassa jotain, mikä tarkoittaa, ettei eteneminen ole kovinkaan nopeaa. Rappuset puolestaan ovat Netan mielestä vähän jännittävät, mutta kyllä se kuitenkin enimmäkseen uskaltaa kävellä ne.

Tiistaina käväistiin vanhoilla kotikulmilla Vantaan Koivukylässä. Siellähän minä ennen Helsinkiin muuttamista asuin ja Nettakin asui siellä pari kuukautta, minkä lisäksi se oli siellä kerran käymässä kotikotiin muuttamisen jälkeen. Vanhat kotikulmat tosin taitavat olla omistajalle nostalgisemmat kuin koiralle.

Netalla on kuulemma ollut virtsankarkailua ja yksi pieni vahinko on sattunut täälläkin. Muistelen lukeneeni virtsankarkailun olevan yleistä leikatuille nartuille. Oli sillä sitä kai joskus nuorempanakin ihan vain pari kertaa, mutta nyt sitä on ilmeisesti ollut vähän enemmän.

Tuntuu vaikealta uskoa, että Netta täyttää tässä kuussa kahdeksan vuotta. Kahdeksan! Pienestä Nepukaisesta tulee virallisesti veteraani-ikäinen. Sitten laumassa onkin kolme veteraani-ikäistä. Vaan eipä Netan ulkonäöstä uskoisi, että pian kolkutellaan mätsäreissä vetskukehien ovia.


Ei kommentteja

Lähetä kommentti