sunnuntai 4. joulukuuta 2011
lauantai 3. joulukuuta 2011
Kolmas luukku
Testi
Olisitko Netta, Miru vai Vilkku?
Olisitko Netta, Miru vai Vilkku?
1. Millainen olisi ulkonäkösi, jos olisit koira?
a) Lihaksikas
b) Normaali, kaikin puolin keskimääräisen kokoinen
c) Pieni ja siro
2. Millainen on luonteesi?
a) Hössötän koko ajan ja tietyissä tilanteissa en kuuntele muita lainkaan. Rakastan perhettäni yli kaiken.
b) Olen usein pidättyväinen, mutta silti (tai ehkä juuri siksi) porukan pomo. Paljastan hövelin puoleni vain muutamille.
c) Olen vieraita kohtaan ujo, mutta omassa porukassa sählään aina muiden mukana. Toisinaan otan muista mallia. Olen myös aika herkkä.
3. Millaisia vaatteita ja asusteita käytät?
a) Luottovaatteet ja –asusteet kunniaan! Lempparit hajoavat joskus käsiin, mutta silloin ostan uuden hajonneen tilalle. Samat tuotteet pyörivät vuodesta toiseen.
b) Luottokamat ovat kaikki kaikessa. Samalla mennään aina.
c) Niitä on paljon erilaisia, niin arkeen, kuin juhlaankin.
4. Mielipiteesi uimisesta
a) Rakastan sitä
b) En ole koskaan uinut
c) En pidä siitä
5. Miten usein laiskottelet?
a) Silloin, kun minulla ei ole muutakaan tekemistä
b) Aina ja kaiken aikaa, jos ei vain ole ruoka-aika tai jos en joudu komentamaan muita
c) Vain väsyneenä, muulloin teen vaikka mitä
6. Mikä on kengänkokosi?
a) 39-40
b) 38-39
c) 36-37
7. Miten sopeudut kaupunkielämään?
a) En kovin hyvin
b) Alkusähläyksen jälkeen se alkaa sujua
c) Melko hyvin
8. Mikä on lempiruokaasi?
a) Liha ja oikeastaan melkein kaikki paitsi kasvikset menevät
b) Kaikki käy
c) Melkein kaikki
ENITEN…
a-vastauksia:
Olet Vilkku
b-vastauksia:
Olet Miru
c-vastauksia:
Olet Netta
perjantai 2. joulukuuta 2011
Toinen luukku
torstai 1. joulukuuta 2011
Ensimmäinen luukku
Homman nimi on nyt sellainen, että tässä blogissa alkaa joulukalenteri. Joka päivä tulee joulukalenteripostaus, joten postauksia tulee vähintään kerran päivässä aina jouluaattoon asti. Tämän ensimmäisen luukun ideana onkin vain kertoa, mistä on kyse. Luvassa on kaikenlaisia erilaisia juttuja, jotka selviävät ajallaan. Kaikki luukut on oikeasti väännetty valmiiksi aiemmin, eli en tosiaan yömyöhään ole näitä kirjoittamassa. Tämä systeemi on vain sen takia, että joka päivä tulee 100% varmuudella luukku.
Iloista joulunodotusta!
tiistai 22. marraskuuta 2011
Postia Saksasta
No, ei nyt ihan mistä tahansa päin Saksaa, vaan Zooplus-nettikaupan tilaus. Paketissa oli Nina Ottosson Dog Tornado-aktivointipeli sekä tervetuliaislahja - vihreä kakkapussirullan kotelo. Tilaus lähti siis 11.11. ja meni jonkun aikaa, ennen kuin maksu näkyi Saksassa siellä tilillä. Viime viikolla paketti lähti postiin ja tänään se oli ilmeisesti ilmestynyt kotiovelle. Hyvä vain, ettei tarvitse postiin asti raahautua. Vielä siis pitää opettaa Netta pelaamaan tätä uutta peliä. Onko kenelläkään mitään hajua, mitkä ovat nuo kaksi mukana tullutta mötikkää (toiseksi alin kuva)?
Tänään käytiin myös Joensuun SuperKuvassa otattamassa Netasta studiokuvat. Portaat pelottivat Nettaa aluksi ja samoin studion porrasjakkara, mutta lopulta se kiipesi siihen innoissaan. Se vain ei olisi oikein malttanut pysytellä paikallaan, kun äiti yritti toisella puolella studiota jutella sille (kuvaaja toivoi, että saataisiin Netta katsomaan kameraan). Silloin Netta kipitti äidin luokse namin toivossa. Lopulta homma oli sitten purkissa ja ensi viikolla päästään kai koevedoksia katsomaan.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Lumimiehen maassa
Tänään on ollut pakkasta ja lumi on ollut maassa. Aamulenkillä käytiin vain pellolla, mutta iltapäivällä suuntasimme lenkille Eeka-borderterrierin ja tämän omistajan kanssa. Lenkki oli samassa maastossa kuin lokakuussakin ja älytöntä lumimiesläppäähän siellä tietenkin irtosi... Yritykset koirien yhteiskuvauksestakaan eivät toimineet, kun Nettaa ei huvittanut olla paikallaan - ja kun se oli paikallaan, Eekaa tuskin näkyi (kuten alemmasta kuvasta näkee)...
lauantai 19. marraskuuta 2011
Pantaa ja shelttikavereita
Taas ei olla viikkoon kirjoitettu - eikö elämää ole muulloin kuin viikonloppuisin? No onpas! Mutta viikolla ei saa kuvia, viikolla ei tapahdu mitään kirjoittamisen arvoista. Eihän sitä ihan kaikkea tänne huvita kirjoittaa. Eli lähinnä sitä miten taas käytiin lenkillä ja muuta sellaista.
Olen tosin vähän opettanut Netalle temppuja naksuttimen avulla. Maahanmenoharjoituksen aikana Netta vain ei olisi malttanut välillä nousta ylös. Istumistakin pitää viilata. Paikallaolo on sujunut pihalla, pitää päästä vielä vaikkapa keskustaan harjoittelemaan sitä.
Tänään käytiin Netan kanssa hakemassa uusi upea Cara-panta sekä lenkkeilemässä Cara- ja Isla-shelttityttöjen kanssa. Netta tosin heittäytyi Islan edessä selälleen ja niin poispäin... Netalta siistittiin myös korvakarvat (enää on siis tänä viikonloppuna vuorossa kynsien leikkuu). Huomenna myös suunnataan lenkille Eeka-borderterrierien kanssa. Tapahtumarikas viikonloppu siis.
Tässä nyt vielä kuva siitä Netan uudesta Cara-pannasta sekä kuva, josta näkee Netan siistityt korvakarvat. Pantakuvan sävyjen kanssa en tosiaan jaksanut enää alkaa säätää. Ja Netan korvista puheen ollen: minun raskaskorvainen vähäturkkinen jättishelttini <3

lauantai 12. marraskuuta 2011
Aktivointia, aktivointia
Tein tässä ajankuluksi Netalle itse uuden aktivointilelun. Tällainen "tölkki" löytyi. Kantta ei enää ollut, mutta eipä sillä niin väliä. Leikkasin kartonkikortista pyöreän palan ja leikkasin siihen reiän, sitten teippasin sen tölkin päälle. Tölkkiin leikkasin saksilla reikiä (kaikki paitsi yksi näkyvät kuvassa). Netta onkin jo testannut tämän ja hyvin toimii. Kaikki namit eivät nimittäin tule kerralla ulos, vaan tölkkiin jää joitain nameja sisälle.
Ei se vielä loppunutkaan...
Juuri kun päästiin sanomasta, että mätsärikausi loppui, kävi ilmi vielä yksi mätsäri. Niinpä suunnattiin tänään Ylämyllylle Jyrin kentälle mätsäröimään. Oltiin luokassa pennut/junnut numerolla 6A. Netta esiintyi ihan kivasti ja seisoi nätisti, mutta ujosteli tuomaria tapansa mukaan. Niinpä tuomari ei sitten katsonut hampaita. Ensin piti siis mennä parin kanssa ympäri, sitten seisottaa koiraa, mennä koiran kanssa edestakainen ja taas seisottaa. Saatiin siis sinisen nauhan virkaa toimittava musta nauha.
Nauhakehässä saatiinkin sitten kiertää ympäri, seistä, tehdä edestakainen ja taas seistä. Juostiin vielä viiden joukossa kehän ympäri. Meitä ennen käteltiin ulos yksi koira ja sitten meidät. Ihan kivasti meni kuitenkin Netan esiintyminen... Kehän jälkeen ostin makkaran ja annoin osan Netalle. Katsottiin vielä BIS-kehä ja kaikkien osallistuneiden välinen arvonta. Sitten lähdettiinkin kotiin. Netta on taas tapansa mukaan väsynyt mätsäripäivän jäljiltä.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Vuoden viimeinen mätsäri
Tänään oltiin PoKSin hallin avajaismätsärissä. Oltiin numero 41B eli ensimmäinen pari nuorten luokassa. Parin kanssa piti ensin seisottaa koiria, sitten mennä kerran ympäri ja pari teki yksittäiset liikkeet. Netta arasteli vähän tuomaria. Sitten piti tehdä vielä kolmio. Sininen nauha tuli, mutta onneksi Netta ei jumiutunut haistelemaan mitään.
Vuorossa oli vielä nauhakehä, jossa seisotettiin koiria ja mentiin kaksi kertaa ympäri. Sitten meidät käteltiin pois. Tämän vuoden mätsärit siis olivat tässä, ensi vuonna uudestaan.
Vuorossa oli vielä nauhakehä, jossa seisotettiin koiria ja mentiin kaksi kertaa ympäri. Sitten meidät käteltiin pois. Tämän vuoden mätsärit siis olivat tässä, ensi vuonna uudestaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)