Susku 9.12.1990-10.9.2006 - viisi vuotta

Netta on aina ollut tämän blogin päätähti, mutta nyt on aika palata takaisin ajassa. Aikaan, jolloin ei vielä ollut Nettaa eikä Mirua, eikä Vilkkukaan ollut vielä tullut. Oli vain Susku, meidän ensimmäinen koiramme.

Susku syntyi 9.12.1990. Vanhempani ottivat sen, koska se olisi muuten jouduttu lopettamaan. Susku oli seitsemän viikon ikäinen tullessaan vanhemmilleni vuoden 1991 talvella. Keväällä se olikin kuulemma hätääntynyt lumien sulaessa, koska se oli tottunut tekemään tarpeensa lumelle.

Susku kävi äitini kanssa koirakoulussa vuoteen 1995 asti, jolloin minä synnyin. Susku kävi myös äitini kanssa kolmessa mätsärissä.

Susku oli arka ja nöyrä koira, eikä se tuhonnut oikeastaan juuri mitään. Kerran se oli yön poissa kotoa, mutta palasi aamulla. Sitä pystyi pitämään pihassa irti, eikä se lähtenyt minnekään. Joskus vuonna 2000 tai 2001 Suskulla oli korvassa veripatti, joka piti leikata. Susku ei kuitenkaan suostunut pitämään eläinlääkärin antamaa muovikauluria.

Vuonna 2005 Suskun elämä koki ison järkytyksen. Vappuna meille tepasteli Vilkku. Vilkun tulon takia Susku vietti mielenosoituksellisesti pari viikkoa toisella puolella taloa, sillä se ei oikein välittänyt pennusta. Vilkun tulo kuitenkin piristi Suskua ja se jaksoi käydä pidemmillä lenkeillä. Lisäksi Susku ei enää nirsoillut ja oli vieläpä kiinnostunut Vilkun turvotetusta ruuasta, joskaan se ei halunnut omaa ruokaansa turvotettuna.

Vanhemmiten Suskulle alkoi tulla kaikenlaisia vaivoja. Taidettiin elää jo syksyä 2006, kun se jäi kerran päiväksi ulos. Vastapainoksi se sitten jäi kerran päiväksi suljetun oven taakse kylpyhuoneen eteiseen. Lisäksi sille alkoi olla vaikeaa hypätä sängylle, sillä sen lonkissa oli kai jonkinlaista vikaa. Sen kuulo ja näkökin huontuivat, eikä sitä voinut enää pitää niin helposti irti lenkillä.

10.9.2006 se sitten tapahtui. Olin ollut aiemmin samana päivänä äitini kanssa alpakkanäyttelyssä. Illalla Susku meni huoneeseeni Vilkku perässään ja yhtäkkiä Susku vain ei enää pystynyt nousemaan ylös. Silloin tajusin, ettei Susku enää selväiäisi siitä elossa. Oli myöhäinen sunnuntai-ilta ja onni onnettomuudessa, että saimme tutun eläinlääkärin paikalle. Susku oli pakko lopettaa ja se haudattiin seuraavana päivänä.

Ehdoton Suskun kappale on Tiktakin kappale Siivet. Siihen se vain jäi. Tiktakin levy oli levysoittimessa, kun kuuntelin musiikkia huoneessani Suskun kuolemaa seuranneena päivänä.

Aluksi tuntui, ettei siitä pääsisi millään yli. Vuosi vuodelta se kuitenkin helpotti vähitellen, vaikkei siihen ehkä aluksi olisi uskonutkaan. Nyt voisin jo Petran Pakomatkalla-kappaleen sanoin todeta: "Ajattelen sua ilman surua". Silti nyt on vähän haikea olo, mutta se voi johtua siitäkin, että taustalla soi Tiktakin Siivet.

Tiktak - Siivet

(san. E. Sarmo)

Ne jotka ovat täältä poissa
Taivaassa tai pilven päällä
Katselee sun yksinäistä matkaa
Ne muistelevat omaa aikaa
Kadehtivat sulta paikkaa
Tältä puolen rajaa, missä
Tuntis edes tuskan sisällään

Niiden siivet eivät lentää saa
Niiden silmät itkeä ei voi milloinkaan
Iäisyyden ne vaihtais milloin vaan
Sun paikkaas päällä maan

Kuin lumottuna yössä halaat
Tai petettynä kotiin palaat
Ne kävelevät askelillas hiljaa
Sun polullas on jäätä, tuhkaa
Untuvaa ja lasimurskaa
Pikku palasia, jotka tuntuu
Elämältä aina sittenkin

Niiden siivet eivät lentää saa
Niiden silmät itkeä ei voi milloinkaan
Iäisyyden ne vaihtais milloin vaan
Sun paikkaas päällä maan
Sun paikkaas päällä maan

Niiden siivet eivät lentää saa
Niiden silmät itkeä ei voi milloinkaan
Iäisyyden ne vaihtais milloin vaan
Sun paikkaas päällä maan
Sun paikkaas päällä maan
Sun paikkaas päällä maan