sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Korkeimmalla kukkulalla

Olin tässä Mirun kanssa koiraleirillä Kolilla. Leiri alkoi eilen ja loppui tänään, eli yksi yö oltiin paikalla. Miru oli tosiaan mukana siksi, että Netta ei juoksujen takia voinut tietenkään osallistua.

Lauantaiaamuna saavuttiin Kolille. Leirin ajaksi majoituimme Sokos Hotel Kolissa. Saimme myös Best Friendin lemmikkipaketit, joihin kuului kakkapusseja, kaksi WellDone-tikkua ja Denticks-hammashoitopuruluita. Luentojen yms. ajan Miru oli häkissä, jota aiemmin edesmennyt lyhytkarvainen colliemme Piri oli käyttänyt. Mirulla oli myös häkissä oikea luu. Ilmeisesti kuitenkin stressin takia Miru hyvin epämirumaiseen tapaan ei syönyt koko luuta.

Lauantaina käytiin ensin lenkillä. Lenkkiä varten piti laskeutua alas kiskohissillä tai portaita pitkin. Lenkillä Miru sai johtaa joukkoa ja kiskoi hanakasti. Lenkin jälkeen oli jo lounas. Sitten joku taiteilija kertoi meille akryyliväreillä maalaamisesta ja sitten maalasimme kiviä akryyliväreillä.

Oli taas aika käyttää koirat ulkona ja kun toimme koirat sisälle, oli suuntana Retkitupa. Ostin sieltä puisen avaimenperän, joka muistuttaa joko shelttiä tai collieta. Sitten paistettiin makkaraa ja kaikki lähtivät pienemmissä porukoissa lenkille. Itse menimme ensin Akka-Kolille, sitten Ukko-Kolille ja vielä takaisin.

Seuraavaksi painuttiin Mirun kanssa hotellihuoneeseen. Meillä ei ollut huonekaveria, koska leirillä oli epätasainen osallistujamäärä. Nukahdin pariksi tunniksi ja klo 12 heräsin. Miru oli levoton, koska käytävästä kuului ääniä ja askelten töminää. Mirun levottomuutta kesti noin pari tuntia ja sitten sain vihdoin nukahdettua, kun Miru rauhoittui.

Tänä aamuna heräsin herätyskellon sointiin. Aloin pakata tavaroita, jotta myöhemmin ei tulisi kamala kiire. Sitten käytin Mirun pikaisella aamukävelyllä ja menin itse aamupalalle. Aamupalan jälkeen oli taas vuorossa lenkki ja sitten koirat jätettiin huoneisiin. Käytiin taas kaupassa, joskaan itse en ostanut mitään. Puoli yhdeltätoista oli vuorossa luento koirien valokuvaamisesta. Saimme aiheeseen liittyvät monisteet, jotka varmasti tulevat tarpeeseen.

Luennon jälkeen söimme ja lähdimme sitten Akka-Kolia kohti. Tarkoituksena oli tietenkin kuvata koiria. Miru tietysti veti ja tunnetustihan kuvaaminen on hankalaa, kun toisessa kädessä kiskoo koira.

Valokuvaamisen jälkeen suunnattiin hotellille. Kaiken lisäksi huomasimme, ettemme päässeet avainkorteillamme huoneisiin ja jonkun henkilökuntaan kuuluvan piti tulla avaamaan ovet. Koirat jätettiin huoneisiin loppukahvien ajaksi. Loppukahvien jälkeen pakkasin tavarat kokonaan ja purin Mirun häkin. Mirua hermostutti, kun kannoin tavaroita käytävään. Lopulta vanhemmat tulivat hakemaan ja Miru taisi olla oikein iloinen päästessään takaisin kotiin.

Tässä alla muutamia kuvia




Kivet, joita maalasin. Saksan lippu sydämessä ja Suomen lippu sydämessä ovat tosiaan samaan kiveen maalattuja, eri puolille vain.





Uusi avaimenperä


Ei kommentteja

Lähetä kommentti