Tänään on Vilkun vuoro viettää synttäreitä. Vilkullahan tulee täyteen seitsemän vuotta. En tosin tiedä, kuinka moni luulisi Vilkkua seitsemänvuotiaaksi ellei tietäisi, sen verran energinen Vilkku on. Vilkun tähänastiseen elämään on mahtunut kaikenlaista enemmän tai vähemmän mukavaa.
Pentuna Vilkku löysi pellolta pulun... Sittemmin se on muun muassa ajanut kissan puuhun, löytänyt jäniksenraatoja ja lähtenyt uimalla sorsien perään. Ihan kuin se olisi mitään sorsia kiinni saanut, ne vain lensivät kauemmaksi. Muutenkin Vilkku nauttii uimisesta, mutta on hyödyntänyt sitä karkureissuillaan. Se on uinut joen yli, uinut pienestä saaresta pois...
Kerran Vilkku siis tosiaan ui virtaavan joen (sanotaan nyt vaikka joeksi, en ole varma, onko se täydellinen nimitys) yli ja seurauksena tuli vesihäntä. Lokakuussa kun vesi on kylmää... Vilkkua ilmiselvästi harmitti, kun se ei voinut häntäänsäkään heiluttaa. Muutenkin sille tulee vesihäntä, jos se ui liian kylmässä vedessä. Taisi tosin olla kevät 2010, kun kävimme koiralenkillä läheisessä niemessä. Vilkku oli hihnassa, mutta hyppelehti jäillä. Kun se sitten molskahti puoliksi veteen, luulimme vesihännän olevan varma juttu, mutta onneksi mitään ei tullut.
Vilkku on äärimmäisen rauhallinen uimari. Niin se on ollut aina siitä asti, kun se oppi uimaan. Sille pitää tosin heitellä keppejä veteen, että se ui. Pelastusliiviä Vilkulla ei ole. Vilkkua ei varmaan saisi vedestä pois ollenkaan, jos se olisi vedessä irti ja sillä olisi pelastusliivi päällä.
Vilkku on aina ollut melkoisen terve. Vilkulle tehtiin sterilisaatio vuonna 2006 ensimmäisten juoksujen jälkeen. 2010 kesällä Vilkulle tuli eräänä päivänä huono olo. Oli kuuma päivä ja Vilkulla oli jo aamulla ilmeisesti maha sekaisin. Päivällä se oksenteli tarhaan eikä suostunut juomaan, ellei vedessä ollut kermaviiliä. Luettiin koirien kotilääkärikirjoja ja yritettiin miettiä, missä on syy. Lopulta vanhemmat veivät Vilkun eläinlääkärille. Kokeissa ei ilmennyt mitään ja Vilkku sai nahan alle nesteytystä.
Viime kesänähän kaikilla koirilla oli nenäpunkkeja. Äiti käytti Vilkun eläinlääkärillä, koska Vilkku oli pahin pärskyjä. Vilkku oli myös keväällä laihtunut, ilmeisesti se painoi noin 25 kg. Vilkulle suositeltiin jotain herkkävatsaisille koirille sopivaa Royal Canin-ruokaa. Se ei tainnut tuottaa mainittavampaa tulosta.
Nenäpunkkeihin saadun loishäätökuurin jälkeen Vilkku palasi taas normaaliin painoonsa (noin 27 kg). Ilmeisesti sillä oli matoja, näin epäili ainakin eläinlääkäri, kun rokotusten yhteydessä siitä kerroimme. Keväällä Vilkku oli kyllä saanut matolääkityksen, mutta ilmeisesti oli ollut jotain ärhäkämpiä matoja.
Vilkku ei ole karannut kertaakaan sitten 2010 syksyn. Hankimme eteiseen koiraportin, jota muistamme pitää kiinni. Kerran 2010 syksyllä Vilkku tosin onnistui saamaan kuonopantansa irti hihnasta, mutta se ei itse huomannut sitä... Joskushan Vilkku on karannut fleksin lähdettyä kädestä, joskus kuonopannan irrottua. Joskus ulko-ovi on ollut huonosti kiinni, joskus tarhan ovi auki. Onneksi karkureissut ovat nyt loppuneet (*koputtaa puuta*).
Varsinainen Vilkku-romaanihan tästä meinasi tulla, mutta omistetaan tämä päivänsankarille.
Pentuna Vilkku löysi pellolta pulun... Sittemmin se on muun muassa ajanut kissan puuhun, löytänyt jäniksenraatoja ja lähtenyt uimalla sorsien perään. Ihan kuin se olisi mitään sorsia kiinni saanut, ne vain lensivät kauemmaksi. Muutenkin Vilkku nauttii uimisesta, mutta on hyödyntänyt sitä karkureissuillaan. Se on uinut joen yli, uinut pienestä saaresta pois...
Kerran Vilkku siis tosiaan ui virtaavan joen (sanotaan nyt vaikka joeksi, en ole varma, onko se täydellinen nimitys) yli ja seurauksena tuli vesihäntä. Lokakuussa kun vesi on kylmää... Vilkkua ilmiselvästi harmitti, kun se ei voinut häntäänsäkään heiluttaa. Muutenkin sille tulee vesihäntä, jos se ui liian kylmässä vedessä. Taisi tosin olla kevät 2010, kun kävimme koiralenkillä läheisessä niemessä. Vilkku oli hihnassa, mutta hyppelehti jäillä. Kun se sitten molskahti puoliksi veteen, luulimme vesihännän olevan varma juttu, mutta onneksi mitään ei tullut.
Vilkku on äärimmäisen rauhallinen uimari. Niin se on ollut aina siitä asti, kun se oppi uimaan. Sille pitää tosin heitellä keppejä veteen, että se ui. Pelastusliiviä Vilkulla ei ole. Vilkkua ei varmaan saisi vedestä pois ollenkaan, jos se olisi vedessä irti ja sillä olisi pelastusliivi päällä.
Vilkku on aina ollut melkoisen terve. Vilkulle tehtiin sterilisaatio vuonna 2006 ensimmäisten juoksujen jälkeen. 2010 kesällä Vilkulle tuli eräänä päivänä huono olo. Oli kuuma päivä ja Vilkulla oli jo aamulla ilmeisesti maha sekaisin. Päivällä se oksenteli tarhaan eikä suostunut juomaan, ellei vedessä ollut kermaviiliä. Luettiin koirien kotilääkärikirjoja ja yritettiin miettiä, missä on syy. Lopulta vanhemmat veivät Vilkun eläinlääkärille. Kokeissa ei ilmennyt mitään ja Vilkku sai nahan alle nesteytystä.
Viime kesänähän kaikilla koirilla oli nenäpunkkeja. Äiti käytti Vilkun eläinlääkärillä, koska Vilkku oli pahin pärskyjä. Vilkku oli myös keväällä laihtunut, ilmeisesti se painoi noin 25 kg. Vilkulle suositeltiin jotain herkkävatsaisille koirille sopivaa Royal Canin-ruokaa. Se ei tainnut tuottaa mainittavampaa tulosta.
Nenäpunkkeihin saadun loishäätökuurin jälkeen Vilkku palasi taas normaaliin painoonsa (noin 27 kg). Ilmeisesti sillä oli matoja, näin epäili ainakin eläinlääkäri, kun rokotusten yhteydessä siitä kerroimme. Keväällä Vilkku oli kyllä saanut matolääkityksen, mutta ilmeisesti oli ollut jotain ärhäkämpiä matoja.
Vilkku ei ole karannut kertaakaan sitten 2010 syksyn. Hankimme eteiseen koiraportin, jota muistamme pitää kiinni. Kerran 2010 syksyllä Vilkku tosin onnistui saamaan kuonopantansa irti hihnasta, mutta se ei itse huomannut sitä... Joskushan Vilkku on karannut fleksin lähdettyä kädestä, joskus kuonopannan irrottua. Joskus ulko-ovi on ollut huonosti kiinni, joskus tarhan ovi auki. Onneksi karkureissut ovat nyt loppuneet (*koputtaa puuta*).
Varsinainen Vilkku-romaanihan tästä meinasi tulla, mutta omistetaan tämä päivänsankarille.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti