Lepää rauhassa, Vilkku
11.3.2005-6.9.2018.
On niin vaikea kirjoittaa tätä
tekstiä. On niin vaikea sisäistää tätä kaikkea. Tuntuu oudolta, että yli puolet
elämässäni mukana ollut koira ei ole enää täällä. Kun ensi viikolla menen
käymään kotikotona, on vastassa neljän koiran sijaan kolme. Lauman kumeaäänisin
haukkuja ei enää paukuta häntäänsä lattiaa vasten. Onko koti enää koti ilman
Vilkkua?
Vilkku oli se, joka tuunasi
huonekalut uuteen uskoon ja aloitti muun muassa monen sohvan pureskelun. Se,
joka ehti nähdä kaikki minun elinaikanani meillä olleet koirat. Se, joka aina
otti häntä heiluen perheenjäsenet vastaan. Ja kun sen persoonaa ei enää ole,
jää jäljelle suuri aukko, jota kukaan ei voi paikata.
Vilkku oli niin vilkas, että
alkuun oli vaikea uskoa sen vanhentuvan koskaan. Se viihtyi nuorempana karkuteillä
tuntikausia ja vielä vanhempanakin se puhkui lenkeillä tarmoa rämpiessään läpi
lumikasojen ja kuralätäköiden. Se oli niin energinen ja innokas.
Vilkku oli taistelija, mutta
lopulta sekin joutui kohtaamaan viimeisen taistelunsa. Sen taistelun, jota
kukaan ei ole koskaan voittanut. Käydessäni heinäkuussa kotikotona huomasin
Vilkun vanhentuneen huomattavan paljon. Otin siitä kuvia ja halusin ottaa sen
kanssa temppuvideon siltä varalta, että se jäisi viimeiseksi kerrakseni olla
Vilkun kanssa.
Vilkku oli myös seikkailija.
Sen seikkailutaustan vuoksi se pääsi heinäkuisella käynnilläni myös uimaan. Se
ui ensimmäistä kertaa vuosiin, mutta enää se ei halunnut mennä kovin syvälle.
Nuoruuden tarmo ja ylitsepursuava itseluottamus olivat haihtuneet. Ja se
uintikerta jäi Vilkun viimeiseksi uintikerraksi.
Vielä pari päivää sitten Vilkku
oli eläinlääkärissä, koska sen takajalat eivät olleet kantaneet. Siellä se oli
kuitenkin alkanut taas kävellä ja saanut kipulääkekuurin. Se oli loppujen
lopuksi vain lopun alkua. Tänään oli Vilkun aika päästä pois kivuista ja jättää
tämä maailma.
Vilkku ei tule
enää koskaan ulko-ovelle vastaan, kun tulen käymään. Se ei enää kerjää
rapsutuksia. Se ei enää makaa sohvalla sen näköisenä, ettei sitä halua siitä
alkaa häätämään. Sen kupista ei syö enää kukaan. Sen haukkuääntä ei kuule enää
kukaan.
Tuntui väärältä
siirtää Vilkun tiedot blogissa ja koirien kotisivuilla edesmenneiden koirien
tietojen kohdalle. Mutta siellä ne ovat, niin kuin Suskun ja Pirinkin tiedot
ovat. Vaikken varmasti aivan heti kirjoitakaan tekstiä, joka kertoo siitä,
millaista Vilkun elämä oli.
Olen iloinen
siitä, että hyvästelin Vilkun silloin heinäkuussa siltä varalta, etten enää
tapaisi sitä. Tiesin, että aika saattaisi olla jo vähissä. Mutta nyt vastassa
on vain karu totuus siitä, ettei Vilkkua enää ole. Niin väärältä ja oudolta
kuin se tuntuukin.
<3
VastaaPoista♥
VastaaPoista