perjantai 6. huhtikuuta 2018

Netta Helsingissä

Sunnuntaina palatessani kotimaisemista Helsinkiin otin Netan mukaani. Netan on nyt tarkoitus lomailla hetki täällä eteläisemmässä Suomessa. Junamatka meni hyvin, mitä nyt juna oli kaksi ja puoli tuntia myöhässä (asiasta lisää omassa blogissani).

Netalla on ollut ihmettelemistä muun muassa hajujen osalta. Ulkoillessa pitäisi koko ajan olla haistelemassa jotain, mikä tarkoittaa, ettei eteneminen ole kovinkaan nopeaa. Rappuset puolestaan ovat Netan mielestä vähän jännittävät, mutta kyllä se kuitenkin enimmäkseen uskaltaa kävellä ne.

Tiistaina käväistiin vanhoilla kotikulmilla Vantaan Koivukylässä. Siellähän minä ennen Helsinkiin muuttamista asuin ja Nettakin asui siellä pari kuukautta, minkä lisäksi se oli siellä kerran käymässä kotikotiin muuttamisen jälkeen. Vanhat kotikulmat tosin taitavat olla omistajalle nostalgisemmat kuin koiralle.

Netalla on kuulemma ollut virtsankarkailua ja yksi pieni vahinko on sattunut täälläkin. Muistelen lukeneeni virtsankarkailun olevan yleistä leikatuille nartuille. Oli sillä sitä kai joskus nuorempanakin ihan vain pari kertaa, mutta nyt sitä on ilmeisesti ollut vähän enemmän.

Tuntuu vaikealta uskoa, että Netta täyttää tässä kuussa kahdeksan vuotta. Kahdeksan! Pienestä Nepukaisesta tulee virallisesti veteraani-ikäinen. Sitten laumassa onkin kolme veteraani-ikäistä. Vaan eipä Netan ulkonäöstä uskoisi, että pian kolkutellaan mätsäreissä vetskukehien ovia.


keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Tiedän, että elämää ei voi hallita

Tänä aamuna herätyskello herätti minut kesken unen, jossa olin viemässä kynttilää Netan haudalle.  Unohdin unen melko pian aamun jälkeen, mutta nyt muistin sen taas. Haudan luona oli iso pöllökynttilä ja jokin toinen juttu, joiden ympärille oli kiedottu jotkin violetit kangasjutut. Samoin oli tehty vielä yhdelle isolle pöllöasialle, joka paljastui pöllöksi vasta kun käärin kangasta pois sen päältä. Haudalla oli myös heikosti palava led-kynttilä.

Unen syy on mysteeri. Netta ei ole kuollut. Se on oma eloisa itsensä, joka elelee kotikotona neljänsadan kilometrin päässä täältä. Eihän siitä edes uskoisi, että sillä tulee ikää mittariin kahdeksan vuotta. Samoin kuin Mirulla. Vilkulla ikää tulee taas huimat 13 vuotta. Kun Netta ja Miru ylittävät kahdeksan vuoden rajan, ovat nekin veteraani-ikäisiä. Sitä mitä Vilkku oli jo viisi vuotta aiemmin, vaikkei siitäkään olisi uskonut sitä.

Jokainen koiranomistaja tietää, että vielä joskus vastaan tulee se hetki, kun oman koiran on aika siirtyä ajasta ikuisuuteen. Koirat elävät niin paljon lyhyemmän ajan kuin me ihmiset, sen me tiedämme itsekin. Tiedämme myös sen, ettei meille voi koiran kuoleman jälkeen sanoa, että kyseessä oli "vain koira". Ei se ole vain koira

Minä ja edesmennyt Susku vuonna kivi ja keppi
Mutta vaikka tiedämme meistä jokaisen ajan täällä olevan rajallista, on siihen hankala valmistautua. On vaikea ajatella sitä hetkeä, kun oma koira ei enää ole täällä. Siihen voi tietenkin valmistautua jossain määrin henkisesti, jos koira on esimerkiksi vanha, mutta ei se silti ole se mieluisin ajatus. 

Susku oli melkein 16-vuotias, kun sen aika päättyi. Pirin matka puolestaan loppui ennen kuin se oli täyttänyt edes kolmea vuotta. Ei meistä kukaan voi tietää, kuinka paljon aikaa on jäljellä. Lähtö voi tulla tänään tai joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, mutta sitä ei auta jäädä pelkäämäänkään. Tietysti täytyy tiedostaa se tosiasia, ettei aikaa ole loputtomiin, mutta pelkokaan ei estä mitään. Pelko ei estä sitä, että jonain päivänä sitä koiraa ei enää olekaan. 

Siksi tärkeää olisi nauttia niistä hetkistä, joita meillä on, niin kliseistä kuin se onkin. Tärkeää on myös se, että koria saa elää arvoistaan ja itselleen parasta elämää. Netalle paras elämä ei ole täällä kaupungissa, vaan kotikotona muun lauman kanssa. Sinne se kuuluu.

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Elämä kulkee mut se kulkee liian nopeasti

Jälleen kerran voin vain miettiä, minne aika on valunut. Tämäkin blogi on unohtunut, eikä siihen ole mitään selitystä. Selvää oli jo Netan muutettua pari vuotta sitten takaisin kotikotiin, että tämän blogin postausmäärä tulisi laskemaan. No, postausmäärähän laski kuin lehmän häntä. Omia kuulumisiani kirjoitan omaan blogiini.

Viimeisin tavoitepostaus taitaa olla vuodelta 2016 ja lienee turhaa enää edes tehdä sellaista. Viime vuoden tavoitteena oli terveys ja Mirun RTK1. Se koulutustunnus jäi kuitenkin saamatta ja katsotaan nyt päädytäänkö Mirun kanssa enää kisakentille. Olen myös aika pahasti pudonnut koiraharrastuksen kelkasta, joten jos koskaan kisaamaan mielin, pitäisi varmaan ottaa selvää aika monesta asiasta.

Netta ja Miru täyttävät tänä vuonna jo kahdeksan vuotta. Mitä ihmettä? Vastahan ne olivat nuoria, nyt niiden muka pitäisi kolkutella veteraaniluokkien ovia. Netasta sitä ei voisi edes uskoa. Miru taas on jo viimeisen parin vuoden aikana harmaantunut naamastaan, ja sitä olisi jo aiemmin luullut ikäistään vanhemmaksi. Mutta että ne oikeasti täyttävät kahdeksan vuotta, voiko se olla tottakaan? 

Vilkku puolestaan täyttää kunnioitettavat 13 vuotta. Henkisesti se ei vieläkään ole vanhus, mutta kyllä siitä näkee jo, ettei se enää nuori ole. Muistaakseni sen viiksikarvoista melkein kaikki ovat jo valkoiset, ja onhan se muutenkin viime vuosien aikana harmaantunut. Voi Vilkku. 

Tuntuu niin oudolta selata tätä blogia. Joskus tämä oli se blogi, jota päivitin eniten ja jonka eteen näin enemmän vaivaa. Niin ne asiat muuttuvat. Tämä blogi on kuin matka menneisyyteen. Niin kaukaiselta koko koiraharrastus tuntuu.



sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Long time no see

Niin pitkä aika edellisestä postauksesta, mutta ei selityksiä. Omasta elämästäni on lisää omassa blogissani ja mitään koirajuttuja ei viime aikoina oikein ole tapahtunut. Jopa elokuinen mätsärireissu jäi kertomatta. Netta oli aikuisten SIN4 mätsärissä Joensuussa 3.8. ainakin Instagramin mukaan. Postauksen kuvat taas on otettu lokakuussa.

Mitä koirille sitten kuuluu? Ihan tavallista ainakin minun käsittääkseni. Syksyn aikana olen aika monta kertaa käynyt kotipuolessa. On muuten outoa ajatella, että Netta ja Miru täyttävät ensi vuonna kahdeksan vuotta ja Vilkku kolmetoista. Tuntuu, että vastahan Netta oli nuori ja meillä oli koko koiraharrastuselämä meneillään. Samoin kuin tämän blogin kulta-aika. Siitä koiraharrastuksen kelkasta olen auttamatta tippunut.

Vilkusta huomaa jo selkeästi, ettei se enää ole nuori. Sen kuulo on huonontunut ja se tuntuu nukkuvan tavallista sikeämmin. Se myös näyttää yhä selkeämmin vanhalta koiralta. Voi Vilkku, missä vaiheessa sinusta tuli vanha? Sekin tuntuu oudolta, vaikka eihän Vilkku henkisesti olekaan vanha. Se tosin on saanut vanhemmiten erioikeuksia lauman muihin jäseniin nähden.

Suskun jälkeenhän Vilkku on koiristamme ensimmäinen, joka on päässyt näkemään vanhuuden. Piri ei päässyt näkemään edes aikuisuutta. Jos se ei olisi kuollut, olisi se täyttänyt huhtikuussa kymmenen vuotta. Niin outoa, että Pirin kuolemasta on ensi vuonna jo kahdeksan vuotta.

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Puhelinkuvia ja höpinää

Koska toin Ilosaarirockista tuliaisena flunssan, on nyt parempi katsella puhelinkuvia reilun viikon ajalta. Kännykällä tulee eittämättä otettua aika paljon kuvia nykyisin.


Tämä kuva on otettu maastotreenien jälkeen. Käytiin Netan kanssa melkein kahden vuoden tauon jälkeen collieiden maastotreeneissä palauttelemassa mieleen, millaista se haku oikein olikaan. Ja Netta kyllä tykkäsi edelleen.


Pakollinen saunaposeeraus ennen saunan päälle laittamista. Netan edelliset saunakuvat ovat viiden tai kuuden vuoden takaa.


Miru, Netta ja Vilkku pihalla tarhassa. Törmäsin vanhoihin laumakuviin ja halusin kokeilla, onnistuisivatko kuvat nyt paremmin.


Robotti-imuri ja Vilkku. Miru ei kuulemma ennen halunnut väistää tätä imuria, mutta imurin osuttua sen tassuun tällä viikolla Miru on ilmeisesti päättänyt, että on parempi mennä eri huoneeseen imurin ollessa töissä. Imurin vauhti ei ole kova.


Netta esipesuhommissa. Parhaimmillaan näillä koirilla on äärimmäisen pölhöt ilmeet. On se lautanen tärkeä ja esipesu vakavaa puuhaa!


Netta ja olohuoneen tuoli. Houkuttelin Netan tuoliin ja pitihän siitä sitten räpsäistä kuva. Mutta hei, onhan tuo selvästi Netan mentävä tuoli..!


Vilkku ja Netta eilen tarhassa. Miru ei aluksi ollut kuvaamisesta kiinnostunut, joten se piti hetkeksi häätää vähän kauemmas, jotta edes Vilkku ja Netta pääsisivät kuvaan.


Koko lauma kuvassa. On kyllä oma työnsä saada koko lauma samaan kuvaan ja lisäksi vielä katsomaan (edes suunnilleen) samaan suuntaan.


Vilkku löysi sängystäni mukavan paikan. Tyyny on selvästi nukkuessa tärkeä. Jälleen on saanut huomata, että Vilkun kuuloaisti on oikeasti alkanut heikentyä.


Netta ja vieraileva tähti eli villakoira Muru. Nettaa ei tämän kuvan ottaminen näköjään oikein innostanut.



Netta, Muru, Miru ja Vilkku olohuoneessa. Vilkulle ei ollut tilaa sohvalla. Onneksi kaikille on sentään oikeasti nukkumapaikkoja varsin hyvin.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Back to business

Palasin viime viikolla Itävallasta Suomeen, joten olen nyt jonkin aikaa täällä koirien seurassa.  Ehkä nyt on sitten aika kirjoittaa hieman koirajutuista, varsinkin kun niitä tässä lähiaikoina ainakin luultavasti on. Vaihtovuosijuttuja voi lukea omasta blogistani.

Eilen katkaistiin Netan melkein kahden vuoden mittainen mätsäritauko, sillä Pilkon Citymarketin parkkipaikalla järjestettiin mätsäri. Tällä kertaa jo seitsemänvuotiaat menivät veteraaneihin, joten Netta pääsi debytoimaan veteraaniluokassa (apua). Vetskuja ei paljoa ollut ja Netta sijoittui sinisten kakkoseksi (sinisen saaneita oli kaksi, punaisen saaneita kolme). Hampaiden katsominen oli Netasta vähän jännittävää näin pitkän tauon jälkeen.

Muuten ei ole tapahtunut mitään tavallisesta poikkeavaa. Katsotaan nyt mitä ehtii tapahtua ennen kuin suuntaan jälleen pääkaupunkiseudulle. Jospa ainakin kuvamateriaalia saataisiin vähän enemmän. Eilen sentään otin pitkästä aikaa kuvia koirista ihan kameralla.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Paljon onnea, Netta!

Tänään on paitsi kansallinen koiranpäivä, myös Netan syntymäpäivä. Tänä vuonna Netta täyttää jo seitsemän vuotta. Voi Netta pienoinen! Jos mätsäreissä veteraaniluokan ikäraja on seitsemän vuotta, pääsee Netta sinne. Ja ensi vuonna viimeistään kutsuvat veteraaniluokat. Se on jotenkin absurdi ajatus. Minunko pieni Nettani muka on ihan pian tarpeeksi vanha sinne?

Seitsemään vuoteen on mahtunut paljon ja aika menee niin kovin nopeasti, vaikka sitä aina ihmettelenkin. Ensin oli pikkuinen pentu-Netta, sitten koipeliini nuori Netta, aikuinen Netta ja nyt se on melkein veteraani-ikäinen (tosin ei henkisesti). Toivottavasti edessä on vielä monta vuotta.

Paljon onnea, Netta! <3

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Valtakunnassa kaikki hyvin

Nyt taitaa olla aika päivittää tätäkin blogia. Vaihdoin vihdoin ja viimein bannerin, sillä johan sitä edellistä tuli katsottua yli vuoden tai melkein kahden vuoden ajan. Vaihtelu virkistää ja niin edelleen. Vielä kun olisi tuoreita kuvia, mutta kaikki tänä vuonna otetut kuvat ovat kännykällä otettuja. Ne päätyivätkin tähän postaukseen.

Niin kuin olen aiemminkin maininnut, olen tällä hetkellä vaihdossa. Paikkana on Graz, Itävallan toiseksi suurin kaupunki. Vaihtojuttuja on omassa blogissani. Vaihtovuosi on tietysti syy siihen, miksi kuvamateriaalia ja asiaa koirista on hyvin vähän. Olin Suomessa lomalla helmikuussa ja sitä ennen joululomalla. Seuraavan kerran menen sinne vasta kesällä vaihtovuoden loputtua. 

Netta ominaisella kyttäyspaikallaan | Miru ja Vilkku allekirjoittaneen sängyssä
Kun helmikuussa saavuin kotiin, oli koirien vastaanotto aika laimea. Netta ja Vilkku sentään vaivautuivat tulemaan eteiseen, mutta Mirua ei kiinnostanut. Se makoili toisessa huoneessa lattialla ja kun menin sinne, se heilautti häntää ehkä kerran. Kiitos vaan tästä innostuksesta, kun toinen palaa kotiin ulkomailta.

Lauma voi ja kuuluu edelleenkin voivan hyvin. Talvella Vilkku välillä nieleskeli hassusti ja kuulemma tekee sitä edelleen välillä. Kyseessä on ilmeisesti närästys ja eri ruokiakin on kokeiltu, mutta nyt on kuulemma helpottanut kun Vilkku on saanut ulkona syötyä sammalta. Ilmeisesti sammal jotenkin auttaa.

Uninen Netta
Maaliskuussa Miru täytti seitsemän vuotta ja Vilkku kaksitoista. Netalla on synttärit reilun viikon päästä. Sitten sekin on seitsemänvuotias. Millään en tahtoisi uskoa, että ensi vuonna mätsäreissä kutsuu jo veteraaniluokka. Tai parhaimmassa (pahimmassa?) tapauksessa jo tänä vuonna, jos ikäraja on seitsemän vuotta. Miten on mahdollista, että pian kaikki koiramme ovat ikänsä puolesta "virallisesti vanhoja"?

En itse asiassa edes muista, milloin viimeksi olen ollut jossain koiratapahtumassa. 2016 oli ainakin möllitoko, joten ehkä silloin oli jotain muutakin. Ai niin, Miru kävi rallykisoissa. Olikohan vielä jotain muuta? Jospa tänä vuonna päästäisiin johonkin mätsäriin. Ja Mirun pitäisi metsästää viimeinen hyväksytty tulos rallysta, jotta se saisi koulutustunnuksen.

Namin odottamista, Miru ei voi irrottaa katsettaan keksistä
Koiraharrastuselämä tuntuu nyt kovin kaukaiselta, kun on tottunut jo elämään ilman sitä puolta. Koirajuttujen parissa meni kunnolla se viisi vuotta Netan kanssa ja muutenkin käytännössä koko teiniaika. Missään nimessä en kadu mitään, enkä edes osaisi kuvitella, että sille ajalle olisi ollut jokin muu vaihtoehto. Se oli sitä aikaa ja tämä on nyt tätä.

Olisihan se hauskaa, jos tänne blogiin olisi enemmänkin asiaa. Ehkä vielä joskus. Blogin kulta-aika on tosin auttamatta ohi, mutta katsotaan onko jatkossa lisää kirjoitettavaa. Tässä alla vielä loput kuvat helmikuulta.

Käytiin Callen kanssa lenkillä
Rapsutukset kelpasivat
Hömelö koira, jonka suuhun sai laitettua keksinpaloja, eikä se tajunnut

Vilkkua ei kiinnostanut nousta sohvalle hakemaan namia
Pakattavien tavaroiden päällä nukkuminen on aina hyvä idea

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Let It Go

Demi Lovato - Let It Go

Let it go, let it go
Can't hold it back anymore
Let it go, let it go
Turn my back and slam the door


The snow glows white on the mountain tonight
Not a footprint to be seen
A kingdom of isolation  and it looks like I'm the queen
The wind is howling like this swirling storm inside
Couldn't keep it in
Heaven knows I tried


Don't let them in, don't let them see
Be the good girl you always have to bee
Conceal, don't feel, don't let them know
Well now they know


Let it go, let it go
Can't hold it back anymore
Let it go, let it go
Turn my back and slam the door
And here I stand
And here I'll stay
Let it go, let it go
The cold never bothered me anyway


It's funny how some distance makes everything seem small
And the fears that once controlled me can't get to me at all
Up here in the cold thin air I finally can breathe
I know I left a life behind but I'm too relieved to grieve


Let it go, let it go
Can't hold it back anymore
Let it go, let it go
Turn my back and slam the door
And here I stand
And here I'll stay
Let it go, let it go
The cold never bothered me anyway


Standing frozen in the life I've chosen
You won't find me
The past is so behind me
Buried in the snow


Let it go, let it go
Can't hold it back anymore
Let it go, let it go
Turn my back and slam the door
And here I stand
And here I'll stay
Let it go, let it go
The cold never bothered me anyway


Let it go, let it go
Let it go, let it go