Vielä joskus odotus palkitaan

Vanha tuttu ikuisuusaihe. Ainoana vaihtoehtona on aina vain odottaa, kunnes oikea ajankohta vihdoin koittaa. Vuosi vuodelta se ajankohta on lähempänä. Ensin oli kolmen tai neljän vuoden odotus. Tai jotain sinnepäin. Nyt on enää parin vuoden odotus.

Toisen oman koiran hankkiminen. Siitähän tässä näin yllättäen on kyse. Mistäpä muustakaan? Joskus kahden, ehkä kolmen, vuoden päästä alkaisi varmaan olla sopivin aika koiran hankintaan. Kaiken järjen mukaan. Ensin pitää tietysti päästä opiskelemaan (kun vain tietäisi tässä vaiheessa, missä ollaan ensi syksynä) ja saada selville kaikki asiat, jotka voivat pennun ottamista viivästyttää.

Vuodet 2017 ja 2018. Hei, nehän vuodet ovat ihan pian. Todella, todella pian. Varsinkin kun aika tuntuu kuluvan koko ajan nopeammin ja nopeammin. Mutta parin vuoden aikana ehtii vielä tehokkaasti punnita asioita, seurailla koirajuttuja ja ajatella ehkä vähän liikaakin.

Eihän tuo suuri ja tuntematon ajanjakso parin vuoden päässä ole vielä mitenkään kiveen hakattu koiranhankkimisaika. Ehei. Kyllä minä tiedän, että elämä voi muuttua ja mitä tahansa voi tapahtua. Mutta jos mitään kovin erikoista ja mullistavaa tuota ennen ei tapahdu (ja kaikki menee niin kuin olen käsittänyt ja toisaalta niin kuin pitääkin), voi tuo olla juuri Se Ajankohta.

Podin alkuvuodesta enemmän koirakuumetta kuin pentukuumetta. Haaveilin niitä aikoja, kun koira olisi jo aikuinen. No, kuume kuin kuume. Aina se tulee samaan aikaan vuodesta mennäkseen ohi - ja tullakseen joskus takaisin. Vain jotta voisin todeta, ettei auta kuin odottaa. Koska minulla ei ole muita vaihtoehtoja.

En halua ottaa toista koiraa ennen kuin opintoihin (ilmeisesti) kuuluvat ulkomailla olemiset ovat ohi. Enkä muutenkaan ottaisi toista koiraa ennen kuin minulla ylipäätään on asunto, johon koiran saa ottaa. Enkä ennen kuin olisin Netan kanssa ehtinyt kokea, millaista on elää yksin koiran kanssa.

Netta on siis ainakin seitsemän- tai kahdeksanvuotias, ellei vanhempikin, kun toisen koiran hankinta tulee ajankohtaiseksi. Onneksi Nettaa tuskin voi vielä silloin sanoa vanhukseksi. Uskon Netan sopeutuvan. Ja ainakin haluan yrittää. Jos yli 15-vuotias Susku sopeutui Vilkun tuloon, varmasti Nettakin sopeutuu. Suskuhan vietti Vilkun tultua kaksi viikkoa toisella puolella taloa. Toki olen kuullut, että joillain koirilla on mennyt sopeutumisessa pidempäänkin, mutta toivoa on.

En pysty ajattelemaan niin, että sitten kun koirasta X aika jättää voi seuraava koira tulla. Enkä oikeastaan edes halua ajatella niin. Kyllä, koiran elämä on rajallinen. Yksikään koira (tai sen paremmin ihminen) ei elä ikuisesti. Mutta koskaan ei voi silti sanoa, milloin jonkun oma aika täällä loppuu. On koiria, jotka Suskun tavoin elävät vanhoiksi. On koiria, jotka Pirin tavoin eivät koskaan koe vanhuutta.

Tuossa mielessä elämä siis on epävarmaa. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Siksi ei pidä liikaa jäädä näihin koiranhankkimisajatuksiin pyörimään ennen kuin se on ajankohtaista. Tulevaisuus täytyy pitää mielessä, mutta samaan aikaan pitäisi yrittää elää hetkessä. Hah, siinä minulla vielä riittää oppimista... Mutta yritetään. Ehkä yrittäminen joskus kantaa tulosta.

Koirien ikäero tulee olemaan minun mielestäni ihan hyvä. Ainakin olosuhteisiin nähden. Olen ajatellut myös koirien ikäeroasiaa noin yleisestikin. Tällä hetkellä ajattelen, etten haluaisi koiria kovin pienellä ikäerolla. Ei liian isokaan ikäero ole hyvä, ei tietenkään, mutta joihinkin tuloksiin tässä aina vääjäämättä tulee.

Vilkun ja Pirin ikäero oli kaksi vuotta. Nyt minusta tuntuu, että tuo kaksi vuottakin on kovin lyhyt aika. Kaksivuotias koira on kovin nuori. Ja varsinkin vanhemmiten tuollainen ikäero tuskin tuntuisi juuri miltään. Vuoden ikäerosta puhumattakaan. Netan ja Mirun ikäerolla en ehdottomasti itselleni kahta omaa koiraa ottaisi.

Totta kai ikäeroasiat ovat aina tilannekohtaisia. Minä en mieti, millä ikäerolla muut ottavat koiransa. Olen vain miettinyt, mikä minulle tuntuisi sopivimmalta vaihtoehdolta. Ja mitäpä tässä Netan ja Mirun ikäerolla lähtisi enää ketään kritisoimaankaan, vaikka vain Netta on oma koirani.