Mitä jää, kun mä lähden täältä?

Ei, nyt ei ole kyse mistään dramaattisesta, vaan edessä olevasta muutosta ja Pohjois-Karjalan taakse jättämisestä. Maapallo jatkaa kierrostaan uudelleen ja uudelleen. Kun uudet mahdollisuudet aukeavat etelässä, mitä tänne itäiseen Suomeen jääkään? 

Kaikki alkoi sinä kesäkuun päivänä, kun kävin isäni kanssa hakemassa Netan Joutsenosta. Saman vuoden syksynä kävimme kaksi pentukurssia. Toinen järjestettiin Linnunlahden koulutuskentällä. Se oli myös paikka, jossa kävimme tokon alkeiskurssin. Silti Linnunlahden kentällä ei ole ollut meille sen kummempaa merkitystä. Se on ollut ja on yhä olemassa ja se siitä.

Mätsäriharrastuksemme parissa olemme olleet milloin missäkin. On ollut erinäisiä parkkipaikkoja ja koulujen pihoja. Kaikkea ei mitenkään voi muistaa. Mutta minä muistan ne kerrat mätsärikehän laidalla, kun on ollut kylmä tai satanut vettä. Kuulostaako se nykyään houkuttelevalta? Turha silti sanoa ettei tämä tule koskaan toistumaan, ei varsinkaan etelässä. Miten minä muuten olen tänäkin vuonna ollut sadesäällä mätsärissä? Niin.

Raviradan parkkipaikalla treenattiin toisinaan collieporukassa. Nykyisin ovat perjantain hallitreenit. Collietreenejä tokosta hakuun voi vielä tulla ikävä. Treeneissä on aina ollut niin mukavaa, että sen kaiken taakse jääminen tuntuu kaikkein harmittavimmalta ajatukselta. 

Halli. PoKS ry. Olen ollut PoKSin jäsen viiden vuoden ajan ja siellä olemme luonnollisesti valtaosan kursseistamme käyneet. Halli tuli erityisen tutuksi agilityvuosien aikana. Kahden kokonaisen vuoden ajan tiistai-ilta oli agilitylle pyhitetty. En ole osannut kaivata agilitytreenejä, vaikka aluksi ajattelin, että niinkin voisi käydä.

Sitten on Pärnävaara ja Joan halli. Parit shelttikoulutukset ja yksi agilitykurssi. Muutoin halli on tuttu agilitymölleistä ja -kisoista. Jos jossain olisi sana Pärnävaara, ensimmäisenä tulisi taatusti mieleen agilityssä kilpaileminen. Sellaisena se paikka on minun mieleeni jäänyt. Kisapaikkana.

Pärnävaaralla aloitimme agilityssä kisaamisen, mutta mölliuramme olimme aloittaneet PoKSin hallilla. PoKSin kentällä taas olimme elämämme ensimmäisessä tokokokeessa ja hallissa ensimmäisessä möllitokossa. Rally-tokon aloitus on toistaiseksi ainoa laji, jonka aloitus ei ole tapahtunut Pohjois-Karjalassa. Se alkoi Imatralla, joskin olimme jo mölleilleet Pärnävaaralla.

Niinpä niin. PoKSin kenttä ja Pärnävaara. Ne perinteiset kisapaikat ja virallisten kisaurien korkkaukset sekä ihan vain kisaamiset. Automatkat näihin paikkoihin. Rataantutustumiset ja kuulutukset. Kivituhkaa kaikkialla ja kumirouhetta kengissä. Kaikki se jää tänne itään. 

Harrastuspuolelta tuntuu jäävän oikeastaan paljon. Täällä on ollut hyvät mahdollisuudet kokeilla eri harrastuksia ihan kisaamiseen asti. Mahdollisuuksia on myös etelässä, mutta siellä taidamme siirtyä omatoimisempaan treenaamiseen. 

Lenkkimaastot ovat olleet mahtavat. Vantaalla pitää tämänkin asian suhteen aloittaa kaikki alusta. Pitää kartoittaa lenkkimaastot ja eri reitit. Siellä luultavasti tulee enemmän koiria lenkillä vastaan kuin täällä. Useasti on tosin tullut ihmeteltyä, kuinka harvoin ketään tulee vastaan, kun miettii kuinka paljon koiria täällä asuu.

Kerrostalossa täytyy kävellä portaita tai mennä hissillä. Ei ole pihan aidattua aluetta, jonne koiran voi nopeasti päästää. Äänimaailma on väistämättä erilainen. Voi siinä olla ihmeteltävää niin omistajalla kuin koirallakin. Hassua.

Loppujen lopuksi.. Eroavatko nämä asiat toisistaan niin paljoa täällä Pohjois-Karjalassa ja siellä pääkaupunkiseudulla? Kaikkea ei pysty korvaamaan, mutta varmasti siellä on samaan tapaan mahdollisuuksia tarjolla. Eri asia sitten onkin, mihin tilaisuuksiin voi tarttua.