keskiviikko 12. elokuuta 2015

Soopelit kertovat

Netta: On tuo omistaja vähän saamaton tämän blogin suhteen, joten joudun nyt todella väsyneenä yhdistämään telepaattiset voimani sekä blogiin että Miruun, joka todennäköisesti nukkuu toisessa huoneessa sängyssä tai sen alla tai muuten vaan lattialla tai sohvalla. Mutta minulla nyt onkin maagisia voimia.

Miru: Hei Netta, mitä sinä minua häiritset tällaiseen aikaan?

Netta: Otan sinuun yhteyden telepaattisilla voimillani, jotta saan blogiini uutta materiaalia. Olet ehkä unohtanut näytelleesi tänä vuonna blogissa isompaa roolia kuin tavallisesti. Siksi sinunkin on hyvä kantaa vastuusi.

Miru: Heitä jo nurkkaan ne telepaattiset voimasi ja käy nukkumaan. Ei kukaan tällaiseen aikaan (23:39) enää jaksa ajatella mitään.

Netta: Hyvä on. Selviän minä tästä ilman sinuakin. Ei niillä sinun osuuksillasi oikein merkitystä olekaan.

Miru: Uskallakin alkaa kehittää draamaa. Mikset suosiolla vain ota teletappiyhteyttä Vilkkuun?

Netta: Miru!!! Se ei ole mikään TELETAPPIYHTEYS, vaan TELEPAATTINEN YHTEYS. Minun telepaattinen yhteyteni toimii sattumoisin sinun kohdallasi paremmin kuin Vilkun kohdalla. Mutta voinhan minä tässä yksinkin aloittaa. Et sinä kai ole mitään erikoista tehnytkään. Minä sen sijaan olen tehnyt vaikka mitä.


Miru: Uskallakin jyrätä minun asioideni yli!

Netta: Itsepähän halusit vaieta.

Miru: Hyvä on, hyvä on. Ole itse hiljaa. Maanantaina minä pääsin pieniin rally-tokotreeneihin. Olin kai ihan taitava, kun suurin osa ajasta ei mennyt pelleilyyn. Vaikka en minä ikinä pelleile. Uudet paikat vain ovat niin kiehtovia, ettei heti välttämättä jaksa keskittyä. Tuon yhden pitäisi aina ottaa niitä lihapullanameja, jos minulta kysytään.

Netta: Hyvä hyvä. Siinä onkin kaikki tarvittava tieto. Minä olin maanantaina hakutreeneissä ja olin kuulemma oikein hieno. Hienosti löysin kaikki neljä maalimiestä. Olisi siellä ollut varmaan lisää eksyneitä raukkoja, vaikka tuo yksi vain naureskeli sille, kun katselin metsään. Mutta niitä ukkoja hakiessani minä en syönyt mustikoita. Voitto!

Miru: Kukapa niitä mustikoita muutenkaan haluaisi syödä? Liian vaivalloista.

Netta: Ei ole vaivalloista ollenkaan! Itse et vain osaa. Minä ja Vilkku olemme oikeita hakoja tässä hommassa. Johan se tänäänkin nähtiin, miten nopeita ja tehokkaita me oltiin. Sitä paitsi.. Mikä on se juttu, että olisit yrittänyt haukata katajaa?

Miru: Se on pelkkää panettelua. En tiedä kuka sen keksi, mutta totta se ei ainakaan olla. En tajua miksi minua pidetään niin tyhmänä. Olen vain todella älykäs. Ehkä niinkin älykäs, että kätken sen teiltä. En paljasta salaisuuksiani.


Netta: Joojoo. Uskokoon ken haluaa. Minä en ainakaan.

Miru: Olet jo häirinnyt minua tarpeeksi. Kello on 23:48 ja minä tämän talon ylimpänä ruhtinattarena määrään sinut kytkemään teletappiyhteyden pois päältä ja lakkaamaan häiritsemästä minua.

Netta: SE EI OLE TELETAPPIYHTEYS!!!

Miru: Aivan sama. Minuutti meni jo. Katkaise se heti.

Netta: Se on telepaattinen yhteys, eikä se liity teletappeihin millään tavalla... Huoh. Saa olla viimeinen kerta, kun yöaikaan yritän keskustella Mirun kanssa.

Miru: Minä kuulin tuon. Kello on nyt 23:50 ja minä määrään sinua katkaisemaan tämän hiivatin yhteyden tällä sekunnilla. Taas meni minuutti! NYT RIITTÄÄ!

Netta: Hyvä on. Yhteys on nyt katkaistu. Tämä ei toistu enää koskaan... Ei varmasti.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti