sunnuntai 2. elokuuta 2015

Muutosten kuu on alkanut

Eilen oli aika agilitykisojen, jotka PoKS järjesti. Ilmoitin Netan reippaasti kaikille radoille todeten vielä kisapäivänä, että saas nähdä oliko tämä nyt niin fiksu veto. Toukokuussahan me viimeksi kisasimme, niin virallisissa kuin mölleissäkin.

Kuinka vapauttavaa on tällaisen pienen tauon jälkeen mennä kisaamaan aidosti vailla minkäänlaisia odotuksia. Jännityskin alkoi aina nousta vasta ennen omaa rataa, joten ehkä se nyt vihdoin oli sitä positiivista jännitystä! Siis sitä, mitä vuoden ekoissa mölleissä koettiin. Tai minä koin.

A-rata oli agilityrata. Siinä komea kielto, kun ohjaaja ei ihan hallitse ohjausta ja nähtävästi yrittää vielä valssata myöhässä. Yhdeltä toiselta hypyltä sitten tulikin toinen kielto, lennokkaasti sain koiran kiertämään koko esteen ja vielä hyppäämään sen väärältä puolelta. Mutta ei kun loppua kohti. Kepeille ohjaaminen ei mennyt niin kuin piti - taasko minä vien sitä väärään väliin. A:n jälkeen jäi viimeinen putki suorittamatta, kun Netta kirmaili suoraan viimeiselle hypylle.

B-rata oli A-radan tapaan agilityrata. Kun sain pannan pois Netan kaulasta, alkoi hillitön rapsutus (ja omistajan osalta silmien pyörittely), mutta päästiinhän me radalle. A-este olisi ollut Netasta kiinnostava (ihan kuin itse näkisin myös hetken ohjaavani Nettaa tahattomasti väärään suuntaan), mutta tilanne saatiin vielä pelastettua. Kepeille mentiin ekalla yrittämällä (ja kesken keppien Netalle oli patsastelukohtaus). Puomista Netta lähti aluksi ohi syystä x, vaikka se alun perin oli ihan oikeaan suuntaan menossa. Tästä kielto ja puomilta myös kontaktivitonen, mutta menipä Netta nätisti tuon loppusuoran. Kaiken kaikkiaan tulos tältä radalta oli 14,94 eli yliaikaa oli se 4,94 sekuntia.

C-rata taas oli hyppyrata. Alkoi jo olla puhti vähän pois sekä koiralta että varmasti myös ohjaajalta. Tai siltä ainakin tuntui. Eipä mitään mainittavaa oikeastaan muuten, kepit nyt olivat taas hitaat. Nolla siis tehtiin hienoisella yliajalla, tulokseksi nimittäin tuli 0,87 ja sijoituttiin kolmansiksi. LUVAn lähellä siis käytiin, mutta itse en osaa asiaa harmitella. Olen niin tyytyväinen siihen, miten hyvin Netta jaksoi. Taisi tauko tehdä hyvää!

Voisin tietysti loppuun höpistä tiedostamistani heikkouksista, mutta jätän sen tekemättä. En koe niillä olevan niin suurta merkitystä, kun emme Netan kanssa agilityssä mitään tavoitteellista tee. Tavoitteena on lähinnä ollut tietyllä tapaa itsensä ylittäminen ja toiveena se, että Netan motivaatio pysyy yllä.

Näistä kisoista jäikin hyvä fiilis. Netan motivaatio tuntui pysyvän ja radan jälkeen se katsoi minua itseensä tyytyväisen näköisenä namia odotellen. Ehkä kisaamiseen on tullut jo tietynlaista rutiinia, joten Netta ei reagoi jännitykseen niin helposti. Tai jotain. Ainakin kun ekoja kisakokemuksia miettii.. Sikäli kun niistä mitään muistaa. Tällä kertaa muistin kai jopa hengittää radalla, kun ei ollut huono olo radan loputtua. Muista juosta, hengittää ja vielä ohjata sitä koiraa.

Sellaiset hyvän mielen kisat siis! Otsikolla vihjataan tiedossa oleviin muutoksiin. Enää ei ole jäljellä kovin montaa kertaa Joensuun treenejä. Kuun viimeisellä viikolla omistaja saa uppoutua yliopiston maailmaan, syyskuussa on muutto ja Netta seuraa myöhemmin perässä.

2 kommenttia

  1. Hei, missä päin lehmoa tänään tuo match show on?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi, tämä kommentti oli tullut siinä vaiheessa kun oltiin jo lähdetty :/ Poliisilaitoksen parkkipaikalla oli.

      Poista