lauantai 16. huhtikuuta 2011

Mätsärikauden avaus Kontiolahdessa

Tänään sitten korkattiin meidän osalta mätsärikausi. Oltiin Kontiolahdella Kontiolahden 4H-yhdistyksen dogsittereiden järjestämässä mätsärissä. Tällä kertaa on myös kunnollista kuvamateriaalia, kun äiti oli mukana kameran kanssa.

Ensin ilmoittauduttiin. Netta oli pentuluokassa ja numero oli 10B. Sen jälkeen kierreltiin paikan päällä, harjoiteltiin ulkoportaissa kävelemistä ja lisäksi harjoiteltiin näyttelykäyttäytymistä. Tässä alla yksi kuva siitä, kun harjoiteltiin.



Odoteltiin siinä joku aika kehään pääsyä, koska samassa kehässä olivat ensin Junior Handlerit. Sitten odoteltiin omaa vuoroa, joka lopulta koitti.

Ensin mentiin sitten parimme kanssa pari kertaa kehän ympäri. Netta oli tosin kiinnostunut hajuista, joten pitää treenata kontaktia ja ottaa ensi kerralla mätsäriin paremmat herkut.


Sen jälkeen odoteltiin, kun parimme teki ensin ne yksittäiset liikkeet.


Seuraavaksi oli oma vuoromme. Piti mennä kerran kehän nurkkaan ja takaisin. Olisin kai saanut seisottaa Netan maassa, mutta päätin seisottaa sitä pöydällä, koska niin näyttelyissäkin tehdään ja pöytää on harjoiteltu kotonakin vähän.


Netta oli pöydällä aika nätisti, toista takajalkaa piti vain vähän siirtää. Netta on muuten tosi herkkä noiden jalkojensa siirtämisen kanssa, ei välillä suostu liikuttamaankaan jalkaansa. Netta antoi myös helposti tuomarin katsoa hampaansa ja kun tuomari kysyi Netan ikää, vastasin sen täyttävän ensi viikolla vuoden. Seuraavaksi taidettiin mennä vielä kierros kehän ympäri ja sitten saatiin nauhat sekä sellaiset koiranherkkupatukat. Saatiin punainen.


Kun loput parit olivat esiintyneet, mentiin kehään muiden punaisen saaneiden kanssa. Ei sijoituttu, sieltä valittiin yksi koira menemään BIS-kehään. Oli kaikin puolin kiva mätsäri ja sää oli hyvä.

Tajusinpa mätsärin jälkeen, että ensi viikolla jää väliin näyttelytreenikerta, koska samaan aikaan on mätsäri. Mätsäri kun menee etusijalle. Nyt on sitten enää viikko aikaa Lappeenrannan näyttelyyn ja mietin vain, milloin pesen Netan. Tuntuu vain, että harjatessa harjaan tarttuu tavallista enemmän irtokarvaa. Karvanlähtö voi siis olla lähellä, mutta toivottavasti karva ei ala lähteä tupoittain vielä ennen Lappeenrannan näyttelyä.

Kuvat © äiti

Ei kommentteja

Lähetä kommentti