tiistai 6. marraskuuta 2012

Agilityn alkeita #9

Tänään oli sitten viimeinen alkeiskurssin kerta. Tehtiin 15 esteen rataa kahdessa pätkässä + lopuksi kokonaisena, itsenäisenä olivat keinu ja rengas. Renkaan Netta kiersi välillä johtuen varmastikin siitä, etten osannut ohjata oikealla tavalla. Muuten meni ihan kivasti. Keinua tehtiin muutaman kerran, laitoin namialustan päätyyn ja namien avulla houkuttelin Nettaa ja kallistin keinua varovasti. Toistettiin muutaman kerran, välillä tuli pienenpieni pamaus ja vielä kerran rauhallisesti ja lopetettiin.

Sitten rataan. Rataa tehtiin tosissaan pätkissä 1-9 ja 10-15. Alkuun oltiin tekemässä pätkää 10-15. Putken kohdalla tuli tehdä takaaleikkaus. Alkuun tehtiin hypyltä putkelle ja kun se sujui, pituus-hyppy-putki ja lopulta koko loppujuttua. Välistä Netta kiersi esteen nro 13. mutta muuten meni ihan kivasti.

Pätkä 1-9.  Nelosella tarkoituksena oli tehdä persjättö ja seiskalla valssi. Esteet 1-4 taisi mennä vielä kivasti, sitten Netta oli täysin hajujen vietävänä kesken radan. Kokeiltiin pari kertaa putkelta pöydälle ja lopulta otettiin ekat hypytkin mukaan.


Sitten... Tättärätää, harvinaista mutta totta, videotodisteita! Niin mikä onkaan tuo toinen käsi, joka tuolla noin heiluu?! Ja joku rimakin tipahti, mitä ei muistaakseni aiemmin ainakaan tänään tapahtunut. Ja unohdin koko valssin seiskaesteen jälkeen. Ja Netta karkasi putkelta keinulle (?!!) mutta onneksi tuli takaisin.

2 kommenttia

  1. Mitä ratapiirrosohjelmaa käytät? :) Video ei minulla ainakaan toimi, mutta youtube taitaa tänään muutenkin vähän kiukutella, jos olet sitä kautta videon ladannut :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän Agility Bluesia :) Oho, mulla video toimii ja äidin koneellakin toimi ;0 Voipi olla Youtubessakin vikaa tosiaan

      Poista