torstai 22. marraskuuta 2012

Vähän tokoa pitkästä aikaa

Tänään tokoiltiin ihan vain kotona vähän, lyhyissä pätkissä useamman kertaa. Jostain syystä tokoinnostus pomppasi taas mieleen. Tulipahan huomattua, että perusasentoon tuleminen sujuu Netalta paremmin vanhalla tutulla menetelmällä kuin jos se kiertää takaani (silloin tuppaa menemään vinoon).

Seuraaminen sujui ihan hyvin ja kokeiltiin myös liikkeestä seisomaan jäämistä. Onnistui paremmin kuin muistinkaan. Askel eteen, askel taakse, palkka. Sama uudestaan. Kokeiltiin tätä useamman kerran. Pari kertaa kokeiltiin myös liikkeestä maahanmenoa. Käsimerkkihän tuossa vielä on (maahanmenossa siis). Palkkasin taas samaan tapaan kuin liikkeestä seisomaan jäädessä.

Paikallaoloa otettiin kanssa. Sekin meni aika kivasti. (Menikö tänään mikään edes muuten kuin kivasti, ihan hyvin, hyvin tai paremmin kuin luulinkaan?!) Seuraamista ja käännöksiä, palkkaa oikeasta eikä vasemmasta kädestä. Hyvähyvä. Tässä illalla saatiin seuraamiseen häiriötä Mirusta, joka kulki vieressä marmattaen Netalle, mutta ihme kyllä Netan huomio pysyi minussa (tai tiedossa mahdollisesti saatavilla olevasta namista), eikä Mirussa.

Muuta ei tähän tokoiluun sisältynytkään. Ulkona olisi isän agilitytarkoitukseen tekemä hyppy, joka menisi tokoonkin, mutta tuo sää ja pimeys ei kamalammin houkuttele ulos. Joskus myöhemmin. Noutokapulaan tutustuminen ei Nettaa oikein vielä kiinnostanut, meni tassuilla läpsimiseksi. Pitää kokeilla sitä joskus rauhallisemmassa tilanteessa, eikä silloin, kun Netta on vähän riehaantunut.

Netta tosiaan innostui valtavasti. Nameina oli pelkkiä tavallisia koirankeksejä, mutta ilmeisesti se ei haitannut. Suorituksen lopuksi vielä turkin "pörröttämistä" (miten tuota kuvailisi) ja kehumista, koira oli ihan "Jeejeejeemärakastansuajeejeejee". Tokoilun jälkeenkin Netta läähätti ja silmät loistivat. No, milloinpa tuo ei tempuista tykkäisi.

Temppuharjoituksiakin ollaan tehty, lähinnä sitä kumartamista ja jalkojen välissä pujottelua. Jalkojen välissä pujottelu alkaa sujua ihan hyvin, kumartaminenkin vähän paremmin, vaikka takapuolikin meinaa Netalla välillä tulla maahan. Että tällaista tällä kertaa.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti