keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Tanssimaisia kuulumisia

Eilen oltiin taas koiratanssikurssilla. Harjoiteltiin ensiksi kosketusalustaa. Naksutin oli apuna ja Netta oppi hyvin nopeasti tassulla läpsäisemisen, oltiinhan vastaavaa harjoiteltu tietokoneen näppäimistön kanssakin. Alustana oli agitreeneissä namialustana toimiva pakastepurkin kansi, se kun oli sopivasti treeniliivin taskussa.

Seuraavaksi taisi olla tassun antaminen. Netta osaa jo antaa vasenta tassua sekä läpsäistä sillä oikeaa kättäni. Nyt Netta saikin opetella antamaan vasenta tassuaan oikeaan käteeni, sama läpyllä. Hyvinhän se meni. Netta tosin tykkää melko kovasti läpsiä tassuillaan.

Ohjaajan ympäri kiertämisessä tuli vinkiksi, ettei ota samaan kohtaan kuin tokossa, ettei istu viereen. Perusasennon (uudelleen)harjoittelu onkin vähän jäänyt, palataan siihen vanhaan ja yritetään saada jotain aikaankin. Toko ei kuitenkaan tällä hetkellä ole Se Juttu.

Yksi aihe oli ryömiminen, sitä pitäisikin vielä harjoitella vähän kerrallaan. Sitten oli niiaaminen eli leikkikumarrus. Alkuun Netta tuppasi menemään maahan, joten palkkasin jo, kun se vähän kallistui ja lopulta homma alkoi sujua.

Lopussa oli taas temppuja musiikin tahtiin ja läksyksi tuli keksiä koreografian pätkää johonkin kappaleeseen. Keksinkin vain tänään vaihtavani kappaleen, mutta varmaan tehdään tuo juttu siihen vanhaan, tuskin tuota uuttakaan siihen mennessä vielä saadaan. Tai katsotaan nyt. Muuttuva mieli on ikuinen ilo. Alkuperäinen kappalevalinta vaan sopisi HTM:ään paremmin.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti