Netan sopeutumisesta en vielä ole kirjoittanut. Syynä siihen on ollut se, että koko blogi on ollut enemmän tai vähemmän poissa mielestä. Ja kuten syyskuun lopulla kirjoitin, olisi ollut hölmöä kirjoittaa sopeutumisesta parin viikon jälkeen. Nyt Netta taas on lähtenyt joululomalle kotiin Pohjois-Karjalaan, joten eiköhän tässä ole aika summata asioita kuluneen kahden kuukauden ajalta.
Netta tuli tänne juuri silloin kun olin saanut flunssan. Ensimmäinen arkiviikko meni siis flunssassa lenkkeillen. Yksi päivä oli tavanomaista pidempi kiitos pakollisen luennon. Ollessani vielä luennolla sain naapurilta viestin, että Netta oli haukkunut ajan x. Kiitin ilmoituksesta ja olenkin siitä kiitollinen. Ilmoitus oli myös sävyltään ystävällinen. Olin siis laittanut ala-aulan ilmoitustaululle lapun, johon olin laittanut puhelinnumeroni.
Kun tulin kotiin, Netta oli keittiön pöydällä haukkumassa. Se oli ilmeisesti kytännyt siitä ulos ikkunasta. Pöytä sai vaihtaa paikkaa (ja myöhemmin piti muistaa laittaa tuolit sen alle, ettei muuan koira hyppäisi pöydälle syömään puruluutaan). Iltalenkillä itketti. Oliko tämä nyt tässä? Joutuisinko nielemään ylpeyteni ja myöntämään, ettei Netta sittenkään sopeudu tänne? Minä kun olin niin luottanut siihen.
Päätin vanhempieni kanssa, että odotettaisiin vielä viikon verran. Tuon yhden päivän jälkeen mitään ei kuulunut, joten oletettavasti Netta oli hiljaa. Tai ainakaan se ei haukkunut niin paljoa, että kukaan olisi nähnyt aiheelliseksi ilmoittaa siitä minulle. Ainakin toivon niin.
Yksinolojen ajaksi jätin Netalle aluksi esimerkiksi puruluun ja KONG-lelun. Myöhemmin jätin Netalle sen ruuan ja jälleen puruluun. Näin vein huomion pois lähdöstä. Jätin myös radion päälle - ja verhot ikkunan eteen, ettei Netta mitenkään voisi taivastella ulkomaailman menoa.
Tuon "haukkumispäivän" kaltainen pidempi päivä oli kerran. Opiskelijamenoja oli jonkin verran, ei hirveän paljon kuitenkaan. Ei ainakaan minun mielestäni. Käytin Netan aina lenkillä esimerkiksi ennen sitsejä ja yöllä sieltä palattuani kävimme myös ulkona.
Tässä välissä ehdittiin lokakuussa käydä Netan kanssa Joensuussa. Junamatkat muuten sujuivat oikein mallikkaasti niin kauko- kuin paikallisjunissakin. Ei mitään moitittavaa. Samoin Netalta sujui hyvin bussissa matkustaminen Nuuksion retkellä.
Haasteellisinta oli ehkä Netan tapa haukahdella rapun äänille. Ja haukkua protestiksi, jos lähdin esimerkiksi pesutupaan. Mietin kyllä keinoja tämän kitkemiseen, vaikka pari kertaa palasinkin takaisin asuntoon. Kyllä, vaikka niin ei saisi tehdä. Vaan eipä sillä, eihän kaikki voi sujua kuin tanssi.
Lenkkeilyyn ostin jossain vaiheessa fleksin. Käytännössä koko aika oli hihnalenkkeilyä, koska en ole ehtinyt löytää minkäänlaista irtipitolenkkipaikkaa. Tylsäähän se on. Sen myönnän itsekin. Lenkkeilyssä Netalle oli hankalinta ehkä se, jos joku käveli takanamme. Silloin sen piti kääntyä katselemaan taakse. Näin siinä käy, kun maalaiskoiran vie kaupunkiin.
Netta tuli tänne juuri silloin kun olin saanut flunssan. Ensimmäinen arkiviikko meni siis flunssassa lenkkeillen. Yksi päivä oli tavanomaista pidempi kiitos pakollisen luennon. Ollessani vielä luennolla sain naapurilta viestin, että Netta oli haukkunut ajan x. Kiitin ilmoituksesta ja olenkin siitä kiitollinen. Ilmoitus oli myös sävyltään ystävällinen. Olin siis laittanut ala-aulan ilmoitustaululle lapun, johon olin laittanut puhelinnumeroni.
Kun tulin kotiin, Netta oli keittiön pöydällä haukkumassa. Se oli ilmeisesti kytännyt siitä ulos ikkunasta. Pöytä sai vaihtaa paikkaa (ja myöhemmin piti muistaa laittaa tuolit sen alle, ettei muuan koira hyppäisi pöydälle syömään puruluutaan). Iltalenkillä itketti. Oliko tämä nyt tässä? Joutuisinko nielemään ylpeyteni ja myöntämään, ettei Netta sittenkään sopeudu tänne? Minä kun olin niin luottanut siihen.
Yksinolojen ajaksi jätin Netalle aluksi esimerkiksi puruluun ja KONG-lelun. Myöhemmin jätin Netalle sen ruuan ja jälleen puruluun. Näin vein huomion pois lähdöstä. Jätin myös radion päälle - ja verhot ikkunan eteen, ettei Netta mitenkään voisi taivastella ulkomaailman menoa.
Tuon "haukkumispäivän" kaltainen pidempi päivä oli kerran. Opiskelijamenoja oli jonkin verran, ei hirveän paljon kuitenkaan. Ei ainakaan minun mielestäni. Käytin Netan aina lenkillä esimerkiksi ennen sitsejä ja yöllä sieltä palattuani kävimme myös ulkona.
Haasteellisinta oli ehkä Netan tapa haukahdella rapun äänille. Ja haukkua protestiksi, jos lähdin esimerkiksi pesutupaan. Mietin kyllä keinoja tämän kitkemiseen, vaikka pari kertaa palasinkin takaisin asuntoon. Kyllä, vaikka niin ei saisi tehdä. Vaan eipä sillä, eihän kaikki voi sujua kuin tanssi.
Lenkkeilyyn ostin jossain vaiheessa fleksin. Käytännössä koko aika oli hihnalenkkeilyä, koska en ole ehtinyt löytää minkäänlaista irtipitolenkkipaikkaa. Tylsäähän se on. Sen myönnän itsekin. Lenkkeilyssä Netalle oli hankalinta ehkä se, jos joku käveli takanamme. Silloin sen piti kääntyä katselemaan taakse. Näin siinä käy, kun maalaiskoiran vie kaupunkiin.
Paikkoja Netta ei hajottanut. Kaikin puolin kiltisti se siis ne kaksi kuukautta täällä Vantaalla vietti. Alussa tosiaan oli vähän sellaista alkukankeutta, mutta se selätettiin. Pitihän Netalle antaa mahdollisuus eikä heti viikon jälkeen viedä sitä takaisin kotiin. Myönnän myös yleisen haukahtelun olevan koulutuksen puutetta, täysin omaa syytäni siis.
Nyt Netta onkin sitten ansaitsemallaan lomalla Mirun ja Vilkun seurana. Mietin yhtä Nettaan liittyvää asiaa ja kirjoittelen siitä varmaan tänne blogiin piakkoin, niin ei tarvitse vain mielessä pyöritellä kaikkea. Tähän postaukseen en nyt vain halunnut enää mitään ylimääräistä lisätä.
Perjantaina lähden itsekin Joensuuhun ja lauantaina pääsemme Netan kanssa pitkästä aikaa mölleilemään. Saas nähdä vievätkö hajut mennessään vanhassa kotihallissa. Voi että. Ehkä me päästään vähän verestämään muistoja.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti