Meillä oli viikonloppuna vieraita. Koiria lenkitettiin aika paljon läheisillä hiekkakuopilla (lue: soramontuilla, mikäli sana hiekkakuoppa kuulostaa hassulta). Eilen illalla oli myös kamera mukana, joten sain joitain hiekkakuoppakuviakin.
Toissapäivänä Nettaa ei huvittanut totella luoksetulokäskyä, koska se ei saanut palkkaa tarpeeksi usein. Omassa tyhmyydessä kun kutsuttiin luokse palkkaamatta. Eilen sitten annoin palkan joka kerta, kun se tuli luokse ja homma sujui taas entiseen malliin.
Vilkkuun pitäisi laittaa uusi Exspot-annos. Eilen lattialla oli sylkeä ja kuollut punkki. Näin tapahtui myös tämän kuun alussa ja on tapahtunut viime vuonnakin. Vilkku, punkkimagneettimme.
maanantai 18. heinäkuuta 2011
lauantai 16. heinäkuuta 2011
Nutrolin-kuuri alkaa
Eilen ostettiin Netalla Nutrolin-ravintoöljyä, jota aletaan antaa iltaruuan kanssa. Katsotaan nyt, jos se saisi tämän vähäturkkisen kanssa jotakin aikaan. Netan mahakarvat kun ovat nyt vielä tavallistakin vähäisemmät. Alla kuva eilisillalta, otettu tosin ensimmäisen Nutrolin-annoksen jälkeen mutta se ei haittaa mitään, koska ne vaikutukset eivät niin nopeasti sentään ala näkyä. Katsotaan nyt, otetaanko kuvaa joka viikko vai sitten ennen Joensuun näyttelyä.
torstai 14. heinäkuuta 2011
Uintiharjoittelua
Meillä on olemassa hyvin vanha koirien pelastusliivi. Se on varsin kummallisen mallinen. Sain säädettyä sen Netalle sopivaksi, mutta etuosaa piti kiinnitellä hakaneuloilla. Saa kuitenkin kelvata, kun muuten on ihan hyvä.
Menin Netan kanssa mattolaiturille ja puin sille liivin. Sitten laskin sen veteen ja yritin saada liikkumaan siellä, mutta se halusi nousta laiturille. Toistettiin juttu muutaman kerran kunnes lähdettiin kotiin. Pitää päästä kokeilemaan joskus kunnolliselle rannalle, jossa itsekin voi kahlata.

tiistai 12. heinäkuuta 2011
Kajaanissa
Tultiin tänään takaisin Kajaanista, jossa oltiin kaksi yötä. Siellä oli sukulaisia ja espanjanvesikoira Mokka. Hulinaa oli myös melkoisesti ja Netta taitaa olla onnellinen, kun pääsi takaisin omaan kotiin ja tutulle metsälenkille leikkimään Mirun kanssa.
Sunnuntaina mentiin Kajaaniin. Netta matkusti auton takapenkillä turvavaljaissa. Kajaanissa sitten kannettiin laukut sisälle, syötiin vähän ja lähdettiin epäviralliselle uimarannalle, jonne Nettakin otettiin mukaan. Kahlasin sitten itse veteen Netan kanssa ja Netta kahlasi syvemmällä kuin aiemmin. Sitten se oli mielestään liian syvällä ja alkoi kauhoa hätäisesti rantaan. Kannettiin Netta vielä kahdesti veteen ja kannateltiin, mutta uiminen oli melko hätäistä... Pitää päästä harjoittelemaan vielä kunnolla jonnekin.
Joka päivä Netta leikki Mokan kanssa pihalla. Netta kuitenkin keksi myös varsin pian huonoja juttuja... Yritin lähteä itse kävelemällä keskustaan. Ulko-ovi oli auki ja siinä esteenä puinen levy, mutta Nettahan hyppäsi siitä yli ja juoksi perääni. Myöhemmin Netta meni pihalta portin ali ja oli kuulemma harhaillut naapurustossa... Ei kiva, onneksi mitään ei käynyt. Sisällä se silmäili myös avointa ikkunaa. Se olisi varmaan ponkaissut tuolille ja tuolilta ikkunan kautta ulos, jos silmä olisi välttänyt. Netta on nimittäin usein utelias.

Netta sai serkultani vedessä kelluvan lelun. Tätä testataan seuraavalla uintikerralla.
Nyt sitten näyttää siltä, että kuunnellaan viisaampien neuvoja ja hankintaan Nutrolin-öljyä tai jotain, että Netta ei olisi Joensuun näyttelyssä aivan karvaton muihin verrattuna. Vähäkarvainen se tosin muutenkin on. Nytpä kysytään kuitenkin vielä tarkennukseksi yhtä asiaa, jos joku osaisi vastata.
- Kannattaako ostaa Nutrolin-öljyä, Brit Care-lohiöljyä vai Biotiini Fortea?
perjantai 8. heinäkuuta 2011
Kesä, eikä mitään tekemistä... vai miten se olikaan?
Voisi hakata päätä seinään näiden postausten kanssa. Mutta ei olla oikein tehty Netan kanssa mitään erikoista, mistä tarvitsisi mainita... Pitäisi tosin paikallaoloa harjoitella ja alkaa harjoitella ainakin istu-käskyä ilman käsimerkkiä. Saa nähdä, mitä tästäkin tulee.
Lisäksi Netan karvanlähtö on tässä kesällä kiihtynyt ja nyt lähtee tuppoja. Huhtikuussa kai alkoi lähteä karvaa, joko tämä kohta riittäisi? Lisäksi Netta piti viime viikolla pestä kun se pyöri jossain ällöttävässä ja nyt se näyttää vielä vähempikarvaiselta kuin oikeasti onkaan. Pitääkin taas harjata... Katsotaan, millaisessa turkissa ollaan Joensuun näyttelyissä 13. ja 14.8.

lauantai 2. heinäkuuta 2011
Viikon kuulumiset
Olin itse tämän viikon maanantaista perjantaihin koiraleirillä. Nettahan ei nenäpunkkiensa vuoksi voinut osallistua, joten minulla oli leirin ajan lainassa karkeakarvainen mäyräkoira Martta.
Lisäksi tähän loppuun heinä-elokuun suunnitelmat Netan osalta:
26.7. mätsäri Joensuussa
30.7. mätsäri Hammaslahdessa
3.8. mätsäri Joensuussa
9.8. mätsäri Joensuussa
10.8. mätsäri Joensuussa
13.8. Joensuu KV
14.8. Joensuu KR
Tänään käytiin Netan kanssa aamulenkillä. Se kesti 30 minuuttia - luulin, että se olisi kestänyt kauemmin... Myöhemmin käytin Vilkkua uimassa. Mattolaiturille ei päästy, koska jotkut pesivät siellä mattoja. Mentiin sitten paikkaan, missä mattolaituri oli aiemmin ollut. Siellä oli vähän heinikkoa, joten saa nähdä, löytyykö Vilkun turkista punkkeja.
Heittelin Vilkulle keppejä ja kiviä veteen. Välillä keppi lensi liian kauas ja Vilkku yritti itsepäisesti uida sinne asti, mutta eihän fleksi riittänyt enkä minä halunnut kastella jalkojani. Niinpä Vilkku sai tyytyä tulemaan takaisin. Tässä alla kaksi videota Vilkusta.
26.7. mätsäri Joensuussa
30.7. mätsäri Hammaslahdessa
3.8. mätsäri Joensuussa
9.8. mätsäri Joensuussa
10.8. mätsäri Joensuussa
13.8. Joensuu KV
14.8. Joensuu KR
keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
Saksan tuliaiset
Maanantaina tulin kotiin Saksan (ja Itävallan) matkalta. Netallekin löytyi tuliaisia. Bongattiin itse tasan yksi eläinkauppa Sinsheimissä museon läheltä ja sieltä tarttui mukaan Trixien panta ja hihna.
![]() |
Panta 5,99 €
|
![]() |
Hihna 8,99 €
|
Toinen eläinkauppa löytyi, kun isäni kysyi respan tytöltä Mindenissä ja tämä antoi osoitteen. Kaupan nimi oli Fressnapf. Siellä oli kaikkea kivaa ja Netalle löytyi kolme pantaa.
![]() |
7,99 €
|
![]() |
9,99 €
|
![]() |
4,99 €
|
Sokerina pohjalla kuva Netasta ja Mirusta Netan petiin ahtautuneina. Näin meillä.
tiistai 21. kesäkuuta 2011
Vuosi täällä
Nyt Netta on sitten asunut vuoden täällä meillä. Vuosi sitten lähdin isäni kanssa hakemaan pentua Joutsenosta. Satoi. Kasvattajan luona Netta tuli iloisesti vastaan - muut pennut oli jo luovutettu. Netta haettiin tuona päivänä 21.6. siksi, että minulla oli edellisenä päivänä ollut konfirmaatio ja rippijuhlat eikä ollut tuntunut viisaalta idealta hakea pentua sellaisen hullunmyllyn keskelle.
Kasvattajalta saatiin Shetlanninlammaskoirat ry:n pennunhoito-opas, nameja Netalle, pyyhe, rokotustodistus sekä tietysti rekisteripaperit ym. Kasvattaja totutti Nettaa vähän käsittelyyn. Minulla oli mukana Netalle kaksi pantaa, LUXO:n vaaleanvihreä timanttipanta sekä euron löyty näyttelystä. Vihreä panta oli liian pieni, joten Netta sai sinikirjavan.
Sateessa sitten Netta kannettiin autoon päiväpeitolla vuorattuun koriin. Sitten matka alkoi. Netta ei itkenyt ollenkaan. Pysähdyimme jollain ABC:lla ja isä haki hampurilaiset autoon. Netta yritti kiivetä korista pois hampurilaisten houkuttamana. Alla oleva kuva on itse asiassa otettukin, kun odotettiin Netan kanssa autossa. Huomatkaa otsassa oleva valkoinen piirto, josta nykyisin on jäljellä vain pieni vaalea kaistale.

Päästiin kotiin ja päästin Netan pihalle, mutta muistaakseni kannoin sen sitten sisälle, missä sitä odottivat uudet kaverit Miru ja Vilkku, jotka olivatkin hieman hämmästyneitä. Netta oli kuitenkin reipas. Muistan sen kaataneen savisen vesikuppinsa useaan kertaan, joten kupit vaihdettiin metallisiin. Heräsin myös välillä yöllä Netan vinguntaan ja käytin sen tarhassa ulkona.
Tätä blogia en ole kirjoittanut valitettavasti siitä asti, kun Netta tuli. Rainbow Railwayssa on kuitenkin pieniä tiedon murusia Netan pikkupentuajasta. Kaikki sen kuoppien kaivamisesta ja pantaharjoituksista. Hihnaharjoituksetkin vaativat kärsivällisyyttä - lähinnä itseltä. Vähitellen kuvioon tulivat metsälenkit, joskin aluksi kannoin Netan sylissä ison tien varrella. Oli mörkövaihe, jolloin Netta ei suostunut etenemään - mutta sekin meni ohi.
Ja mitä kaikkea tämän kuluneen vuoden aikana on edellä mainittujen lisäksi tapahtunut? Ollaan käyty kaksi pentukurssia, tokon alkeet-kurssi ja pentuagilitykurssi. Takana on seitsemän mätsäriä, neljä kertaa punainen, ei sijoitusta ja SIN3, SIN4 ja SIN2. Takana on Lappeenrannan näyttely, laatuarvostelultaan JUN H. Takana on ensimmäinen juoksuaika ja sen aikaiset hihnalenkit.
Takana on se kerta, kun Netta pentuna kaivoi kuoppaa ja joutui vesipesulle. Takana on se kerta, kun Netan maitokulmahampaat poistettiin ylhäältä. Takana on syksyinen Kolin retki. Takana on oletettu ampiaisen pisto, joka turvotti Netan kuonon ja jonka takia olin itse melkein paniikissa - myöhemmin sisältä löytyi kuollut ampiainen, lieneeköhän ollut se, joka Nettaa pisti...
Ai niin. Eilen Vilkku kävi eläinlääkärillä. Vilkku oli mm. ravistellut päätään, Miru aivastellut ja Netta hengitellyt jo jonkun aikaa välillä hassusti. Äiti alkoi epäillä nenäpunkkeja. Vilkulla ei huomattu mitään tulehdusta, joten kaikki kolme saivat nenäpunkkeihinkin tehoavat loishäätölääkkeet. Harmi vain, kun nenäpunkkien takia Netta ei saa osallistua ensi viikon leirille. Lienee turha edes mainita, että harmittaa. Lainakoira on tiedossa, mutta oma koira on aina oma.
Vilkku oksensi eilen kerran ja on saanut jotain riisijuttua. Lisäksi eläinlääkäri oli antanut näytepakkauksia koiranruuista, koska epäili, että Vilkulla on herkkä vatsa. Vilkku on nimittäin laihtunut hurjasti - äiti oli punninnut sen ja se oli painanut 25 kg. Viime keväänä se painoi 27 kg, kun se kävi hammaskiven poistossa. Sitä ennen se painoi n. 30 kg ja oli välillä hieman ylipainoinen. Kieltämättä, kun katsoo 2007 otettuja kuvia, niin huomaa Vilkun olleen pulskemmassa kunnossa.
Netan ruoka-annoksia pienennettiin keväällä, koska rasvaa alkoi hieman kertyä ja Netta on nyt suhteellisen sopivassa kunnossa, joten ruoka-annokset saavat säilyä noina pienempinä.
Sokerina pohjalla vielä kaksi tämänpäiväistä kuvaa Netasta.
maanantai 6. kesäkuuta 2011
Ilmoitusasiaa
Eli aivan ensiksi ilmoitan pienestä bloggaustauosta: huomenna 7.6. lähden Saksaan ja palaan sieltä 20.6., joten postauksia ei tuolla aikavälillä tule. Tänään myös ihmettelin sitä, kun olin tähän blogiin onnistunut julkaisemaan postauksen, jonka luulin julkaisseeni Rainbow Railwayssa.
Lauantaina oltiin Netan, Eeka-borderterrierin ja Eekan omistajan kanssa koirapiknikillä. Kuvasato ei ole kummoinen, mutta en silti jaksanut lauantaina siirtää näitä koneelle.
Lauantaina oltiin Netan, Eeka-borderterrierin ja Eekan omistajan kanssa koirapiknikillä. Kuvasato ei ole kummoinen, mutta en silti jaksanut lauantaina siirtää näitä koneelle.
torstai 2. kesäkuuta 2011
PoKSin mätsäri
Oltiin tänään Netan kanssa PoKSin järjestämässä mätsärissä Joensuussa Koivuniemen kentällä. Oltiin Netan kanssa paikalla klo 11.30 jälkeen, jolloin ilmoittautumiset alkoivat. Sitten odoteltiin ja juteltiin tuttujen kanssa, kunnes klo 13 jälkeen kehät alkoivat. Kehiä oli kolme ja ei tarvinnut odotella paljoa, koska oikeassa reunassa olevassa kehässä alkoi Lapsi ja koira-kisa, keskimmäisessä juniorit ja vasemman puoleisessa varmaankin pennut. Numeromme oli 22A, joten oltiin juniorien toinen pari.
Kun oma vuoro tuli, mentiin ensin parin kanssa kerran ympäri. Sitten Netta piti nostaa pöydälle ja seisottaa siinä. Sen jälkeen pöydälle pääsi parinamme ollut koira. Sitten piti mennä edestakainen liike ja vielä kerran parin kanssa ympäri. Saatiin sininen ruusuke (PoKSin mätsäreissä on nauhojen sijasta ruusukkeet).
Odotettiin siinä sitten, kun loputkin parit kävivät kehässä ja sitten kaikki sinisen saaneet kutsuttiin kehään. Siinä sitten seisotettiin koiria ja tuomari kävi tervehtimässä koirat. Sen jälkeen isommat koirat menivät kerran ympäri ja sitten pienemmät ja taas oli vuorossa seisottamista. Sitten tuomari osoitti keskemmälle meidät ja kolme muuta koiraa. Mentiin siinä sitten kerran ympäri ja taas seisotettiin koiria. Tuomari osoitti neljänneksi ja kolmanneksi tulleet koirat. Jäljellä oltiin siis enää me sekä yksi toinen sheltti. Mentiin sitten ympäri ja seisotettiin. Meidät osoitettiin sitten sinisten kakkosiksi.
Nettaa meinasi hieman kyllästyttää seisottaminen nauhakehässä ja vielä piti seistä muiden sijoittuneiden kanssa, koska joku otti valokuvan. Netta ei tainnut seistä siinä kunnolla...
Palkinnoksi saatiin narulelu, kaksi puruluuta ja Best Friendin pihvitikku, jonka Netta sai jo syödä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)