Itä-Suomessa tuulee

Happoradio - Itä-Suomessa tuulee

san. Aki Tykki

Vanhus ja poika ulapalla tyynellä

Aurinko ja verkot nousevat

Poika on vaiti ja sormet kohmeessa

Kun painavat sanat tyynen katkovat

Poikanen kuule, tää on meidän retkemme

Kuviot suuret muita varten on

Ymmärrätkö viimein

Miksi harvoin hymyilen

Ei se oo minun syyni, että pahan kaikessa kuulee

Perintöni ainoastaan

Ei se oo minun syyni, että Itä-Suomessa tuulee

Venäjältä ja vastaan

Kaupunki nukkuu, kun nainen vieressä

Kuiskaa tie on auki meidän matkustaa

Aina vain tuntuu olen lapsi järvellä

Eksynyt, pienet sormet kohmeessa

Ymmärrätkö vimein

Miksi harvoin hymyilen

Ei se oo minun syyni, että pahan kaikessa kuulee

Perintöni ainoastaan

Ei se oo minun syyni, että Itä-Suomessa tuulee

Venäjältä ja vastaan

Ei se oo minun syyni, että pahan kaikessa kuulee

Itä-Suomessa tuulee

Multaa kynsieni alla

Huulilla maku Pielisen

Vielä iskee idän halla

Panee pohjan pakkanen

Ei se oo minun syyni, että pahan kaikessa kuulee

Perintöni ainoastaan

Ei se oo minun syyni, että Itä-Suomessa tuulee

Venäjältä ja vastaan

Ainahan me mätsärissä

Niin, tänään. Tänään oli mätsäri Sotkuman koululla ja koska sää ei vaikuttanut vallan mahdottomalta, päätin lähteä sinne Netan kanssa. Netta meni avoimeen luokkaan ja kehä menikin suht nopeasti. Parikehässä parinamme oli chihuahua (?). Netta sai punaisen nauhan ja kalasteli kehuja liikkeestään. Kehää ympäri juostessa se liikkuikni nätisti, edestakaisessa taas se taisi vähän liikaa katsoa minuun, kun nami oli kädessä.

Sittenpä odoteltiin nauhakehiä. Sinisten nauhakehän aikana raekuuro sattui mätsäripaikan ylle ja saimme hetken nauttia siitäkin ihanuudesta.. Onneksi kyseessä oli tosiaan vain kuuro, joka meni melko pian yli. Mutta silti. Rakeita.

Nauhakehässä saatiin juosta melkoisen paljon. Sijoitusta meille ei tälläkään kertaa tullut, joten lähdin Netan kanssa ajamaan kotia kohti. Piti nimittäin vielä käydä kaupassa ja tehdä valmisteluja huomenna alkavaa pääsykoereissua varten.

Nytpä ei sitten olekaan tietoa, milloin ensi kerran päästään mätsäriin. Ehkä niitä on sitten ennen Elo-Kareliaa. 4.6. olisi kyllä mätsäri, mutta sekin päivä menee pääsykoereissussa. No can do. Tämän vuoden mätsärisaldo on tähän mennessä neljän mätsärin mittainen. Oho.

Joskus olemme epävireessä

Tämän päivän.. ei kun siis eilisen (valtaosa postauksesta on sentään kirjoitettu eilen) missiona olivat PoKSin hallilla järjestetyt agilitymöllit. Ilmoitin Netan jo ennakkoon kaikille kolmelle radalle (supermöllit, möllit ja kisaavat). Ja ei kun kisapaikalle odottelemaan ja ihmettelemään.

Ennen supermöllirataa en älynnyt viedä Nettaa hallin ulkopuolelle valmistautumaan. VIRHE. "Hajujen viemää" olisi sopinut Netan osalta tämän radan nimeksi. Paineistumista vai ei? Sekä että? Yhtä hyppyä en saanut Nettaa ollenkaan menemään. Videosta päätellen siinä kohtaa Netta on paineistunut (häntä laskeutuu alemmas). Käsien läpsäytys huomion herättämisenä ei toiminut (olinpa sokea). Sijaistoimintohaistelua. Toki tälle hypylle kävi vielä perinteinen oman vauhdin pysähtyminen, kun Netta tuli hypyn väärälle puolelle. Skipattiin se hyppy sitten ja jatkettiin matkaa. loppua kohti häntäkin alkoi taas nousta.

Möllirata taas oli mallia muista-jo-että-oman-liikkeen-loppuminen-vaikuttaa-koiraan. Eikö näitä voi oppia koskaan..? Vauhtia Netalla joka tapauksessa oli enemmän kuin edellisellä radalla. Jos edellisellä kerralla haistelu saattoi johtua varsinaisten hajujen lisäksi painistumisesta, uskoisin hajujen vieneen tällä kertaa huomiota muuten vain. Puomi nähtävästi vähän jännitti Nettaa. Alasmenon yli se hyppäsi, mutta se on minun oma syyni. Mitäs en opettanut sille kontakteja niin kunnolla kuin olisi sietänyt opettaa.

Alla videolla supermöllirata ja möllirata. Videoista kiitos Ilonalle.

Kisaavien radasta meillä ei olekaan videota, joten tämän löpinän alla on ratapiirros tuttuun tapaan erittäin suuntaa antavana. En esimerkiksi muista, oliko yksi hyppy (6 ja 11) molemmilla kerroilla samalta puolelta ja jos ei, niin kummalta puolelta kummallakin kertaa. Niin...

No joo. Se rata. Päivän radoista se meni mielestäni parhaiten. Taisi Netta tälläkin radalla haistella, muttei niin paljoa. Muistin itsekin juosta enemmän. Saimme hylätyn, koska putkella (este 8) Netta meni putken, mitä minä en tietenkään huomannut Netan mentyä selkäni taakse, ja luulin Netan vain kiepsahtaneen putkessa ympäri. Niinpä käskin sen uudestaan putkeen.

Kepeille Netta sai suht vapaasti valita oikean paikan (en sentään ohjannut sitä väärään väliin). Ja omaan hitaaseen tahtiinsa Netta kepittelikin, vaikka olin vähän siitä edellä (mikä näin järkevämmin ajateltuna on oikeastaan jo melkein riski). Jotain vielä säädettiin radalla, mutta en muista enää kaikkea.

Sellainen haistelupäivä tänään. Tuntuu, että tuota haistelua on oikeasti eniten PoKSin hallilla. Tai no Joan kisoissa joo, kun Nettaa ahdisti puomille meno, mutta yleistä haistelua on määrällisesti eniten ollut PoKSin hallilla. Jotenkin tuntuu, etten itsekään ehkä ollut ihan parhaassa terässä tänään. Jostain syystä inhottava jännitys nousi aina ennen jokaista rataa. 

Missä on se vuoden ekojen möllien fiilis? Tuskin se mikään flow-tila oli, mutta jotain epätavallista se oli. Hyvänlaatuista jännitystä. Kultaako aika muistot vai onko niihin samoihin fiiliksiin vain oikeasti tosi vaikeaa päästä kiinni?

Tässä kevään aikana olemme juosseet virallisissa kisoissa seitsemän startin verran. Viime vuonna juoksimme yhteensä kymmenen starttia. Melkoinen ero siis, kun näitä vertaa. Varsinkin tämän ajan sisään. Viime vuonnahan emme olleet pääsiäiskisoissa. Ja tälle keväälle sattuivat myös helatorstain kisat. Ja kun lasketaan starttimäärään möllien startit, joita on ollut yhteensä seitsemän kappaletta, on määrä jo 14. Viime vuonna möllistartteja oli koko vuoden ajalta seitsemän.

No niin, no niin, nyt irti niistä tilastoista. Seuraavan kerran kisaamme elokuussa, joten Netta saa kisataukonsa. Se tekee varmasti hyvää. Olihan ennen vuoden ekoja möllejäkin se parin kuukauden tauko. Pihalla tosin tarkoitus olisi treenailla jotain, mutta mitään isoa tai ihmeellistä ei olisi tarkoitus tehdä. Ja huomisen mätsärin jälkeen taitaa muutenkin tulla harrastustaukoa itse kullekin, mitä nyt jotain tokojuttuja (rally-tokosta puhumattakaan) pitää varmaan kotioloissa muistaa silmäillä.

Netta temppukoira

Siinäpä on videota Netan tempuista. Mikä on teidän suosikkinne? Entä mikä voisi ansaita päästä koiratanssiohjelmassa käyttöön?

Showsoobelssonit ja vanhempia väkerryksiä

Jahkailun jälkeen lähdin tänään Netan ja Mirun kanssa kohti Linnunlahden koulutuskenttää. Kohteena oli mikäs muukaan kuin mätsäri, johon molemmat soopelit pääsivät osallistumaan. Ilmoitin ne pariksi aikuisten luokkaan.

Samassa parissa oleminen vaati tietysti hieman erikoisjärjestelyjä, mutta niistä oli päätetty ennakkoon. Ensiksi sain kuitenkin esittää Calle-lagoton aikuisissa. Sitten muutaman parin jälkeen oli soopeleiden vuoro. Netta meni kehään Callen omistajan esittämänä ja esiintyikin oikein nätisti. Kuulemma se sai kehuja turkistaan.

Miru taas oli oma itsensä ja kovin lennokas ravatessa. Netta nappasi sitten punaisen nauhan ja Miru sai sinisen. Kuulemma Miru oli niin tiukasti kontaktissa, että se liikkui vinossa. Ei mikään ihmekään. Olen namilla yrittänyt estää Mirulta mahdolliset kiljumiset esimerkiksi nauhakehissä.

Nauhakehissä kummallekaan koiralle ei sijoitusta tullut. Esitin molemmat siis nauhakehissä itse. Netan kehän aikaan Miru odotteli kiljumatta. Olihan sillä sentään purutikku mässyteltävänä. Kun punaisten kehässä oli isojen koirien aika liikkua, kävin tyrkkäämässä Mirulle toisen tikun.

Mukava ilta oli. Tämäkin mätsäri oli alle kahdessa tunnissa ohi. Ei tainnut olla taaskaan niin paljoa porukkaa kuin joskus on ollut. Aikuisia oli kymmenisen paria. Liekö syynä sitten se, että keväällä on ollut jo yllin kyllin mätsäreitä? Mene ja tiedä.

Sittenpä väkerryksiin. Ensimmäisessä kuvassa on Netan oma antipalveluskoiravaljaat hakutreeneihin, toisessa kuvassa uusi agilityhihnasysteemi ja alimmassa viimeisin panta. Pannan tein vaalinvalvojaisiltana ja myös hihna on huhtikuulta. Hakuvaljaista en sitten muistakaan, ovatko ne jo tämän kuun tuotoksia (nimim. liian laiska katsomaan blogista, milloin me treenattiin tänä vuonna hakua ensimmäistä kertaa).

Miru: "Aina mun pitää..."

Vaikka euroviisujen semifinaali taitaa jäädä katsomassa, olemme mukana hengessä ja toivomme Pertti Kurikan Nimipäivien pääsevän jatkoon. Euroviisujen kunniaksi Miru pääsi listaamaan omia aina mun pitää -asioitaan. Tässä vielä linkki PKN:n euroviisukappaleeseen.

Aina mun pitää...

...lähteä lenkille

...mennä tarhaan illalla
...väistää jos käsketään
...lähteä treeneihin
...poseerata valokuvissa
...totella omistajia

En saa...

...syödä kaikkea ruokaa ruokatynnyristä
...kaikkea makkaraa

...löhötä kulkuväylillä miten haluan
...lojua tarhaan silloin kuin haluan
...rullata mattoja
...syödä Vilkun kanssa samalta lautaselta

Isän nappaama kuva Mirusta maaliskuussa 2013

Mitäs me haastetut

Saimme Shetlandia-blogista haasteen, kiitos siitä.

1. Mitä harrastusta et edes kokeilisi, miksi?

Äkkiseltään ei tule mieleen mitään kummempaa. Ehkä sitten suojelu tai jotain vastaavaa? Joka tapauksessa jokin, mikä ei oikeasti kiinnosta.

2. Missä voisit kehittyä koiran omistajana? Entä kouluttajana?

Lisää johdonmukaisuutta, kiitos. Pätee varmaan molempiin asioihin.

3. Miten valmistaudut kilpailuihin? 

Kerään vaadittavat tarvikkeet (agilityssä kisakirja, rokotustodistus, agilityhihna jne.). Nyt olen oppinut tekemään tämän jopa ajoissa. Mahdollisesti jopa kisoja edeltävänä iltana. Mutta eipä valmistautumisessa kai mitään ihmeellisempää ole.

4. Minkä rotuista koiraa et ottaisi, miksi? Minkä rotuisesta haaveilet, miksi?

En ottaisi mitään suurista terveysongelmista kärsivää rotua. Oikeastaan ei-lista on helpompi muodostaa kuin kyllä-lista, koska kiinnostus ei riitä esimerkiksi trimmattaviin rotuihin (ainakaan tällä hetkellä). Metsästysrodurkin on suljettu pois.

Kyllä-listan kärjessä ovat sheltti ja nahkacollie. Sheltti.. No, sheltti on aina sheltti. Sheltit ovat osoittautuneet mukaviksi koiriksi, kun niiden parissa on tullut pyörittyä - ja onhan Nettakin mukava koira. Sama taitaa päteä nahkoihinkin. Ja oikeastaan.. Ei se pehkokaan ehkä ole ihan no-no.

5. Onko arjessa jotain haastavaa/treenattavaa asiaa (esim. koirien ohitus)?

Yksistään Netta on todella helppo koira. Joskus se on jumittanut koiria ohitettaessa, kun sitä on jännittänyt/pelottanut, mutte muuten ei ole mitään ihmeellisempää. Ehkä luoksetulo voisi olla vieläkin vahvempi.

6. Mikä on ollut haastavin asia kouluttaa koiralle/koirille?

Nouto. Se ei ole vieläkään valmis, koska olen ollut kai vähän laiska.. Kai sen saisi opetettua, jos vain jaksaisi. Tokossa kapulan pito vaikuttaa myös meille haasteelliselta. Aikanaan haastava asia oli paikallaolo, joten ehkä sitten se? Se on sentään opetettu jo.

7. Onko sinulla mieluisinta lajia? Entä koiralla/koirilla?

Tämä riippuu aika paljon fiiliksestä. Paha sanoa. Ehkä se agility? En tiedä. Agilityssä ja tokossa kun on myös koettu ne hetket, kun laji ei tunnu oikein yhtään nappaavan. Ja koiratanssin osalta oikeastaan myös. Tämä on siis rally-tokon osaltakin odotettavissa, ja taas minä poikkesin aiheesta. Netta yleisesti tykkää yhdessä tekemisestä.

8. Mikä on parasta koiraharrastuksessa?

Pienet onnistumiset. Toiset koiraihmiset. Koira itse.

9. Kamalin muisto koirasta/koirista? Entä hauskin?

Mitään kovin kamalaa koiramuistoa ei tule mieleen. Netan kanssa ei ole sattunut mitään (kopkop). Ehkä sitten se kerta, kun seitsemän vuotta sitten ennen Pirin yksivuotissyntymäpäivää Vilkku ja Piri olivat karkuteillä. Piri oli yön poissa kotoa, mutta onneksi naapurimme sai sen seuraavana päivänä kiinni.

10. Uiko koirasi paljon?

Netta ei ui erityisen paljoa, ellei sitä houkutella veteen.

11. Millainen olisi täydellinen koira?

Apua! Kai sitä on sitten mietittävä, vaikkei täydellisyyttä olemassa olekaan. Hyväluonteinen, terve ja rotumääritelmään istuva.

Seuraavat kysymykset on napattu Team Draumur -blogista.

1. Kerro mielipiteesi pallopaimennuksesta?

Totuuden nimissä minun piti googlata, mitä pallopaimennus edes on. Tulin siihen tulokseen, että se on laji muiden joukossa. Ei minulla ole siitä erityisempää mielipidettä.

2. Pistä kuva sinun ja koirasi lempipaikasta?

Yksi lempipaikoista

3. Pistä lyricsien pätkä, mikä liittyy jollain tapaa koiraharrastukseesi ja pieni selitys?

Näitä keksisi vaikka kuinka monta, mutta laitetaan nyt vain pari. Sanat puhukoot puolestaan.

"Ehkä tää kaikki ei ollukaan tyhmyyttä

--

Mä otan vastuun kaikest, mut en muuta siitä mitää"

Paula Vesala - Sori

"Mut täällä rohkein ei oo hän

Hän ken ei oo koskaan pelännyt

Vaan se ken ei juokse karkuun"

Mitra - Äkksiyvää

4. Suurin unelmasi koiraharrastuksen saralla, jos se on jo toteutunut jaa se meille?

Olisi hienoa, jos olisi joskus koira, joka valioituisi jossain lajissa. Joo. Saas nähdä, tuleeko näin käymään, ja jos tulee, mikä koira on kyseessä.

5. Jos lähtisit suunnittelemaan pentuetta, mitä ottaisit huomioon ja jos haluat voit tehdä myös dream matchin jostain koirista?

Hmm. Mietitään ihan vain shelttien osalta. Arkaa koiraa en jalostukseen käyttäisi, enkä myöskään aggressiivista (en tosin ole aggressiivisiin sheltteihin törmännyt). Hyvä luonne yleisesti kunniaan. Silmäterveet vanhemmat olisivat hyvä juttu. Tai edes se, että jos toisella on CRD, niin toinen saisi kaiketi olla geneettisesti terve CEA:n suhteen. Sitten distichiasis. En yhdistäisi kahta distikoiraa, vaikka distin periytymismekaismi ei ilmeisesti ole selvillä.

Luuston osaltakin koiran olisi hyvä olla terve. C-lonkkaista voisin varmaan käyttää A-lonkkaisen kanssa riippuen siitä, mikä on syynä siihen, että lonkkatulos on C. Selätkin olisi hyvä olla kuvattu. Jos toisella on LTV1, olisi toisen sitten kai syytä olla LTV0 (näin olen jostain lukenut suositeltavan). Ja mitä näitä muita terveysasioita nyt on, en tässä taida tarkemmin jaksaa pohtia.

Ulkonäkö taas. Rotumääritelmään istuvat vanhemmat varmaankin? Mutta muotovalio ei tarvitsisi olla. Kokoasioista olisin kyllä valmis tarpeen tullen joustamaan, kun niitä ei näemmä voi oikein ennustaakaan. Ja ulkonäköön liittymättömänä asiana sukusiitosprosentin olisi mielestäni hyvä olla mahdollisimman matala.

Tässä äskettäin tuli syystä X jokseenkin mietittyä/puitua jalostusasiaa. En käyttäisi koiraa, joka ei ole selkeästi lisääntymishaluinen. Mielestäni sellaisen koiran on ehdottomasti parempi jäädä jalostuksen ulkopuolelle.

6. Jos sinun pitäisi järjestää koirasynttärit koirallesi ja sen kavereille ( :D ) millaiset kemut niistä tulisivat?

Netta, Miru ja Vilkku söisivät mielellään paljon ja riekkuisivat ulkona.

7.  Onko koirallasi tai teillä joku yhteinen suosikki ohjelma, jota tykkäätte katsella netflixsistä/telkkarista/ym.?

Ei ole. En muutenkaan erityisen paljoa katsoa televisiosta mitään.

8. Bordercollie- puolesta/vastaan? Miksi?

Ei varsinaisesti puolesta eikä vastaan. Minulle bordercollie on yksi rotu muiden joukossa, ei sen enempää. Harrastuspuolella bortsu vaikuttaa olevan ylivoimaisen suosittu, mutta uskoisin, että jokaisena "aikakautena" on jokin ns. jalustalle nostettu rotu. En usko koskaan ottavani bortsua.

9. Jos sinulla olisi 30sec aikaa esitellä joku koiraurheilulaji epäileville ystävillesi mitä sanoisit?

"Agilityn alkeiskurssilla sanottiin, että jos agility olisi helppoa, sitä kutsuttaisiin jalkapalloksi."

Okei, okei, en yhtään tiedä. Varmaan yrittäisin selittää, ettei agility ole niin helppoa kuin miltä se ehkä näyttää.

10. Jos sinun pitäisi pitää kiitospuhe voitettuasi lajisi MM-kultaa, mitä sanoisit?

"Öö, miun pitää vissiin sit sanoa jotain. Tota... Kiitos nyt sitten kaikille, jotka tässä on jotenkin auttaneet. Ja erityiskiitos agilitylle, joka on jo itsessään opettanut erinäisiä asioita."

11. Jos saisit valita sponsoriksi minkä tahansa yrityksen / yksityishenkilön, mikä olisi valintasi?

Tällaista en ole erityisemmin tullut miettineeksi. 

EDIT//Jaahas. Blogger haluaa näköjään näyttää osan vastauksista lihavoituna, vaikka en ole niitä lihavoinut.. Koodeja en uskalla ruveta sorkkimaan.

Mut täällä rohkein ei oo hän, hän ken ei oo koskaan pelännyt, vaan se ken ei juokse karkuun

Jännitys. Se hyvin läheinen aihe tässä blogissa esimerkiksi agilityn suhteen. Ai, eikö siitä olekaan vähään aikaan tullut kirjoitettua? Tai muustakaan siihen liittyvästä? Hyvänen aika, sittenhän täytyy korjata tilanne ja nopeasti.

Agilityn suhteen jännityksen enin kärki tuntuu taittuneen. Ennen ensimmäisiä möllejä ei aamupala meinannut maistua. Ennen ensimmäisiä virallisia kisoja jännittäminen alkoi muistaakseni noin viikkoa ennen kisoja. Ja niistä kisoista muistikuvani ovat hatarat. Minusta tuntuu, etten muista siltä radalta käytännössä mitään.

Oikeastaan jännitys alkoi siirtyä enemmän kisakentille varmaan viime syksynä. Viimeistään tänä keväänä. Toisaalta ennen ensimmäisiä rallykisoja alko tuntua, että alkaisi jotenkin oksettaa. Siltä on joskus tuntunut myös agilityratojen jälkeen. Hengittäminen, miten olisi? Juokse, ohjaa, hengitä.

Vuoden ensimmäiset möllit muistan positiivisesta jännityksestä. Se oli ehdottomasti positiivista jännitystä. Hyvin meni, vaikka kisaavien rata olikin melkoista säätämistä. En sitten tiedä, mistä se "hyvä jännitys" johtui. Oliko se vain monen asian summa? Sillä sittemmin sitä ei ole näkynyt. Sääli. Se olisi ihan kiva juttu.

Viimeisimmissä mölleissä taas jännitys ei tuntunut tulevan niin nopeasti kuin yleensä. Helposti voisi ajatella, että on vain hyvä juttu, jos ei jännitä, mutta ei. Jokin siinä sitten vain mättää. Kyllä sen jännityksen vain tarvitsee. Pystyn hyvin ymmärtämään sen, kun Haloo Helsingin Elli jossain haastattelussa sanoi, että jos häntä ei ennen keikkaa jännitä, niin jännityksen puute alkaa häiritä. Kyllä se vain taitaa mennä niin.

En sitten tiedä, vaikuttaako tähän kaikkeen treenaamattomuus. Kun ei treenaa, ei voi tietää mikä kaikki voi mennä pieleen. Paitsi että tuo on valhetta. Totta kai sen voi tietää. Mutta en usko treenaamisen tai treenaamattomuuden vaikuttavan tähän jännitysasiaan. Kaiken järjen mukaanhan pitäisi jännittää ultimaattisen paljon, jos ei ole treenannut yhtään.

Ehkä se on se tottuminen. Kaksikymmentä virallista starttia myöhemmin ja niin päin pois. Totta kai matkan varrelle on mahtunut paljon virheitä. Ei sitä voi kieltääkään. Mutta en aio myöskään katua yhtään agilityn suhteen tekemääni valintaa. Eikös ole se sanontakin, että ihminen, joka ei tee virheitä, ei tavallisesti tee mitään? Pääasia on, että oppii. Ja oppimista tuskin tapahtuu, jos ei koskaan tee mitään väärin.

En siis ole juossut karkuun. Olen mennyt mölleihin ja kisoihin, vaikka on jännittänyt. En ole päästänyt jännitystä nousemaan esteeksi. Tiedän, ettei sitä voi paeta. Miksi yrittäisinkään? Johan tuossa aiemmin totesin, että jännitys taitaa aina lopulta olla välttämätöntä. Ainakin meidän kohdalla.

Miksi minä sitten jännitän? Jaa-a. Paha sanoa. Kaipa jännitys koostuu monesta asiasta. Tai no, tulostavoitteita siinä ei ole mukana. Tuntuu, että ainakin meidän kohdalla tulostavoitteiden asettaminen olisi sama kuin ampuisi itseään jalkaan. Tai jotain. Ainahan sitä voi haaveilla mistä tahansa, mutta realistisuus on eri asia. En silti moiti muita, jos heillä on tulostavoitteita, mutta meille ne eivät sopisi.

En haluaisi koskaan joutua siihen tilanteeseen, että pitäisi kisata veren maku suussa ja että jos tavoite jäisi saavuttamatta, olisi jäljellä vain karvas pettymys. Ainakin agilityssä kaikki on vielä niin pienestä kiinni. Ja vaikka joskus jostain tulisikin pieni pettymys, ei se jää minun mieltäni pitkäksi aikaa kalvamaan. Vähän sama kuin mätsäreiden suhteen. Joskus niissä voi tulla pieni harmistuksen pilkahdus, jos ei sijoitu, mutta se fiilis ei ole koskaan matkannut mukana mätsäripaikalta kotiin.

Tulostavoitteista (tai -haaveista) jännitys ei siis koostu. Ehkä se on vain sitä vanhaa peruskauraa, että apua apua täällä ollaan kaikkien silmien alla. Jotain sellaista sen täytyy olla... Vaikka väliäkö sillä, jos se ei koskaan selviäkään.

Siispä me ainakin tänä vuonna jatkamme satunnaista kisailuamme. Ei sen kummempaa. Oma lukunsa on myös rally-toko, mutta jostain kumman syystä jännitysaiheiset postaukset on helpointa kirjoittaa agilityyn liittyen. Että hei, kiitos agility kaikesta, mitä olet opettanut. Ei minulla muuta asiaa ollutkaan.

Miru leikkii agikoiraa

Luettuani Hurttahuoneen harrastushaasteesta päätin osallistua siihen. Oli vain sellainen pikkujuttu, että olen jo Netan kanssa kokeillut oikeastaan kaikkia lajeja, joihin oma kiinnostukseni on riittänyt, enkä siis keksinyt Netalle mitään "uutta lajia". Siispä päätin osallistua Mirun kanssa.

Miru pääsi hieman tutustumaan agilityn makuun. Aivan aluksi houkuttelin Mirun "kasassa olevan" putken läpi ja sitten namin perässä koko putken läpi. Meillähän on kaksi Anttilasta ostettua lapsille tarkoitettua putkea. Vähän mataliahan ne ovat Mirulle, muttei sillä kai niin ole väliä, kun Mirun ei ole tarkoitus jatkuvasti putkien läpi mennä.

Tämän kokeilun jälkeen siirryimme pihalle. Jostain syystä ensimmäinen pihalla tehty osuus ei tallentunut videolle. Miten niin kannattaisi aina tarkistaa, että kamera varmasti videoi.. No, videolla on muutamia suorituksia.

Hyppy meni paremmin kuin odotin, sillä Miru ei muistaakseni kovin useasti yrittänyt sitä kiertää. Putkeen se meni parhaiten namien perässä. Ihan hyvin kuitenkin koiralta, joka ei ole ennen mitään agilityasioita tehnyt. 

Jos agilityä seurattaisiin yhtä suurella innolla kuin jääkiekkoa...

Millaista olisi, jos vaikkapa agilityn SM-kisat näytettäisiin televisiosta ja ihmiset eläytyisivät niiden katsomiseen yhtä syvästi kuin jääkiekon MM-kisojen katsomiseen? Millaista olisi, jos suuri yleisö kynsiään pureskellen seuraisi sitä jännitysnäytelmää? Millaista olisi, jos agility olisikin sillä tavalla tasa-arvoinen muiden urheilulajien kanssa?

Jotenkin tällainen idea putkahti mieleeni. Pohjalla saattaa olla Kujemielen-blogin postaus "Koiraharrastuksen mitätön arvo ulkopuolisen silmissä", sillä muistan lukeneeni sen joskus. Tähän postaukseen valitsin lajiksi agilityn, koska se on minulle kaikkein tutuin. Siispä asiaan. Mitä jos agilityä seurattaisiin yhtä suurella innolla kuin jääkiekkoa?

Kuva © Minna

"Kisaakohan se siellä? Voi ei, ei kai se oikeasti ole lopettanut kisaamista?" kyseltäisiin. Ihmisillä olisi omat suosikkinsa, joita kannustettaisiin viimeiseen asti. Parhaimmillaan myynnissä olisi koirien (tai koirakoiden) fanituotteita aina paidoista muistikirjoihin.

Arvokisojen aikaan ihmiset liimautuisivat television ääreen. Sosiaalinen media Facebookista Twitteriin olisi täynnä asiaan kuuluvia hashtageja ja kovasanaista keskustelua aiheesta. Iltapäivälehdet olisivat perillä asiasta ja omisivat itselleen live-seurannan.

Kuva © Minna

Yleisö olisi tarkempana kuin porkkana. "Osuiko koira kontaktipinnalle? Ei varmasti osanut! Hei, tuomari on puusilmä! Eikö se nähnyt, kun tuo koira kielsi yhden esteen? Aivan varmasti tuo tuomari suosii noita bortsuja!" ihmiset päivittelisivät. Ja sosiaalinen media olisi täynnä tuomarivirheisiin liittyviä meemejä.

Katsojia olisi kisapaikalla sankoin joukoin. Joka kerta lupaavasti alkaneen radan päättyessä hylättyyn tai jonkin traagisen virheen sattuessa kuuluisi pettynyt kohahdus. Kotisohvalla istuvat penkkiurheilijat hyppisivät paikallaan melkein raivon vallassa, jos oma suosikki ei pärjäisi - ja jos oma suosikki voittaisi, kuuluisi meteli kilometrien päähän.

Kuva © Minna