sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Joskus olemme epävireessä

Tämän päivän.. ei kun siis eilisen (valtaosa postauksesta on sentään kirjoitettu eilen) missiona olivat PoKSin hallilla järjestetyt agilitymöllit. Ilmoitin Netan jo ennakkoon kaikille kolmelle radalle (supermöllit, möllit ja kisaavat). Ja ei kun kisapaikalle odottelemaan ja ihmettelemään.

Ennen supermöllirataa en älynnyt viedä Nettaa hallin ulkopuolelle valmistautumaan. VIRHE. "Hajujen viemää" olisi sopinut Netan osalta tämän radan nimeksi. Paineistumista vai ei? Sekä että? Yhtä hyppyä en saanut Nettaa ollenkaan menemään. Videosta päätellen siinä kohtaa Netta on paineistunut (häntä laskeutuu alemmas). Käsien läpsäytys huomion herättämisenä ei toiminut (olinpa sokea). Sijaistoimintohaistelua. Toki tälle hypylle kävi vielä perinteinen oman vauhdin pysähtyminen, kun Netta tuli hypyn väärälle puolelle. Skipattiin se hyppy sitten ja jatkettiin matkaa. loppua kohti häntäkin alkoi taas nousta.

Möllirata taas oli mallia muista-jo-että-oman-liikkeen-loppuminen-vaikuttaa-koiraan. Eikö näitä voi oppia koskaan..? Vauhtia Netalla joka tapauksessa oli enemmän kuin edellisellä radalla. Jos edellisellä kerralla haistelu saattoi johtua varsinaisten hajujen lisäksi painistumisesta, uskoisin hajujen vieneen tällä kertaa huomiota muuten vain. Puomi nähtävästi vähän jännitti Nettaa. Alasmenon yli se hyppäsi, mutta se on minun oma syyni. Mitäs en opettanut sille kontakteja niin kunnolla kuin olisi sietänyt opettaa.

Alla videolla supermöllirata ja möllirata. Videoista kiitos Ilonalle.


Kisaavien radasta meillä ei olekaan videota, joten tämän löpinän alla on ratapiirros tuttuun tapaan erittäin suuntaa antavana. En esimerkiksi muista, oliko yksi hyppy (6 ja 11) molemmilla kerroilla samalta puolelta ja jos ei, niin kummalta puolelta kummallakin kertaa. Niin...

No joo. Se rata. Päivän radoista se meni mielestäni parhaiten. Taisi Netta tälläkin radalla haistella, muttei niin paljoa. Muistin itsekin juosta enemmän. Saimme hylätyn, koska putkella (este 8) Netta meni putken, mitä minä en tietenkään huomannut Netan mentyä selkäni taakse, ja luulin Netan vain kiepsahtaneen putkessa ympäri. Niinpä käskin sen uudestaan putkeen.

Kepeille Netta sai suht vapaasti valita oikean paikan (en sentään ohjannut sitä väärään väliin). Ja omaan hitaaseen tahtiinsa Netta kepittelikin, vaikka olin vähän siitä edellä (mikä näin järkevämmin ajateltuna on oikeastaan jo melkein riski). Jotain vielä säädettiin radalla, mutta en muista enää kaikkea.


Sellainen haistelupäivä tänään. Tuntuu, että tuota haistelua on oikeasti eniten PoKSin hallilla. Tai no Joan kisoissa joo, kun Nettaa ahdisti puomille meno, mutta yleistä haistelua on määrällisesti eniten ollut PoKSin hallilla. Jotenkin tuntuu, etten itsekään ehkä ollut ihan parhaassa terässä tänään. Jostain syystä inhottava jännitys nousi aina ennen jokaista rataa. 

Missä on se vuoden ekojen möllien fiilis? Tuskin se mikään flow-tila oli, mutta jotain epätavallista se oli. Hyvänlaatuista jännitystä. Kultaako aika muistot vai onko niihin samoihin fiiliksiin vain oikeasti tosi vaikeaa päästä kiinni?

Tässä kevään aikana olemme juosseet virallisissa kisoissa seitsemän startin verran. Viime vuonna juoksimme yhteensä kymmenen starttia. Melkoinen ero siis, kun näitä vertaa. Varsinkin tämän ajan sisään. Viime vuonnahan emme olleet pääsiäiskisoissa. Ja tälle keväälle sattuivat myös helatorstain kisat. Ja kun lasketaan starttimäärään möllien startit, joita on ollut yhteensä seitsemän kappaletta, on määrä jo 14. Viime vuonna möllistartteja oli koko vuoden ajalta seitsemän.

No niin, no niin, nyt irti niistä tilastoista. Seuraavan kerran kisaamme elokuussa, joten Netta saa kisataukonsa. Se tekee varmasti hyvää. Olihan ennen vuoden ekoja möllejäkin se parin kuukauden tauko. Pihalla tosin tarkoitus olisi treenailla jotain, mutta mitään isoa tai ihmeellistä ei olisi tarkoitus tehdä. Ja huomisen mätsärin jälkeen taitaa muutenkin tulla harrastustaukoa itse kullekin, mitä nyt jotain tokojuttuja (rally-tokosta puhumattakaan) pitää varmaan kotioloissa muistaa silmäillä.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti