maanantai 18. toukokuuta 2015

Mitäs me haastetut

Saimme Shetlandia-blogista haasteen, kiitos siitä.

1. Mitä harrastusta et edes kokeilisi, miksi?

Äkkiseltään ei tule mieleen mitään kummempaa. Ehkä sitten suojelu tai jotain vastaavaa? Joka tapauksessa jokin, mikä ei oikeasti kiinnosta.

2. Missä voisit kehittyä koiran omistajana? Entä kouluttajana?

Lisää johdonmukaisuutta, kiitos. Pätee varmaan molempiin asioihin.

3. Miten valmistaudut kilpailuihin? 

Kerään vaadittavat tarvikkeet (agilityssä kisakirja, rokotustodistus, agilityhihna jne.). Nyt olen oppinut tekemään tämän jopa ajoissa. Mahdollisesti jopa kisoja edeltävänä iltana. Mutta eipä valmistautumisessa kai mitään ihmeellisempää ole.

4. Minkä rotuista koiraa et ottaisi, miksi? Minkä rotuisesta haaveilet, miksi?

En ottaisi mitään suurista terveysongelmista kärsivää rotua. Oikeastaan ei-lista on helpompi muodostaa kuin kyllä-lista, koska kiinnostus ei riitä esimerkiksi trimmattaviin rotuihin (ainakaan tällä hetkellä). Metsästysrodurkin on suljettu pois.

Kyllä-listan kärjessä ovat sheltti ja nahkacollie. Sheltti.. No, sheltti on aina sheltti. Sheltit ovat osoittautuneet mukaviksi koiriksi, kun niiden parissa on tullut pyörittyä - ja onhan Nettakin mukava koira. Sama taitaa päteä nahkoihinkin. Ja oikeastaan.. Ei se pehkokaan ehkä ole ihan no-no.

5. Onko arjessa jotain haastavaa/treenattavaa asiaa (esim. koirien ohitus)?

Yksistään Netta on todella helppo koira. Joskus se on jumittanut koiria ohitettaessa, kun sitä on jännittänyt/pelottanut, mutte muuten ei ole mitään ihmeellisempää. Ehkä luoksetulo voisi olla vieläkin vahvempi.

6. Mikä on ollut haastavin asia kouluttaa koiralle/koirille?

Nouto. Se ei ole vieläkään valmis, koska olen ollut kai vähän laiska.. Kai sen saisi opetettua, jos vain jaksaisi. Tokossa kapulan pito vaikuttaa myös meille haasteelliselta. Aikanaan haastava asia oli paikallaolo, joten ehkä sitten se? Se on sentään opetettu jo.




7. Onko sinulla mieluisinta lajia? Entä koiralla/koirilla?

Tämä riippuu aika paljon fiiliksestä. Paha sanoa. Ehkä se agility? En tiedä. Agilityssä ja tokossa kun on myös koettu ne hetket, kun laji ei tunnu oikein yhtään nappaavan. Ja koiratanssin osalta oikeastaan myös. Tämä on siis rally-tokon osaltakin odotettavissa, ja taas minä poikkesin aiheesta. Netta yleisesti tykkää yhdessä tekemisestä.

8. Mikä on parasta koiraharrastuksessa?

Pienet onnistumiset. Toiset koiraihmiset. Koira itse.


9. Kamalin muisto koirasta/koirista? Entä hauskin?

Mitään kovin kamalaa koiramuistoa ei tule mieleen. Netan kanssa ei ole sattunut mitään (kopkop). Ehkä sitten se kerta, kun seitsemän vuotta sitten ennen Pirin yksivuotissyntymäpäivää Vilkku ja Piri olivat karkuteillä. Piri oli yön poissa kotoa, mutta onneksi naapurimme sai sen seuraavana päivänä kiinni.


10. Uiko koirasi paljon?

Netta ei ui erityisen paljoa, ellei sitä houkutella veteen.


11. Millainen olisi täydellinen koira?

Apua! Kai sitä on sitten mietittävä, vaikkei täydellisyyttä olemassa olekaan. Hyväluonteinen, terve ja rotumääritelmään istuva.


Seuraavat kysymykset on napattu Team Draumur -blogista.


1. Kerro mielipiteesi pallopaimennuksesta?

Totuuden nimissä minun piti googlata, mitä pallopaimennus edes on. Tulin siihen tulokseen, että se on laji muiden joukossa. Ei minulla ole siitä erityisempää mielipidettä.

2. Pistä kuva sinun ja koirasi lempipaikasta?


Yksi lempipaikoista

3. Pistä lyricsien pätkä, mikä liittyy jollain tapaa koiraharrastukseesi ja pieni selitys?

Näitä keksisi vaikka kuinka monta, mutta laitetaan nyt vain pari. Sanat puhukoot puolestaan.

"Ehkä tää kaikki ei ollukaan tyhmyyttä

--

Mä otan vastuun kaikest, mut en muuta siitä mitää"

Paula Vesala - Sori



"Mut täällä rohkein ei oo hän
Hän ken ei oo koskaan pelännyt
Vaan se ken ei juokse karkuun"
Mitra - Äkksiyvää

4. Suurin unelmasi koiraharrastuksen saralla, jos se on jo toteutunut jaa se meille?

Olisi hienoa, jos olisi joskus koira, joka valioituisi jossain lajissa. Joo. Saas nähdä, tuleeko näin käymään, ja jos tulee, mikä koira on kyseessä.

5. Jos lähtisit suunnittelemaan pentuetta, mitä ottaisit huomioon ja jos haluat voit tehdä myös dream matchin jostain koirista?

Hmm. Mietitään ihan vain shelttien osalta. Arkaa koiraa en jalostukseen käyttäisi, enkä myöskään aggressiivista (en tosin ole aggressiivisiin sheltteihin törmännyt). Hyvä luonne yleisesti kunniaan. Silmäterveet vanhemmat olisivat hyvä juttu. Tai edes se, että jos toisella on CRD, niin toinen saisi kaiketi olla geneettisesti terve CEA:n suhteen. Sitten distichiasis. En yhdistäisi kahta distikoiraa, vaikka distin periytymismekaismi ei ilmeisesti ole selvillä.

Luuston osaltakin koiran olisi hyvä olla terve. C-lonkkaista voisin varmaan käyttää A-lonkkaisen kanssa riippuen siitä, mikä on syynä siihen, että lonkkatulos on C. Selätkin olisi hyvä olla kuvattu. Jos toisella on LTV1, olisi toisen sitten kai syytä olla LTV0 (näin olen jostain lukenut suositeltavan). Ja mitä näitä muita terveysasioita nyt on, en tässä taida tarkemmin jaksaa pohtia.

Ulkonäkö taas. Rotumääritelmään istuvat vanhemmat varmaankin? Mutta muotovalio ei tarvitsisi olla. Kokoasioista olisin kyllä valmis tarpeen tullen joustamaan, kun niitä ei näemmä voi oikein ennustaakaan. Ja ulkonäköön liittymättömänä asiana sukusiitosprosentin olisi mielestäni hyvä olla mahdollisimman matala.

Tässä äskettäin tuli syystä X jokseenkin mietittyä/puitua jalostusasiaa. En käyttäisi koiraa, joka ei ole selkeästi lisääntymishaluinen. Mielestäni sellaisen koiran on ehdottomasti parempi jäädä jalostuksen ulkopuolelle.

6. Jos sinun pitäisi järjestää koirasynttärit koirallesi ja sen kavereille ( :D ) millaiset kemut niistä tulisivat?


Netta, Miru ja Vilkku söisivät mielellään paljon ja riekkuisivat ulkona.

7.  Onko koirallasi tai teillä joku yhteinen suosikki ohjelma, jota tykkäätte katsella netflixsistä/telkkarista/ym.?

Ei ole. En muutenkaan erityisen paljoa katsoa televisiosta mitään.

8. Bordercollie- puolesta/vastaan? Miksi?


Ei varsinaisesti puolesta eikä vastaan. Minulle bordercollie on yksi rotu muiden joukossa, ei sen enempää. Harrastuspuolella bortsu vaikuttaa olevan ylivoimaisen suosittu, mutta uskoisin, että jokaisena "aikakautena" on jokin ns. jalustalle nostettu rotu. En usko koskaan ottavani bortsua.

9. Jos sinulla olisi 30sec aikaa esitellä joku koiraurheilulaji epäileville ystävillesi mitä sanoisit?

"Agilityn alkeiskurssilla sanottiin, että jos agility olisi helppoa, sitä kutsuttaisiin jalkapalloksi."

Okei, okei, en yhtään tiedä. Varmaan yrittäisin selittää, ettei agility ole niin helppoa kuin miltä se ehkä näyttää.

10. Jos sinun pitäisi pitää kiitospuhe voitettuasi lajisi MM-kultaa, mitä sanoisit?

"Öö, miun pitää vissiin sit sanoa jotain. Tota... Kiitos nyt sitten kaikille, jotka tässä on jotenkin auttaneet. Ja erityiskiitos agilitylle, joka on jo itsessään opettanut erinäisiä asioita."

11. Jos saisit valita sponsoriksi minkä tahansa yrityksen / yksityishenkilön, mikä olisi valintasi?

Tällaista en ole erityisemmin tullut miettineeksi. 

EDIT//Jaahas. Blogger haluaa näköjään näyttää osan vastauksista lihavoituna, vaikka en ole niitä lihavoinut.. Koodeja en uskalla ruveta sorkkimaan.

2 kommenttia

  1. Kiitos, että otit haasteen vastaan ja toteutit vielä näin hyvin! Oli ilo lukea, nauran vieläkin "Agilityn alkeiskurssilla sanottiin, että jos agility olisi helppoa, sitä kutsuttaisiin jalkapalloksi" :'D

    VastaaPoista
  2. Haha, joo se oli jossain teoriakerran powerpointissa tmv. :D

    VastaaPoista