maanantai 11. toukokuuta 2015

Antipalveluskoira duunissaan

Tänään päästiin jälleen collieiden hakutreeneihin, mutta seuraavan kahden viikon aikana ei taideta päästäkään. Palkaksi Netalle otin vain ruokanappuloita ja nameja (eli pienennetty iltaruoka-annos). En jaksanut alkaa järkkäillä mitään erikoisempaa.

Pistoja oli tarkoitus ottaa neljä. Kaikki maalimiehet olivat valmiina piiloissaan ja Netta oli innoissaan päästessään etsimään. Ei mitään apuja taaskaan. Ja Nettahan meni. Se käytti jälleen nenäänsä. Voi että Netta, hyvä nenä sinulla!

Kolmannella pistolla luulin Netan saaneen hajun maalimiehestä ja annoin sille käskyn. Vaan mitä teki Netta? Se kääntyi ympäri ja lähti etsimään keskilinjan toisella puolella olevaa maalimiestä. Kutsut kaikuivat kuuroille korville, kun hurmioitunut sheltti oli hakumoodissa. Niin se sai etsiä maalimiehen ja treeni loppui siihen.

Kylläpä Netta oli iloinen. Liekeissä, etten sanoisi. Ja innoissaanhan se pinkoi jo ensimmäisissä hakutreeneissään, jotka olivat loppuvuodesta 2013. Kylläpä aika lentää... Tosiaanko colliejuttuihin ajautumisesta alkaa olla kaksi vuotta?

Lauantaina

Ei kommentteja

Lähetä kommentti