sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kaikenlaista puuhaa

Tässä onkin viikonloppuna ollut jos jonkinlaista puuhaa. Eilen käytiin about tunnin mittaisella ekstralenkillä ja illalla tokoiltiin pihassa vähän. Paikallaolo sujui kahden minuutin ajan, joskin Netta välissä haisteli maata ja kuulosteli tiellepäin. Eipä noussut kuitenkaan. Pitää seuraavaksi harjoitella paikallaoloa niin, että kyykistyn kameran kanssa - se kun on yleensä niin suuri kiinnostavuus lenkeillä. Otettiin myös luoksetulo sekä vähän seuraamista.


Tänään suunnattiin koirapuistoon. Siellä kun oli shelttituttuja sekä välillä pari muunrotuistakin. Välillä toiset koirat kiinnostivat Nettaa, mutta välillä sitten piti vähän ärähtää liian innokkaille haistelijoille (jotka eivät siitä olleet moksiskaan). Välissä oli jopa jotain leikintapaistakin. Ehkäpä Nettakin joskus intoutuu leikkimään kunnolla?

Kun tultiin koirapuistosta kotiin, suunnattiinkin lenkille. Eikä mille tahansa lenkille, vaan pitkälle. Yksi reitti kiinnosti minua ja laitoin kännykästä Sports Trackerin laskemaan reitin pituutta yms, joskaan se ei heti pihasta alkanut laskea. Oltiin joka tapauksessa joku pari tuntia ulkona ja keräsin vähän mustikoita Netan popsiessa niin mustikoita kuin puolukoitakin siinä vieressä. Loppumatkasta piti tosin soittaa eräästä syystä isä hakemaan, mutta joskus vielä tehdään tuo koko lenkki kävellen. Sports Trackerin mukaan matkaa tuli 6,94 km. Koko reitin pituus olisi kuitenkin varmaan joku 9-10 km, jos se olisi laskenut sen kotipihalta asti ja jos oltaisiin kävelty loppuun asti. Ensi kerralla se nähdään!

Tehtiinpä vähän agilityharjoitusta tuossa pihalla naksuttimen voimin. Pari kertaa hyppyä ja putkea sekä pari kertaa A:ta. Keinuakin otettiin muutaman kerran. Netta oli vielä varovainen, muttei kuitenkaan pelännyt.


Ei kommentteja

Lähetä kommentti