sunnuntai 5. elokuuta 2012

Otan koko show'n, oli mitä vaan, koko paketin, mitä siihen kuuluukin

Eilen suunnattiin Kuopioon Sorsasalon raviradalle. Nettaa ei oltu SawoShow:hun ilmoitettu, mutta turistiksi mentiin. Netan ruuat vain harmillisesti jäivät autoon.. Käytiin syömässä paninit ja sitten ostettiin Netalle pieni pussi Royal Caninin Mini Adult-ruokaa. Kyseisillä nappuloilla on huima kokoero Jahti&Vahti kana ja riisi-nappuloihin verrattuna. Vettä yritettiin tarjota kallistelemalla muovimukia, muttei vesi Netalle maistunut.


Ennen Netan ruuan ostamista käytiin kuitenkin hakemassa IloWillan kojusta tilaus. Huppari ja pipo, shelttiaiheiset tietysti. Laitanpa samalla myös kuvan kesäkuussa tulleesta Nirppanokan shelttipaidasta, josta en aiemmin kuvaa jaksanut laittaa.





Kävin Netan kanssa katsomassa sheltit. Pentuluokka oli ilmeisesti alkanut (ainakin oli meneillään), kun tulimme kehän laidalle. Bongasimme myös Windy-sheltin. Kehän laidalle kävellessä tuli huomattua, että Netta reagoi eri tavalla collieihin ja sheltteihin kuin muunrotuisiin koiriin. Collie meni meidän ohitsemme ja Netan pää oikein kääntyi. Varmaan Netta näki siinä jotain samaa kuin Mirussa.

Kun sheltit oli katseltu, menin Netan kanssa myyntikojuja kiertelemään. Osallistuin Pedigreen kojulla johonkin "Huippuomistaja haussa"-arvontajuttuun (tai jotain vastaavaa). Kaikki osallistujat saivat Pedigreen muovikassit. Siellä oli märkäruokaa (sen koirat saivat jaetusti iltaruuan sekaan), herkkutikkuja (pakkauksessa oli kolme tikkua, ennen kuvan ottamista olin antanut Netalle jo yhden) ja joku lehtinen.

Nämä kiinnostivat myös Mirua

Hau-Hau Championin kojulla oli vaikka mitä kiinnostavaa. Netta kuitenkin kiinnostui aktivointipelistä ja sai kokeilla sitä. Lopputuloksena päädyin ostamaan Netalle sellaisen pelin (Puzzle Zone-peli), hintaa oli 8 €. Enemmän siitä on Netalle iloa kuin leluista (puhumattakaan vingutteluäänistä ja Netan tavasta pureskella lelujaan). Enempää en sitten ostanutkaan, kun joulukuussa menen kuitenkin Messariin katselemaan ja kiertelemään. Mistä tulikin mieleeni, että Netalla on vielä joulukalenteri syömättä...


Tämän kiertelyn jälkeen lähdimme äidin ja Netan kanssa autolla majoituspaikkaamme eli äidin kaverin luokse. Netta oli hieman ihmeissään ja yhdessä vaiheessa se kipitti järkyttyneenä luoksemme keittiöstä (vauhdilla!), ilmeisesti kompastuttuaan jotenkin mattoon. Käytiinpä myös iltakävelyllä, jonka varrella karja (lehmät) hämmästyttivät Nettaa paluumatkalla (=haukkumista).


Tänään pikaisen aamukävelyn jälkeen lähdettiin äidin kaverilta, suuntana oli Musti ja Mirri-areena ja mikäpä muukaan, kuin shelttien sivuerikoisnäyttely. Rokotustentarkistuksessa saatiin kaksi Royal Caninin näytepussia (ne ja se 800 g pussi täydentävät nyt koirien ruokatynnyriä). Pystytettiinpä häkkikin. Tuttujakin tuli (Hipsu- ja Daisy-sheltit). Säätämiseltä ei vältytty, kun Netan vesikuppi loiskui häkissä... Että tällaista. Katseltiin kehän laidalla narttujen junioriluokkaa ja nuorten luokkaa, sekä keskityttiin vähän muuhunkin. Meillä oli jäänyt sumutinpullo kotiin, mutta samapa tuo taisi olla.

Sähköpostiinhan olivat jo aiemmin tulleet numerolappu sun muut jutut. Siinähän luki jotain, että koirasi on kehän 35. koira. Jotenkin olin ajatellut, että Netta olisi luokkansa 35. koira, muttei se niin mennyt. Oli avoimessa luokassa silti ihan kiitettävästi koiria. Koirat jaettiin kahtia. Ensin meni toinen joukko kahdesti ympäri ja sitten me toisen joukon etunenässä. Tuomari oli esittänyt toiveen, ettei koiria esitetä juosten, joten käveltiin sitten. Sen jälkeen alkoi odotus.

Lopulta pääsin nostamaan Netan pöydälle. Tuomarina oli Tracy Gartland Isosta-Britanniasta. Tuomari tutki Nettaa ja kysyi ikää. Sitten piti tehdä kolmio ja edestakainen (se meidän piti tehdä kahdesti). Seuraavaksi oli seisotuksen vuoro ja lopulta kehäsihteeri toi keltaisen nauhan. (Siellä tosiaan jaettiin nauhoja, eipä ihme, että aluksi meni ohi, mitä laatuarvosanoja oli jaettu, kun eilen piti seurailla kehäsihteerin väriläpysköitä). Vähän myöhemmin kävin hakemassa arvostelun.



Sable & white bitch, good reach of neck, nice long tail, very much out of coat, very well presented & handled, just bigger than I prefer
AVO H - Rodunomainen lähestyttäessä

Tähän on hyvä päättää näyttelyt. Mieli tekisi sanoa, ettei enää ikinä näyttelyihin mennä, mutta jos niin sanon, perun päätökseni kuitenkin. Ehkä veteraaniluokassa sitten... Tai katsotaan nyt noita tuomaritietoja ja jos Netta kasvattaisi karvojaan. Eihän se näyttelykoira ole. H:ta olin tavallaan ehkä salaa toivonutkin, vaikka ainahan olisi mahdollisuus saada T tai HYL, kun Netasta karvoineen ja kokoineen on kyse.

2 kommenttia

  1. Onpa kivat sivut Netasta ja sen puuhista. :) Mukava oli huomata, että Daisy & Hipsu oli mainittu näytelmäseurueessa. :) Häntä pystyyn ja painellaan taas uusiin koitoksiin. ;)

    VastaaPoista