sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Bussimatkoja ja kaupunkiseikkailua

Perjantaina lähdettiin tosiaan viettämään uutta vuotta Kajaaniin. Netan tavarat olivat tuossa keltaisessa Pedigreen repussa.


Kajaaniin mentiin bussilla. Netta oli ihan rauhallisesti ja käytiin jaloittelemassa Nurmeksessa ABC:llä sillä aikaa, kun bussi kävi Nurmeksen bussiasemalta ihmisiä kyytiin. Netta tosin ei olisi enää ollut halukas menemään takaisin bussiin.

Kajaanissa Netalle riittikin kaikkea uutta ja vähän oudompaakin. Vähitellen se kuitenkin alkoi sopeutua.




Käytiin myös "kaupunkiseikkailulla" eli kävelylenkillä, jonka varrelle osui erilaisia asioita, joita kaupungissa tuleekin vastaan. Kokeiltiin tien ylittämistä liikennevalollisessa risteyksessä ja se meni aika hyvin, mutta yhdessä vaiheessa, kun auto oli pysähtynyt, Netta halusi nopeasti tien yli pois auton läheltä. Se muutenkin kiersi autot kaukaa.

Sitten käveltiin taas. Käytiin koirapuiston luona, muttei menty sinne. Koko lenkillä tuli vastaan tyypillisesti sekä pyöräilijää että jalankulkijaa. Nettaa eivät vastaantulijat kiinnostaneet.


Netta pääsi myös tietysti ulkoilemaan irti - siitä se nautti todellakin.



Tänään sitten tultiin bussilla takaisin ja Netta oli aika rauhallinen. Bussi oli kyllä melkoisen täynnä.


Ei kommentteja

Lähetä kommentti