perjantai 14. tammikuuta 2011

Netan aktivointikamat

Oikeastaan mitään ei ole lähiaikoina sattunut, joten päädyin nyt postaamaan sitten Netan aktivointijutuista, koska niistä en ole vielä varsinaista postausta ehtinyt tehdäkään.

Eli ensin Hau-Hau Champion Gamble Box-peli. Tämän pelaamisesta ollaankin laitettu jo video tänne. Siinä siis on se idea, että siihen voi laittaa kolmeen eri kohtaan herkkupalan. Tässä kuvassa nyt näkyy tietysti vain yksi tuollainen keltainen vetolaatikko, joita siis on kaksi ja päällä olevan punaisen kannen voi nostaa ja sen alla olevaan koloon voi pistää herkkupalan. Netta on oppinut pelaamaan tätä tosi hyvin ja nopeasti.


Alla olevassa kuvassa vasemmalla herkkupallo, johon siis pistetään herkkuja sisälle. Netta saa siitä herkut melkoisen helposti pois.

Oikealla kuvassa on sitten Puppy Kong. Noihin koloihin tms. pitää laittaa herkkuja, itse ollaan kokeiltu pienillä koirankekseillä. Puppy Kong ei ole vaikeimmasta päästä. Meiltä löytyy myös "perinteisen Kongin muotoinen" Puppy Kong, joka ostettiin Mirulle, kun Miru oli pieni. Sitä Netta ei ole vielä testannut.


Ei kommentteja

Lähetä kommentti