lauantai 28. heinäkuuta 2012

Heinäkuinen lauantai

Tänään oli suuntana mätsäri Hammaslahdella. Sähläämiseltä ei vältytty, kun matkalla tajusin Netan rokotustodistuksen jääneen kotiin.. Se käytiin hakemassa ja ajettiin sitten mätsäripaikalle. Kello oli ehkä 11:45? Ilmoittautumisaikaa oli klo 12 asti, eli ehdittiin ilmoittautua. Sitten odotettiin. Oli kuuma ja lopulta päästiin kehään. Vähän miestuomari pelotti, mutta Netta antoi silti tutkia itsensä. Liikkeiden aikana hajut meinasivat viedä Nettaa. Sininen tuli eikä nauhakehässäkään sijoitusta tullut. Taidetaan muutenkin suosiolla jättää kuumien kelien mätsärit, kun Netta silloin ei näy esiintyvän.

Isä on tässä tekaissut meille hyppyesteen, keinun sekä kepit. A-este on viittä vaille valmis. Lisäksi esteet pitää vielä maalata. Kokeiltiin jo hyppyestettä ja keinua. Aluksi Netta kiipesi keinulle ennen kuin olin ehtinyt tehdä mitään. Sittenhän Netta säikähti keinun pamausta ja hyppäsi pois. Luulikohan se estettä puomiksi? Sen kun ei ollut silloin aivan tarkoitus vielä kiivetä. Niinpä olen naksutellut keinulle kiipeämistä (aluksihan se myös kiipesi sinne sivusta eikä suoraan), ihan hyvin se on mennyt vaikka välillä Netta haluaa hypätä pois. Kerran sain keinautettua keinua, pidin Netasta kiinni ja painoin toisen päädyn maahan. Netta tosin ei tainnut mennä ihan päätyyn asti alas kiivetessään. Parempi siis edetä hitaasti ja varmasti - naksutellen tässä tapauksessa.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti