Ennenkin oon rehellisesti sylkeny kaiken

Tämä aihe on lojunut luonnoksissa kuukausikaupalla aina tammikuusta asti. Minulla on välillä käväissyt mielessä kirjoittaa postaus valmiiksi ja julkaista se, mutta aina se on jäänyt tekemättä. Ei ole tullut oikeaa fiilistä. Nyt on sen aika. 

Edellisen kerran kirjoitin tämän blogin kirjoittamisesta huhtikuussa 2013 (postaukseen pääsee klikkaamalla tästä). Ihan tähän alkuun nostankin edellisessä postauksessa olleen pätkän erään laulun sanoituksista.

Huuda, huuda ilosta

Huuda, huuda vapaudesta

Ja huuda, huuda onnesta

Ja sä voit jatkaa valehdellen

Tai sä voit tietää totuuden

Haloo Helsinki! - Huuda

san. Elli Haloo

Mitä hyötyä tästä blogista olisi, jos kirjoittaisin vain hyvin menneet jutut? Jos kirjaisin ylös vain ne mätsärit, joissa tuli sijoitus. Jos kertoisin vain niistä treeneistä, jotka menivät hyvin? Tietenkään en ole aivan kaikista yksittäisistä temppujen harjoittelemisista kirjoittanut, mutta ne ovatkin eri asia. 

En vain kokisi hyödylliseksi jättää ei-niin-onnistuneita juttuja kirjoittamatta. Siksi olen laittanut tänne Netan agilityvideoita ja muuta vastaavaa. Poikkeuksena ovat muutamat treenikertomukset ja -videot viime vuoden loppupuolelta. Niitä en lopulta jaksanut tänne siirtääkään. Nyt se aiheuttaisi vain sekaannusta.

Jos minulla on ollut video vaikkapa agilitytreeneistä, olen pyrkinyt analysoimaan treenjä enemmän tai vähemmän. Aina en tee niin. En ainakaan huolellisesti. En myöskään voi aina saada kaikkea videolle, jolloin on luonnollisesti hankalampi analysoida kaikkea, kun ei vain voi muistaa.

Tästä blogista on varmasti ollut korvaamatonta hyötyä omalla tavallaan juuri minulle. Voin palata menneisiin postauksiin, jos haluan. Voin katsoa vanhoja videoita. Voin tarkistaa epäviralliset harrastustulokset, jotka olen alusta asti listannut.

Olen myös oppinut uutta sekä menemään syvemmälle oman pääni sisään miettiäkseni asioita. Olisinko ilman minkäänlaista palautetta vielä tajunnut Netan paineistumisjuttuja sun muuta? Näihin asioihin en kuitenkaan jää roikkumaan, sillä jossittelu on turhaa.

Totta kai asioista kertominen ja rehellisyys on aina oman näkökulmani varassa, mutta valehdella en koskaan aio. Eri ihmiset vain voivat kokea eri asiat eri tavoin. Olisi turhauttavaa ja uuvuttavaa miettiä miljoonaa eri näkökulmaa Netan tekemisille tilanteisssa A ja B. Halusinkin vain tuoda esille, että näkökulmat ovat vuosien ja kuukausienkin varrella voineet muuttua, mutta meininki blogin suhteen pääpiirteittäin ei ole lähtenyt radikaalisti toiseen suuntaan.

Tällä hetkellä blogillamme on 72 lukijaa. Minulle se on iso määrä. Lisätään siihen vielä seuraajat ainakin Bloglovinissa. Tietenkään en voi olla täysin varma, kuinka moni blogia oikeasti lukee, mutta ei se tai lukijoiden määrä ole pääasia. Bloggaamisen ilon kadottaisi nopeasti, jos ei bloggaisi ensisijaisesti itselleen. 

On ollut hivenen huvittavaa lueskella postauksia blogin alkuajoilta vuodelta 2010. Nyt moni lause niissä postauksissa on omasta mielestäni vähän tönkkö. Ei sillä, en väitä, että kaikki postaukseni edelleenkään olisivat jotenkin ei-tönkköjä, mutta on ollut hienoa huomata, että oma kirjoitustyyli (ja myös tämä blogi) on kehittynyt ainakin omasta mielestäni parempaan suuntaan.

Kesällä Netta's Stage täyttää jo neljä vuotta. Blogi alkaa vähitellen olla pisimmän aikaa yhtäjaksoisesti pystyssä ollut blogini. Jatketaan samalla linjalla ja katsotaan, mitä tuleman pitää ja millaista kehitystä vielä tapahtuu.