It does not do to dwell on dreams and forget to live, remember that

Jokin aika sitten podin koirakuumetta. En pentukuumetta, vaan koirakuumetta. Ei mitään sellaista, että sitten joskus tulee pentu, tuitui. Ehei, se oli sellaista "sitten joskus tulee koira ja voidaan tehtä näin ja noin ja kaikki on näin ja noin". Ajatukset kohdistuivat siihen aikaan, kun koira ei enää ole pentu. Pelkkää haaveajattelua, nähkääs, enhän minä vielä pariin vuoteen voi mitään koiraa ottaa.

Otsikko on mistäs muualtakaan kuin J.K. Rowlingin kirjoittamasta kirjasta Harry Potter and the Philosopher's Stone eli suomeksi Harry Potter ja viisasten kivi). Suomeksi kyseinen sitaatti on "Ei ole hyvä rypeä haaveissa ja unohtaa elää, muista se." (suomentanut Jaana Kapari-Jatta). Mutta mitenkäs tämä nyt liittyy aiheeseen?

Niin, siihen koirakuumeeseenhan tuo sitaatti oikeastaan sopii loistavasti. Niin kuin kyllä muuhunkin elämään. Haaveilla saa ja pitää, mutta täytyy myös muistaa elää. Ja hetkessä eläminen jos mikä on melkoisen vaikeaa, kun kuitenkin täytyy myös pitää katse tulevaisuudessa.

© isä

Pentu- ja koirakuume on varmasti yleistä koiranomistajien keskuudessa. Jostain syystä se tuppaa tarttumaan minuun alkuvuodesta. Kuka tietää, ehkä vuoden aikana sille ehtii kehkeytyä immuniteetti, joka loppuu vuoden vaihtuessa uuteen? Mene ja tiedä. Nyt tosin olisi tukalat paikat, jos olisi pentukuumetta, kun Facebookissa tuntuu olevan aika paljon pentuasioita.

Ehkä loistavin tapa päästä koirakuumeesta yli on aika. Ja järki, joka muistaa, ettei tässä nyt pariin vuoteen vain ole mahdollisuutta ja sillä siisti. Jossain vaiheessa tunnepuolikin sitten on päässyt turtumaan. Koska se kuumeilu ei voi johtaa mihinkään. 

Onhan se nyt helppoa ajatella, mitä seuraavan koiran kanssa haluaisi tehdä. Millainen sen haluaisi olevan. Haavekuvia. Haavekuvia, jotka voivat todellisuudessa olla mitä tahansa muuta. Mutta kun koko koiraa ei ole olemassa, on suorastaan naurettavan helppoa ajatella ties mitä.

© isä

Mutta niin kauan kuin minulla ei ole oikeasti mahdollisuuksia paneutua tarkemmin pentuasiaan, on minun keskityttävä muihin asioihin. Kuumeilun kadottua on helpompi nähdä, että edelleen täytyy keskittyä Nettaan. Tässä on vielä työmaata ja mahdollisuuksia. On vielä paljon, mitä ehditään tehdä. Ei pelkkää haaveilua, vaan myös toimintaa.

Huomenna on enää kaksi vuotta siihen, kun Netta täyttää viisi vuotta. Kriteerit seuraavaa koiraa varten ovat varsin erilaiset kuin silloin, kun Nettaa hankittiin. Se on mielestäni ymmärrettävää. Ei kaikkea välttämättä tiedä tai edes älyä selvittää, kun kyseessä on ensimmäinen koira. Ja Netta jos kuka on mitä oivallisin ensimmäinen koira.

Minäkin olen sitä mieltä, että Netta alkaa olla nyt parhaassa iässä (collieporukassa on joskus tainnut olla puhetta koirien parhaasta iästä jossain yhteydessä). Kyllähän Netta oli aikamoinen raakile silloin yksi- tai kaksivuotiaana. Eipä sillä, että se koskaan täysin valmiiksi tulisikaan.

© Minna

Netan ollessa pentu oli ehkä helpompi ajaella harrastusten suhteen melko epärealistisesti. Tai toki joo kaikenlaisia ajatuksia voi aina olla, mutta todellisuus on aina toinen. Oikea tilanne taitaa loppujen lopuksi aika harvoin vastata sitä, mitä on oman pään sisällä ajatellut tai kuvitellut.

Tässä parin vuoden aikana ehtii loistavasti perehtyä lisää erinäisiin asioihin. Vielä on selvitettävää. Ennen niin itsestään selvä rotuvalinta sheltti löysi vastustajansa nahkacolliesta. Kerran puikkonokka, aina puikkonokka? 

Sitä ennen ehdin Netan kanssa kokeilla vähän kaikenlaista. Ja toki myös Mirun kanssa, mutta mahdollinen (toivottavasti) edessä oleva paikkakunnan vaihtoehto tulee keskeyttämään Mirun kanssa harrastamisen. Mutta sinne asti ajassa ei vielä tarvitse edetä. Nyt on tämä kevät mölli- ja kisajuttuineen sun muine tilpehööreineen. Sitten on kaikki muu.