Kuka sä oot ja mikskä sä haluat tulla?

Kymmenen vuotta sitten olisin halunnut kanin, mutta sitä ei koskaan hankittu. Sen sijaan Citymarketin ilmoitustaululla oli ilmoitus sekarotuisista koiranpennuista. Vappuna haimme kotiin Vilkun, joka sittemmin laittoi sisustusta uusiksi.

Yhdeksän vuotta sitten syksyllä sekarotuinen Susku halvaantui ja se piti lopettaa. Se eli melkein kuusitoistavuotiaaksi. Vilkku jäi ainoaksi koiraksi, kunnes kahdeksan vuotta sitten kesän kynnyksellä saapui Piri.

Seitsemän vuotta sitten kesällä olin leirillä Pirin kanssa ja sain kipinän koiraharrastukseen. Jossain määrin taisin joskus miettiä agilityä, vaikken siitä mitään tiennytkään. Mietin myös ehkä vähän tokoa, enkä tiennyt siitäkään mitään. Myöhemmin saman vuoden kesänä shelttiajatus putkahti mieleeni.

Kuusi vuotta sitten sheltti-idea jatkoi mielessäni voittokulkua. Oli jo sovittu, että saisin sheltin sinä vuonna kun täyttäisin 15, jos vielä silloin sen haluaisin. Tarvikkeita kertyi. Korostin, kuinka luonne oli ykkösprioriteetti rodun valinnassa. Tuskinpa kukaan sitä kuitenkaan oikeasti uskoi. Varmasti ulkonäkö ensin kiinnitti huomion.

Viisi vuotta sitten Piri kuoli. Sheltin hankinnassa oli mutkia matkassa, mutta en halunnut vaihtaa etsittävää rotua. Koiranpäivänä en vielä tiennyt, että silloin syntyisi minulle tuleva koira. Äitienpäiväviikonloppuna tuli kohtalon pentu Miru. Kesällä kotiutui ensimmäinen oma koirani. Netta.

Silloin viisi vuotta sitten olin käytännössä nollatiedoilla liikenteessä koiraharrastusten suhteen. Annettakoon se anteeksi, kun kyseessä oli ensimmäinen oma koira. Pennun koulutus kuitenkin onnistui ainakin minun mielestäni. Ensikosketus tokoon oli tokon alkeiskurssi.

Neljä vuotta sitten alkoi suuri mätsäreissä ravaaminen ja koiraharrastus kiskoi meidät mukaansa. Agilityyn tutustuimme pentukurssin muodossa, vaikka Netta oli oikeasti sinne yli-ikäinen. Kesällä Netta oli kaljumpi kuin koskaan.

Kolme vuotta sitten oli jännityksen hetkiä agilityn hallittavuuskurssilla, jonka kuitenkin läpäisimme. Tuolloin Netta ei osannut vielä kunnollista paikallaoloa, vaikka se lähestyi kahden vuoden ikää. Paikallaolo oli purheenkryynimme. Mätsäröinti jatkui. Kävimme koirien uimakoulussa. Syksyllä alkoi agility.

Kaksi vuotta sitten elettiin harrastusten kultakautta. Mätsäreissä tuli tulosta ja vappuna Netta oli sinisten BIS1. Agility opetti valtavan paljon muutamankin asian suhteen. Vuosi sai kantaakseen tittelin "Paras vuosi ikinä".

Vuosi sitten agility jatkui yhä. Välillä pohdin sen lopettamista kesken vuoden ja kun loppuvuodesta treenien loppuminen oli edessä, tuntui se aluksi ehkä jopa pelottavalta ajatukselta. Kävimme jonkin verran mätsäreissä ja puuhailimme jotain muutakin. Kesällä oli hetkellinen tylsistyminen koiraharrastukseen.

© Minna

Tänä vuonna vastoin viimevuotisia mietteitäni en ole katunut agilityn lopettamista tai haikaillut treeneihin. Olemme myös ajautuneet kisaamaan vastoin alkuperäisiä suunnitelmiamme. Lisäksi olemme tutustuneet enemmän rally-tokon maailmaan ja lisänneet uuden luvun tokohistoriaamme. Lisäksi edessä on vielä koko loppuvuosi.

Nyt ajattelen, että koiraharrastus on antanut valtavan paljon. En aio katua mitään valintoja, koska virheistä voi oppia. Netta on kehittynyt huiman paljon - ja kai minäkin olen kouluttajana kehittynyt jonkin verran. Ainakin tietoa on paljon enemmän kuin Netan tullessa. Se ei kai ole ihme. Silloin tieto oli ehkä enemmän teoriapohjaista, mutta nyt on myös käytännön kokemusta.

Netan tullessa minulla ei ollut varsinaisia tavoitteita sen varalle. Ei se kai ole mikään ihmekään. Toisaalta joskus saattoi olla vähän epärealistisia ajatuksia, mutta kenelläpä niitä ei joskus olisi. Todellisuus vain sattuu olemaan eri asia.

Silti joskus melkein unohtuu, että Netta on ensimmäinen koirani. Joskus tuntuu siltä, etten osaa opettaa jotain juttua Netalle. Pitäisikö silti olettaa, että pitäisi osata opettaa kaikki, jos ei ole aiemmin mitään koiraa kouluttanut? Kun miettii asioita, voi todeta, että Netan kanssa on loppujen lopuksi käynyt hyvin.

Tällä hetkellä viiden vuoden takainen aika tuntuu kovin kaukaiselta. Paljon ollaan opittu ja paljon tullaan vielä oppimaan. Vaikka sitten yrityksen ja erehdyksen kautta. Sen verran on varmaa, että tässä harrastuksessa ei koskaan tule täysin valmiiksi.