lauantai 1. marraskuuta 2014

Doboilua

Tänään oltiin PoKSin järjestämällä yhden kerran dobo-kurssilla, jota oli vetämässä Anne Naukkarinen. Aivan aluksi oli teoriaa, ja sitten päästiin lämmittelemään koiria. Netta oli nätisti odottanut autossa (ja pysynyt ihan takapenkillä).

Jos joku ei tiedä, mitä dobo on, niin tästä klikkaamalla se selviää. Tälle kurssille ei tarvittu omia välineitä, vaan oli mahdollisuus lainapalloon. Siinä olin syy siihen, miksi ilmoittauduin Netan kanssa. Käytimme kurssilla palloa, joka oli kokoa 65 cm.

Ihan aluksi koiran piti pujotella ohjaajan jalkojen välissä ja sitten pyöriä ympyrä kolme kertaa molempiin suuntiin (Netalle tuttuja juttuja). Sitten liikeratojen avaus, ja palloharjoittelu sai alkaa. Ajattelin aluksi, ettei Netta välttämättä nousisi pallolle ollenkaan (lisäksi se oli hallilla aluksi kiinnostunut hajuista), mutta toisin kävi. Se kiipesi jo melko pian pallon päälle. 

Pallolla oloa kesti aikansa. Sitten oli ohjaajien vuoro päästä "temppuilemaan" ja vielä koiran kanssa tehtäviä liikkeitä. Juomatauon jälkeen koirat pääsivät taas palloille. Netta sai alkaa harjoitella pallolla kääntymistä. Tämän jälkeen oli taas ohjaajien liikkeet. Sitten koirat mukaan ja ohjaaja seisomaan tasapainotyynylle. Koiran piti kiertää ympyrää, mutta Netta ei jaksanut ymmärtää, että olisi pitänyt pyöriä myös vastapäivään. Lopuksi meidän ohjaajien piti venytellä. Koirille venytyksinä oli samat liikeratojen avaukset, ja sitten jäähdyttelylenkille. 

Kylläpäs oli kivaa! Ja Nettakin yllätti positiivisesti. Toisaalta sillä onkin ketteryyttä ja se kiipeilee lenkeillä innokkaasti. Olisihan doboa kiva jatkaakin, mutta ainakin toistaiseksi ne välineet jäävät meiltä ostamatta. Ehkä joskus tulevaisuudessa?

2 kommenttia

  1. Tännekin on alkuvuodesta tulossa dobo-kurssi, mutta jos ei ehditä ilmoittautua Timin kanssa niin meen ainakin kuunteluoppilaaksi, kun dobo on kiinnostanut aina. Mahtavaa että teillä oli mukava päivä! :) Dobo-pallot on aika tyyriitä, pakko myöntää, niin en tiedä tuleeko itselläkään sitten sellaista ainakaan heti hommattua (jos se edes on meidän juttu!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hintaa niillä palloilla on, niin pitäisi ensin säästää rahaa ja harkita kunnolla (pallo veisi aika paljon tilaa, jos se jäisi vain nurkkiin pyörimään). Oli kyllä kiva, että Nettakin tykkäsi dobosta :)

      Poista