Eikä jäädä hokemaan: "Mä en yksin osaa."

Käytiin tänä aamuna vapaavuorolla treenaamassa agilityä. Tällä kertaa herätyskin toimi. Kuinka synkkää ja pimeää ulkona voikaan olla siihen aikaan... Eikä enää ajeta valoisan aikaan tavallisiin treeneihinkään (ei sillä, että ihan hetkeen olisi ajettu valoisan aikaan sinne..).

Tällä kertaa en laittanut videolle kaikkia keppipätkiä, vaan pelkkiä onnistumisia (ja niistäkin karsin muutamat pois). Hieman hämminkiä oli ainakin aluksi keppien alkupäässä, kun yritin kai vähän turhan hankalasta kulmasta saada Nettaa kepeille. Ja vain kaksi (?) kertaa ongelmakohtana oli viimeinen keppi. Videolla ekana olevassa kohdassa ensimmäinen keppi muuten erottuu vähän huonosti.

Heti keppien jälkeen oli pussi, jonka taakse laitoin kätevästi namialustan. Kepeillä sen sijaan ei päästy hirvittävän vauhdikkaasti, mutta ei se mitään. Välillä tehtiin tuota suoraa (rengas-keinu-muuri). Sähläämistä oli ennen sitäkin (ei videolla). Ja Netta kääntyi katsomaan minua muurin jälkeen (se ei tainnut heti tajuta namialustaa).

Tästä treenikerrasta jäi hyvä mieli. Haisteluakaan ei tainnut olla niin paljoa kuin edellisellä kerralla. Nyt siis jatkossa namialusta käyttöön etenkin omatoimisesti treenattaessa. Ja ehkä enemmän kehuja Netalle. Rupesin nimittäin miettimään, muistanko aina kehua sitä tarpeeksi. Lisää kehuja siis. Ja seuraavalla vapaavuorokerralla kuudella kepillä treenaamista. Ja minulle iänikuinen muistutus siitä, että minun pitää oikeasti muistaa juosta.