perjantai 30. tammikuuta 2015

Mursuperjantai: kun aivot raksuttavat

Mursun tokotokoperjantai! Tänään arvon neiti collie sai harjoitella kapulan pitoa. Tai oikeastaan sen alkeita. Kapulan koskettamista nenällä. Kyllä Mursun aivot raksuttivat sitä arvoitusta ratkottaessa. Se jopa tarjosi istumista, maahanmenoa ja katsekontaktia. Harjoiteltiin myös rally-tokoa varten hyvin minimaalisesti eteentuloa ja sitä, että kierrän Mirun silloin, kun se istuu. Ja saksalaista täyskäännöstä.

Saksalaisesta täyskäännöksestä johdinkin tänään jo tempunkin. Minä pyörin vastapäivään ja Miru myötäpäivään. Myös Netta on saanut opetella tätä. Aineksia koiratanssiin Netalle? Paitsi että oma pää menee kivasti pyörälle. Miru sai myös kotona harjoitella kahdeksikkoa jalkojen välissä namilla houkuteltuna ja etenkin yksi suunta oli vähän vaikea.

Eipä Vilkkukaan jäänyt harjoituksetta kotona, vaan se sai hieman harjoitella perusasentoa. Ja naksuttimeen ehdollistamistakin oli ilmassa. Vilkkuhan osaa tempuista tassun antamisen ja kierimisen parhaiten. Ja ainakin joskus kyljelle köllähtämisen (Netalla tämä on pam-temppu, joka on Netan mielestä ehkä paras temppu ikinä).

Ei kommentteja

Lähetä kommentti